Ilta Sanoma

Kerava vaatii lauantaista 4. joulukuuta alkaen koronapassia muassa museoissa ja kirjaston yleisötilaisuuksissa.

Kuva: LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

Keravalla ei moniin paikkoihin ole pian asiaa ilman koronapassia.

Kaupungin valmiusjohtoryhmä on päättänyt, että koronpassia vaaditaan lauantaista lähtien muun muassa museoissa, uimahallissa, kirjaston yleisötilaisuuksissa ja seurakunnan ja kaupungin järjestämissä tapahtumissa.

Koronapassin käyttö tarkoittaa sitä, että osallistujan pitää näyttää EU:n koronatodistusta sisäänpääsyn yhteydessä. Hänellä pitää olla todistus koronarokotuksista, todistus tuoreesta negatiivisesta koronatestituloksesta tai todistus sairastetusta koronasta.

Lue lisää: Näin saat koronapassin ja käytät sitä - katso ohjeet vaihe vaiheelta

Koronapassi on kaupungin mukaan vaihtoehto rajoituksille. Sekä yksityiset että julkiset toimijat voivat vaatia koronapassia.

Koronapassia voidaan kysyä muun muassa ravintoloissa ja yökerhoissa, kuntosaleilla, urheiluhalleissa, tanssipaikoissa, näyttelytiloissa, kulttuuritiloissa ja erilaisissa yleisötilaisuuksissa.

Koronapassin esittämistä Kerava ei edellytä paikoissa, joiden katsotaan kuuluvan tavanomaiseen elämään. Todistusta ei edellytetä asiakkailta esimerkiksi apteekeissa tai kaupoissa.

Ilta Sanoma
vendredi 3 décembre 2021 14:52:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.