MTV

Omikron levisi pikkujouluissa Norjassa - 60 todettiin korona, kaikki rokotettuja

MTV - logo MTV 03.12.2021 09:51:55 Salla Laurila

Yli sadan hengen pikkujouluista tuli koronalinko Norjassa. Tapaus on norjalaisasiantuntijan mielestä hälyttävä esimerkki omikronin leviämisestä, kirjoittaa Aftonbladet.

Viime perjantainen pikkujoulu Oslossa on muodostumassa varoittavaksi esimerkiksi omikronmuunnoksen leviämiskyvystä Norjassa. Osa osallistujista yli sadan hengen pikkujouluissa oli vastikään matkaillut Etelä-Afrikassa. Yhden henkilön epäillään kuitenkin olevan pikkujouluryppään "potilas nolla".

Aiemmin uutisoitiin, että kaikkien osallistujien tuli antaa negatiivinen tulos koronatestissä.

Nyt noin 60 pikkujoulujen osallistujalla on korona, ja Norjan tartuntatautien torjunnan päällikkö Frode Forlandin mukaan on hyvin todennäköistä, että tartuntaryppään taustalla on omikronmuunnos. Kaikki pikkujoulujen osallistujat olivat rokotettuja.

Norja vahvisti eilen ensimmäiset näytteet pikkujouluryppäästä omikroniksi.

Forlandin mukaan tilanne on hyvin huolestuttava.

- On hyvin todennäköistä, että heillä on omikron. Tämä vaikuttaa olevan ensimmäinen todiste Norjassa siitä, että kyseessä on hyvin tarttuva variantti. Tämän vuoksi Osloon kohdistetaan lisää rajoituksia.

Tällä hetkellä yksi avainkysymyksistä on se, millaisen suojan rokote antaa omikronmuunnosta vastaan ja vastausten saaminen vienee useamman viikon. Forlandin mukaan on kuitenkin viitteitä siitä, että koronan jo sairastaneet ja rokotetut ovat sairastuneet omikroniin.

- Näyttää siltä, että rokote antaa vähemmän suojaa viruksen leviämistä vastaan, mutta toivon mukaan rokote silti suojaa vakavalta taudilta.

vendredi 3 décembre 2021 11:51:55 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.