Hovioikeus oli tuominnut taidegallerian omistaneen naisen kolmen ja hänen avomiehensä yli neljän vuoden vankeusrangaistuksiin. Korkein oikeus ei " /> Hovioikeus oli tuominnut taidegallerian omistaneen naisen kolmen ja hänen avomiehensä yli neljän vuoden vankeusrangaistuksiin. Korkein oikeus ei " />

YLE


Korkein oikeus ei ole antanut valituslupaa Suomen rikoshistorian suurimman taideväärennysvyyhdin päätekijöille. Väärennettyjen ja ylihintaisten taulujen kauppaa pyöritettiin vuosien ajan helsinkiläisessä taidegalleriassa.

Helsingin hovioikeus oli tuominnut taidegallerian omistaneelle Kati Kärkkäiselle kolme ja hänen avomiehelleen Reijo Pollarille neljä vuotta ja kolme kuukautta vankeutta.

Hovioikeus katsoi Kärkkäisen ja Pollarin syyllistyneen taulukaupoissa yli kolmeenkymmeneen törkeään petokseen.

Kärkkäinen tuomittiin lisäksi törkeästä rahanpesusta ja Pollari törkeästä velallisen petoksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Taulujen ostajille jättitappiot

Taulujen ostajat menettivät yhteensä yli 15 miljoonaa euroa.

Kärkkäisen syyksi luetuilla törkeillä petoksilla aiheutettiin hovioikeuden mukaan yhteensä noin 6,8 miljoonan euron vahingot.

Pollarin syyksi luetuilla törkeillä petoksilla aiheutettiin hovioikeuden mukaan noin 8,4 miljoonan euron vahingot.

Hovioikeus katsoi, että taulukaupoissa oli ollut kysymys tuomittujen yhteisestä liiketoiminnasta. Väärennettyjen taulujen lisäksi tuomitut myivät oikeuden mukaan aitoja tauluja ylihintaisina.

Hovioikeus syynäsi yli sata taulua

Hovioikeudessa käsiteltiin noin 130 väärennetyksi epäilllyn ja seitsemän huomattavan ylihintaiseksi epäillyn taulun kauppaa.

Hovioikeus katsoi, että tuomittujen oli kokeneina galleria-alan toimijoina täytynyt kiinnittää huomiota myymiensä taulujen puuttuvaan omistushistoriaan, tunnettujen taiteilijoiden teosten harvinaisuuteen markkinoilla ja hintojen nopeaan nousuun myyntiportaiden välillä.

Väärennetyiksi todetut, takavarikossa olleet taulut tuomittiin valtiolle menetetyiksi.

Hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen valittivat Kärkkäisen ja Pollarin lisäksi syyttäjä sekä useat muut lievempiin rangaistuksiin tuomitut henkilöt.

Kärkkäisen omistama Galerie Vision asetettiin konkurssiin lokakuussa 2018.

Lue myös:

Hovioikeus alensi Suomen suurimman taideväärennösvyyhdin tuomioita - päätekijöille yli neljä ja kolme vuotta vankeutta

Suomen suurimman taideväärennösvyyhdin pääsyytetyt vaativat hovioikeudessa syytteiden hylkäämistä tai vähintään 13 miljoonan euron korvausten sovittelua

Syyttäjä: Suomalaiset hyväuskoisia taulukaupoissaan - "Liikaa luotetaan pelkkään sanaan"

10 henkilöä sai vankeustuomion Suomen suurimmassa taideväärennösvyyhdissä - gallerian omistaja ja hänen puolisonsa joutuvat maksamaan 13 miljoonan euron korvaukset

jeudi 2 décembre 2021 13:00:06 Categories: YLE taideväärennökset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.