Ilta Sanoma

Posti myy Itella Venäjä -liiketoiminnan kansainväliselle logistiikkayhtiö Tablogixille.

Postin kasvustrategian ytimessä ovat paketit ja logistiikkapalvelut.

Postin kasvustrategian ytimessä ovat paketit ja logistiikkapalvelut. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Posti Group on myynyt Itella Venäjä -liiketoimintaryhmään kuuluvat yhtiöt kansain­väliselle logistiikkapalvelujen tarjoajalle Tablogixille. Kauppahintaa ei julkisteta.

Yrityskaupan jälkeen Postilla ei ole enää liiketoimintaa Venäjällä.

Itella Venäjä keskittyy sopimuslogistiikkaan ja kuljetukseen tarjoamalla logistiikkapalveluja, jotka koostuvat varastointi- ja rahtipalveluista Venäjän merkittävillä taloudellisilla alueilla. Viime vuonna liiketoimintaryhmän liikevaihto oli 58,3 miljoonaa euroa eli noin neljä prosenttia Posti-konsernin liikevaihdosta.

Itella Venäjällä on yhteensä noin 1?000 työntekijää, jotka siirtyvät uuden omistajan palvelukseen.

Postin tiedotteen mukaan Venäjän toiminnan myynti on osa yhtiön strategian toteuttamista.

-?Itella Venäjä -liiketoiminnasta luopuminen mahdollistaa keskittymisen uudistetun strategiamme mukaiseen kasvuun, jonka ytimessä ovat paketit ja logistiikkapalvelut Suomen, Ruotsin ja Baltian alueella, Posti Groupin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto sanoo tiedotteessa.

Postin arvion mukaan kaupalla ei ole vaikutusta Posti Groupin kuluvan vuoden näkymiin.

Ilta Sanoma
vendredi 3 décembre 2021 16:59:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.