Ilta Sanoma

Korona-aallon huippua on ennustettu joulun ja vuodenvaihteen pyhille. Hoitohenkilöstön kuormitus on jo nyt kovaa.

Tehohoidon kuormitus on korkealla, ja hoitohenkilöstöstä käydään kovaa kilpailua.

Tehohoidon kuormitus on korkealla, ja hoitohenkilöstöstä käydään kovaa kilpailua. Kuva: Saara Tuominen / Aamulehti, Lehtikuva

Hoitohenkilökunnan kuormitus on ollut kovilla koko koronaepidemian ajan, ja nyt tartuntojen määrä on noussut ennätyslukemiin.

Tehohoidon kuormitus on vaatinut jo potilassiirtoja ja leikkausten siirtoja. Epidemia-aallon huippua on ennustettu joulun ja vuodenvaihteen pyhille.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin hallintoylihoitaja Marja Renholm sanoo, että joulun mahdolliseen kuormitukseen on varauduttu työvuorosuunnittelussa.

- Tiettyjä toimenpiteitä ja leikkauksia ei joulun aikaan muutenkaan tehdä, eivät potilaatkaan sitä toivo. Pyrimme mahdollistamaan vapaiden pitämisen henkilöstölle. Kiireellinen hoito pystytään aina järjestämään, Renholm sanoo.

- Olemme tehneet hyvän suunnitelman, mutta koronapotilaiden suuri määrä tuo lisähaasteita suunnitteluun.

Hus on ollut kovimmassa koronapaineessa Suomessa koko epidemian ajan. Tällä hetkellä lisää painetta tuo koronaviruksen lisäksi rs-virus, joka kuormittaa lastenosastoja. Alkuviikolla Husissa oli hoidossa 21 rs-potilasta.

Henkilöstölle on silti pystytty maksamaan korvauksia esimerkiksi siirtymisestä toiselle osastolle. Jos muuta työtä tekevä hoitaja siirtyy nyt vapaaehtoisesti hoitamaan koronapotilaita, saa hän 250 euron henkilökohtaisen lisän kuukausipalkkaansa.

Tehtäväkohtainen lisä, 250 euroa, maksetaan, jos hoitaja saa useita uusia kollegoita perehdytettäväkseen nopealla aikavälillä.

Mahdollisia vapaaehtoisia toisiin tehtäviin siirtyjiä kartoitetaan Husissa tällä hetkellä.

- Samanlainen korvausjärjestelmä oli käytössä keväällä, silloin korvaus oli sata euroa pienempi. Silloin noin 25 sairaanhoitajaa siirtyi teholle ja noin 25 vuodeosastolle.

Käyttöön on otettu myös 150 euron erillinen hälytyskorvaus, joka maksetaan heti, jos työvuoroon tulee nopealla varoitusajalla. Myös ylimääräisestä työvuorosta maksetaan 150 euron erilliskorvaus.

Jos vuosilomaansa siirtää tarpeen tullen vapaaehtoisesti, siitä korvataan 450 euroa.

- Samaan aikaan tunnistamme sen, että henkilöstömme on kovassa paineessa, ja lomat tarvitaan, Marja Renholm sanoo.

Kilpailu hoitohenkilökunnasta on kovaa, ja esimerkiksi yritykset ovat houkutelleet näytteenottoon, rokotuksiin ja tartunnanjäljitykseen on hoitajia hyvillä tuntipalkoilla.

- Husilla ei kuntayhtymänä ole mahdollisuutta tällaiseen palkkakilpailuun, Marja Renholm sanoo.

Vakituiset hoitajanpaikat saadaan Renholmin mukaan Husissa täytettyä ainakin vielä suhteellisen hyvin, mutta sijaisten saamisessa on haasteita.

Yhtenä keinona uusille hoitajille on muun muassa tarjottu mahdollisuutta kalustettuun soluasuntoon.

Husissa on noin 27?000 työntekijää, joista 12?000 on eriasteisia hoitajia.

Ilta Sanoma
vendredi 3 décembre 2021 09:35:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.