Ilta Sanoma

Tonttujen työstä on tullut paljon helpompaa, sillä niiden ei enää tarvitse vahtia joka ikistä maailman lasta, kirjoittaa Emma, 11, joulusta vuonna 2021.

Julkaisemme aattoon asti joka päivä alakoululaisen kirjoittaman joulutarinan. Lue tänään Emma Viitasaran, 11, tarina, joka on Ilta-Sanomien järjestämän kirjoituskilpailun satoa.

Korvatunturin asukkaiden lempivuodenaika on alkanut. Lunta tulee taivaan täydeltä ja tontuilla ja Pukilla on paljon tekemistä. Reestä on ruvennut lähtemään maalit, joten tontut ovat maalaamassa sitä.

Tonttujen työstä on tullut paljon helpompaa, sillä niiden ei enää tarvitse vahtia joka ikistä maailman lasta, koska heillä on kiltteyskamerat. Toki kyllä he vielä joitain lapsia vahtivat itse. Esimerkiksi Tuure on saattanut löytää kiltteyskameran, sillä häntä ei ole näkynyt siinä moneen viikkoon. Moni muukaan hänen kylältään ei ollut näkynyt kamerassa vähään aikaan.

Tänään Tonttu nimeltään Piparkakku kuitenkin lähtee matkaan selvittämään, missä Tuure on ja mitä tämä tekee. Piparkakku otti mukaansa lumitykkireen, jolla pystyy menemään paikasta toiseen hyvin nopeasti. Kun hän oli päässyt Tuuren kotikylälle, hän jätti lumitykkireen puuhun piiloon ja lähti etsimään Tuuren taloa.

Kun hän löysi Tuuren talon, hän piiloutui tämän ikkunan alle ja kurkkasi sisään. Siellähän se Tuure oli rakentelemassa jotain vehjettä. Kun Piparkakku katsoi kiltteyskameraa, hän tajusi että siihen oltiin laitettu teippiä päälle, jotta se ei pystyisi kuvaamaan mitään.

Piparkakku päätti mennä puhumaan Tuurelle.

-?Hei Tuure. Miksi olet laittanut teippiä kiltteyskameraan?

-?En minä ole laittanut siihen teippiä. Olen vain yrittänyt tehdä Joulupukille yllätystä mutta et saa kertoa siitä hänelle!

-?Vai että yllätystä Pukille. Mikä se on?

-?Saat nähdä myöhemmin.

-?Mutta mistä tiedät kiltteyskameroista?

-?Kaverini Aaro kertoi niistä. Hän on varmaan laittanut teipin siihen.

-?Vai että sillä lailla. Haluatko auttaa minua etsimään Aaron?

-?Totta kai!

Kun Tuure ja Piparkakku tulivat Aaron talolle, tämä oli pihalla tekemässä lumiukkoa.

- Moi Aaro! Oletko sinä laittanut teippiä kaikkiin meidän kylän kiltteyskameroihin?

- Olen.

- Miksi?

- Koska se oli hauskaa!

Siinä vaiheessa Piparkakku tuli heidän luoksensa ja sanoi Aarolle:

- Ei se meille Korvatunturilla asuville ole hirveän hauskaa, sillä se hidastaa meidän jouluvalmisteluja!

- Anteeksi en tiennyt että siitä on haittaa!

- Saat kyllä itse irrottaa joka ikisen teipinpalan kameroista.

Yhtäkkiä Piparkakun puhelin soi. Se oli Joulupukki.

- Hei Piparkakku! Miten Tuuren kanssa menee?

- Se oli vain väärä hälytys ja kiltteyskameraongelma on ratkaistu.

On jouluaatto ja Pukki on juuri käynyt viemässä lapsille lahjat. Mutta kun hän tulee Korvatunturin päämajaan, hänellä on mukana yksi paketti. Hän sanoo:

- Tuure antoi tämän minulle, mikäköhän se on?

Hän rupesi avaamaan pakettia ja sieltä tuli esiin joku kone. Siinä oli lappu jossa luki:

- Tämä on Lumiräjähdys3000. Se on minun keksimäni kone, jota käytetään niinä jouluina kun lunta ei tule. Terveisin Tuure.

Emma Viitasara, 11, Imatra

Ilta Sanoma
vendredi 3 décembre 2021 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Perhe

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.