STT

Naisten salibandymaajoukkue eteni murskavoitolla MM-kisojen välieriin

STT - logo STT 02.12.2021 20:51:58 STT
Veera Kauppi kasvatti kahdella maalillaan maajoukkueuransa maalilukeman 97:ään. LEHTIKUVA / Staffan Claesson

Veera Kauppi, Sanni Nieminen, Jenna Saario, Laura Rantanen ja Oona Kauppi paukuttelivat maaleillaan Puolan neljässä minuutissa polvilleen salibandyn naisten MM-kisojen puolivälierissä. Suomi hallitsi peliä alusta loppuun ja otti Uppsalan kisoissa välieräpaikan lukemin 14-0.

Suomen pelit jatkuvat lauantain välierissä. Vastaan tulee perjantaina pelattavan Tshekki-Tanska-puolivälierän voittaja.

Suomi aloitti puolivälierän Puolaa vastaan hyvällä rytmillä ja huikeilla tehoilla. Peli oli vajaassa neljässä minuutissa 5-0.

- Puhuimme ennen peliä, että ottelun alkuun pitää olla valmiina, kaksi osumaa viimeistellyt puolustaja Elli Kylmäluoma sanoi ensimmäisellä erätauolla Ylen tv-haastattelussa.

Suomi pääsi toiseen erään 8-0-johdossa ja joukkue hölläsi hieman otetta. Sanni Nieminen teki erän ainoan maalin, kun suomalaiset kierrättivät palloa hyökkäyspäässä ajelematta enää yhtä ahneesti Puolan maalille kuin ottelun alussa.

- Pudotuspelit menossa, joten joka otteluun lähdetään täydellä, Niemien selitti terävää alkua.

Turvallisessa johtoasemassa Suomi piti pallon hallussa ja varoi päästämästä Puolaa vastahyökkäyksiin.

- Pitää olla pallollisena fiksu, Nieminen kommentoi toisella erätauolla Suomen taktiikkaa.

Maalistaan Nieminen kiitteli Ella Sundströmiä.

- Tuli täydellinen syöttö, siitä oli hyvä vetää maaliin, Nieminen totesi.

Laura Manninen, Elli Kylmäluoma ja Veera Kauppi viimeistelivät päätöserässä maaleillaan Suomen voittolukemat 14-0:aan.

- Aika odotettu peli, mutten arvannut, että ero repeää näin suureksi, Manninen tiivisti tapahtumat ottelun jälkeen.

- Hienoa, että onnistumisia tuli nyt laajalle rintamalle.

Veera Kauppi kasvatti kahdella maalillaan maajoukkueuransa maalilukeman 97:ään.

---------------------

Korjattu aiempaa uutista klo 19.49: Suomen 11. ja 12. maali on merkitty tilastoissa Elli Kylmäluomalle.

jeudi 2 décembre 2021 22:51:58 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.