Poliisi epäilee viittä noin 25-vuotiasta miestä äärioikeistolaisesta terrorismista. He kannattavat poliisin mukaan erittäin radikaalia akselerationismi-aatetta. Mistä siinä on kyse ja mitä muuta epäiltyjen suunnitelmista tiedetä" /> Poliisi epäilee viittä noin 25-vuotiasta miestä äärioikeistolaisesta terrorismista. He kannattavat poliisin mukaan erittäin radikaalia akselerationismi-aatetta. Mistä siinä on kyse ja mitä muuta epäiltyjen suunnitelmista tiedetä" />

YLE


Poliisin mukaan terrorismirikoksista epäillyt viisi miestä edustavat radikaalia äärioikeistolaista aatetta. Epäillyt ovat kantasuomalaisia, noin 25-vuotiaita miehiä.

Poliisi ei paljasta, millaisia iskuja se arvioi ryhmän suunnitelleen. Mitä tähän mennessä tapauksesta tiedetään ja mitä tapahtuu seuraavaksi? Kokosimme tähän juttuun viisi keskeistä kysymystä ja vastausta.

1. Äärioikeiston radikalisoituminen on lisääntynyt

Kyseessä on ensimmäinen äärioikeistolaiseen toimintaan liittyvä ja pidätykseen johtanut terrorismirikosepäily Suomessa.

Poliisin mukaan kyse on ollut "salassa pidetystä toiminnasta". Ryhmän jäsenet eivät ole esimerkiksi osallistuneet äärioikeiston mielenosoituksiin tai muutenkaan julkisesti ottaneet kantaa kannattamiensa asioiden puolesta.

Yleisesti ottaen tämänkaltaisilla ryhmillä on poliisin mukaan verkkoyhteyksiä myös ulkomaille.

Suojelupoliisin mukaan äärioikeistolaisen terrorismin kannatus on kasvanut viime vuosina Euroopassa ja Suomessa . Supo on jo aiemmin viestinyt, että sen havaintojen mukaan äärioikeistopiireissä on viime aikoina ollut enemmän kiinnostusta väkivaltaiseen toimintaan ja iskujen tekemiseen.

2. Räjähdysaineet kertovat vaarallisesta suunnitelmasta

Asian tekee merkittäväksi räjähdysaineiden mahdolliseen käyttöön liittyvä uhka, apulaissotilasprofessori Antti Paronen sanoo Twitterissä. Epäiltyjen radikalisaatio on hänen mukaansa todennäköisesti edennyt pitkälle.

Epäillyt vaikuttavat valinneen tiensä ja pyrkineet tietoisesti pitämään toimintansa salassa. Tämä liittää heidät Parosen mielestä propagandistiseen traditioon, jossa väkivallalla katsotaan olevan itsetarkoituksellinen arvo.

3. Akselerationismi halua romahduttaa yhteiskunnan

Vangitut ovat poliisin mukaan akselerationisteja.

Äärioikeistolaisen version akselerationismista kehitti amerikkalainen uusnatsi James Mason. Liike leviää maailmalla netin kautta. Sen keskeinen tavoite on pyrkiä romahduttamaan valtio kaaoksen ja väkivallan kautta.

Akselerationistiset uusnatsit uskovat, että ainoa tapa pystyttää natsivaltakunta on aiheuttaa valtion romahdus totaaliseen anarkiaan. Se tehdään useiden terrori-iskujen kautta. Vasta silloin kaaokseen valmistautuneet kansallissosialistit voivat nousta valtaan.

Terrorismintutkija Leena Malkin mukaan akselerationismi edustaa radikaalinkin äärioikeiston sisällä hyvin marginaalista ryhmää. Vastaavia pieniä porukoita on paljastunut esimerkiksi Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.

4. Epäiltyjä seurattu lähes kaksi vuotta

Poliisin mukaan keskeiset perusteet miesten vangitsemiselle ovat vuodelta 2019. Ensimmäinen kotietsintä epäiltyjen luokse tehtiin 23. joulukuuta 2019.

Miehiä epäiltiin tuolloin törkeästä ampuma-aserikoksesta. Heiltä takavarikoitiin poliisin mukaan "paljon" ampuma-aseita, patruunoita ja räjähteitä.

Poliisilla on kertomansa mukaan paljon dataa miesten toiminnasta. Poliisi on seurannut joukkoa siitä asti kun sen olemassaolo on tullut poliisin tietoon.

Poliisi ei perjantaina kommentoinut, onko joku vangituista tehnyt sen jälkeen jotain, mikä on tutkinnassa.

5. Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Vangitsemisnimikkeitä ovat terroristisessa tarkoituksessa tehty tahallinen räjähderikos ja terroriteon valmistelu. Lisäksi tutkitaan törkeää ampuma-aserikosta ja törkeää varkautta, molemmat terroristisia.

Rikoksentekijällä katsotaan olevan terroristinen tarkoitus, jos hänen tarkoituksenaan on aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa. Terroristinen tarkoitus voi olla myös viranomaisen pakottamista tekemään jotain, jättämään tekemättä jotakin tai sietämään jonkinlaista tekoa.

Nyt on menossa esitutkinnan toinen vaihe. Tutkinta vie kuukausia. Syytteen nostamisen määräaika on 31. maaliskuuta 2022.

Aiheesta lisää:

Viisi vangittu terrorismirikoksesta - poliisin mukaan kyseessä on Suomen ensimmäinen äärioikeistoon liittyvä terrorismirikosepäily

Poliisi ottanut kiinni viisi ihmistä epäiltynä terrorismirikoksesta - kantasuomalaiset epäillyt asuvat Pohjois-Satakunnassa

Supo: Äärioikeistolaisen terrori-iskun valmistelusta on saatu viitteitä - suurimmat uhat tällä hetkellä ovat äärioikeisto ja ääri-islamistit

Äärioikeistoryhmän poliisit viestittelivät keskenään tappamisesta ja virkatietojen hyväksikäytöstä: "Niin paljon vakoilen kuin pystyn"

vendredi 3 décembre 2021 23:07:50 Categories: Rikollinen äärioikeisto YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.