Finnhems arvioi, että Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin uuden tukikohdan voisi perustaa väliaikaisesti Lappeenrantaan. Tämä käy ilmi ministeri " /> Finnhems arvioi, että Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin uuden tukikohdan voisi perustaa väliaikaisesti Lappeenrantaan. Tämä käy ilmi ministeri " />

YLE


Lääkärihelikoptereiden toiminnasta vastaava Finnhems Oy on arvioinut, että Kaakkois-Suomen uuden lääkärihelikopterin tukikohta olisi mahdollista perustaa väliaikaisesti Lappeenrantaan.

Tällöin lääkärihelikopteritoiminnan aloittaminen alueella ei myöhästyisi alkuperäisestä aikataulusta.

Tämä käy ilmi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) vastauksesta, jonka tämä on antanut kouvolalaisen kansanedustajan, kokoomuksen Ville Kauniston jättämään kirjalliseen kysymykseen lääkärihelikopterin tukikohdan rakentamisen viivästymisestä.

Alkuperäisen aikataulun mukaan lääkärihelikopterin olisi pitänyt toimia Kaakkois-Suomessa jo ensi vuonna.

Uusi lääkärihelikopteri on päätetty sijoittaa Kouvolan Uttiin jo kolme vuotta sitten, mutta tukikohdan rakentaminen ei ole päässyt alkamaan.

Uudet tontit toisivat lisäkustannuksia

Ministeri Kiuru kirjoittaa, että Finnhems on saanut Kouvolan Utin tukikohdan valmisteluun liittyen uusia tietoja, joiden vaikutuksia tukikohdan perustamiseen on selvitetty tänä syksynä.

Tukikohtaa varten on esimerkiksi etsitty uutta paikkaa. Alunperin valittu tontti ei käynytkään, koska se olisi sijainnut liian lähellä laskuvarjohyppääjiä, joita käy Utissa paljon.

Lue lisää: Lääkärihelikopterille on löydetty kaksi uutta tonttivaihtoehtoa Utista - poliittinen vääntö kuitenkin jatkuu

Ministeri Kiurun vastauksessa todetaan, että Finnhems on tehtyjen selvitysten perusteella arvioinut, että uudet tontit ovat sellaisia, että ne kasvattaisivat merkittävästi tukikohdan perustamisen kustannuksia.

Lisäksi perustamiseen liittyvät lisätyöt johtaisivat tukikohdan viivästymiseen. Finnhemsin mukaan lisäkustannuksilta ja aikataulun venymiseltä säästyttäisiin, jos tukikohta perustettaisiin väliaikaisesti Lappeenrantaan.

Kiurun vastauksen lopuksi todetaan, että selvitykset tukikohdan perustamiseksi ovat vielä kesken. Ministeriö valvoo ratkaisun pikaista syntymistä.

Finnhems on valtion omistama erillisyhtiö, jota sosiaali- ja terveysministeriö omistajan ominaisuudessa ohjaa.

Kansanedustaja: Poliittista peliä

Kansanedustaja Ville Kaunisto (kok.) on huolestunut saamastaan vastauksesta. Hänen mielestään Kiuru kaartelee vastauksessaan, paljastaen asian politisoituneen.

- Vastauksesta on huolestuttavalla tavalla luettavissa, että maamme hallitus ministeri Kiurun johdolla pyrkii väliaikaispäätöksen kautta siirtämään tukikohdan pysyvästi Lappeenrantaan, Kaunisto sanoo.

Kauniston mukaan Utin esteeksi on keksitty syitä, siitäkin huolimatta, että esiin nousseet kysymykset on ratkottu yhteistyössä paikallisten toimijoiden kesken. Esimerkiksi Utin lentokentän alueella toimivien Puolustusvoimien aluksi esittämät selvitettävät asiat on ratkottu.

Viimeksi Utissa on tehty arkeologinen maastoselvitys sen varalta, jos alueella olisi sodanaikaisia rakenteita.

Lue lisää: Kouvolan piti tehdä Utissa arkeologinen maastoselvitys lääkärihelikopterin takia - alueella saattaa olla sodanaikaisia rakenteita

- Poliittisella pelillä on saatu Lappeenranta vaikuttamaan yksinkertaisemmalta ratkaisulta, Kaunisto sanoo.

Vastaus myös Laaksolle

Ministeri Krista Kiuru on vastannut myös toisen kouvolalaisen kansanedustajan, perussuomalaisten Sheikki Laakson jättämään kirjalliseen kysymykseen Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterista.

Laakso halusi tietää, miksi hänelle oli jäänyt sellainen mielikuva, että ministeri olisi saanut väärää tietoa lääkärihelikopterin tukikohdan rakennusluvista, ja kuka tätä väärää tietoa olisi ministerille antanut.

Lue lisää: Kansanedustaja Sheikki Laakso jätti kirjallisen kysymyksen lääkärihelikopterista - epäilee ministerin saaneen väärää tietoa

Vastauksessaan ministeri ei ota kantaa siihen, onko hän saanut asiassa väärää tietoa. Hän toteaa sen, ettei tukikohdan rakentamiseen ole vielä haettu rakennuslupaa, joten siitä ei myöskään ole valitettu.

Pitkä kiista

Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin sijainnista on väännetty pitkään.

Alueella arvottiin usean vuoden ajan siitä, tulisiko lääkärihelikopterin tukikohta sijoittaa Kouvolaan vai Lappeenrantaan. Lähes kolme vuotta sitten tehdyn virallisen päätöksen mukaan paikka on Utissa.

Tämän vuoden elokuussa lääkärihelikoptereiden lentotoiminnasta vastaava Finnhems ilmoitti, että Seinäjoen tukikohdan rakentaminen on käynnistynyt. Utissa suunnitelmat eivät ole edenneet samaa tahtia toteutukseen Seinäjoen tukikohdan kanssa, vaikka päätös niistä tehtiin yhtäaikaa.

Tämä herätti Lappeenrannassa toivonkipinän saada tukikohta sittenkin Lappeenrantaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö tekee asiasta edelleen kokonaisarviota.

Lue lisää: Lääkärihelikopteri päätettiin sijoittaa Uttiin kolme vuotta sitten, mutta tonttia ei ole vieläkään - etsimme vastaukset 7 avoimeen kysymykseen

vendredi 3 décembre 2021 14:19:02 Categories: YLE lääkärihelikopterit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.