Ilta Sanoma

Tuhansia tiedostoja päätyi väärään osoitteeseen, kun työntekijä lähti kaverinsa firmaan.

Tietokoneen tyhjentänyt mies sai 10 kuukautta ehdollista vankeutta yrityssalaisuuden rikkomisesta, kilpailumenettelyrikoksesta, datavahingonteosta ja tekijänoikeusrikoksesta.

Tietokoneen tyhjentänyt mies sai 10 kuukautta ehdollista vankeutta yrityssalaisuuden rikkomisesta, kilpailumenettelyrikoksesta, datavahingonteosta ja tekijänoikeusrikoksesta. Kuva: Roni Lehti / Lehtikuva

Samassa kansainvälisesti toimivassa huolintayrityksessä työskennellyt mieskaksikko tuomittiin useista rikoksista, jotka kohdistuivat heidän entiseen työpaikkaansa. Maksettavia korvauksia tuli lopulta lähes miljoona euroa.

Miehet olivat omistaneet yrityksen, jonka liiketoiminnan he myivät toiselle yritykselle vuonna 2013. Molemmat jäivät uuden turkulaisyrityksen palvelukseen. Toinen miehistä lähti yrityksestä ja perusti kilpailevan firman vuonna 2017. Uuden yrityksen perustaja lähestyi vanhan firmansa työntekijöitä tarjoamalla töitä. Tuolloin vanhan firman toimitusjohtaja sai tietää, että toinen vastaajista oli siirtymässä uuteen firmaan osakkaaksi.

Miehen kanssa järjestettiin palaveri, jossa ilmoitettiin, että hän ei voi toimia yrityksessä, jos hän on toisen yrityksen osakkaana. Mies oli vastustanut asiaa ja pyytänyt yritystä tekemään hänelle tarjouksen. Sellaista ei haluttu tehdä, ja mies irtisanottiin. Hän lähti mukanaan tietokone, joka käskettiin palauttaa välittömästi. Kun mies lopulta palautti koneen, hän ilmoitti tyhjentäneensä sen kokonaan. Tässä vaiheessa epäilykset heräsivät.

Mies aloitti entisen työkaverinsa uudessa yrityksessä työt helmikuussa 2019, mutta oli saanut firmalta tietokoneen ja sähköpostiosoitteen jo elokuussa 2018. Hän oli siirtänyt kaiken entisellä työkoneellaan olleen materiaalin ulkoisen kovalevyn kautta uudelle koneelleen.

Tietokoneelle oli tallennettu 3?768 dokumenttia, 5?110 excel-taulukkoa ja 3?904 pdf-tiedostoa. Tiedostot olivat liittyneet yrityksen liiketoimintaan ja sisälsivät liike­salaisuuksia. Ne sisälsivät muun muassa hintatietoja, prosessikuvauksia, tuotto- ja kuluanalyyseja, asiakkaiden rahti- ja volyymitietoja sekä tietoja yrityksen suorittamista kuljetuksista.

Mies oli poistanut yhteiskäyttökansioista tiedostoja, jotka olivat tärkeitä yrityksen toiminnan kannalta mutta joita ei ollut muualla tallennettuina.

Mies oli myös lähettänyt heti irtisanomisensa jälkeen yrityksen asiakkaalle sähköpostin, jossa hän ilmoitti, että yrityksellä ei ollut enää henkilökuntaa, jotta se voisi työskennellä asiakkaan kanssa.

Myös toinen vastaaja, uuden firman perustaja, oli lähettänyt samoihin aikoihin viestejä eri yrityksille, joissa hän kertoi, ettei vanhalla yrityksellä ole enää asiasta tietäviä työntekijöitä ja että sen ei ole mahdollista enää jatkaa liiketoimintaa.

Uudessa yrityksessä käytettiin vanhan yrityksen liikesalaisuuksia hyväksi muun muassa tarjouksia tehdessä. Vanha yritys hävisi erään merkittävän tarjouskilpailun uudelle yritykselle.

Vastaajat kiistivät kaikki syytteet. Heidän mukaansa alalla asiakkaat seuraavat usein osaavaa henkilöä, vaikka tämä vaihtaisi työpaikkaa. Vastaajat myös vetosivat omaan ammattitaitoonsa, joka oli toiminut perusteena uusien sopimuksien saamisessa.

Uuden yrityksen perustaja tuomittiin tekijänoikeusrikoksesta, kilpailu­menettelyrikoksesta ja yrityssalaisuuden väärinkäytöstä 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Myös tietokoneen tyhjentänyt rikoskumppani sai 10 kuukautta ehdollista vankeutta yrityssalaisuuden rikkomisesta, kilpailumenettelyrikoksesta, datavahingonteosta ja tekijänoikeusrikoksesta.

Vastaajat ja uusi yritys velvoitettiin maksamaan entiselle yritykselle vahingonkorvauksina ja hyvityksinä yhteisvastuullisesti 220?000 euroa. Uuden yrityksen perustajalle ja firmalle tuli lisäksi maksettavaa 350?000 euroa. Firman perustaja joutuu korvaaman yksin 140?000 euroa ja toinen vastaaja 22?000 euroa.

Uudelle yritykselle määrättiin yrityssalaisuuden väärinkäytöstä yhteisösakkoa 100?000 euroa. Lisäksi vastapuolen oikeudenkäyntikulut tekivät yhteensä noin 120?000 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen, ja siihen voi hakea muutosta hovioikeuden kautta.

Ilta Sanoma
vendredi 3 décembre 2021 09:16:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.