Suomen salibandymaajoukkueen Laura Rantanen oli menettää oman uskonsa tervehtymiseensä. Lopulta huolet hellittivät ja nyt hän on elämänsä kunnoss" /> Suomen salibandymaajoukkueen Laura Rantanen oli menettää oman uskonsa tervehtymiseensä. Lopulta huolet hellittivät ja nyt hän on elämänsä kunnoss" />

YLE


Suomi kohtaa Puolan salibandyn naisten MM-kisojen puolivälieräottelussa torstaina kello 16 alkaen. Suora lähetys ottelusta Ylen kanavilla.

Naisten salibandymaajoukkueen laitahyökkääjä Laura Rantanen on poikkeuksellinen MM-kisadebytantti. Pitkään maajoukkueringissä mukana ollut kokenut pistelinko debytoi MM-kentillä vasta 29-vuotiaana.

Maajoukkueessa Rantanen on ollut jo nuoresta pitäen. Jo nuorena hän oli osana naisten MM-kisoissa 2011 ja 2013 Suomea luotsanneen Karo Kuussaaren maajoukkueprojektia. Kuitenkin vuodesta 2011 saakka Rantasta ovat kiusanneet erilaiset terveyttä piinanneet sairastumiset.

Turkulainen on sairastanut muun muassa mykoplasman ja useamman kerran sytomegaloviruksen.

- Olin todella monta vuotta enemmän kipeänä kuin terveenä. Minulla on urallani alla monta kautta, jolloin olen pelannut vain noin kahdeksan ottelua tai alle kauden aikana. Terveyshuoleni ovat alkaneet helpottaa vasta muutaman viime kauden aikana, Rantanen kuvailee Yle Urheilulle.

- Vastustuskykyni on ollut heikompi kuin muilla. Sairasteluani on tutkittu kovasti. Esimerkiksi sytomegalovirus on yleinen, mutta ei aiheuta useilla oireita. Minulla se puolestaan aiheuttaa.

Sytomegalovirus on oireiltaan mononukleoosin kaltainen. Sen aiheuttamiin oireisiin kuuluvat muun muassa useita päiviä tai muutaman viikon kestävä matala-asteinen kuumeilu, kurkkukipu, päänsärky ja yleinen imusolmukkeiden suureneminen.

"Monta yötä olen kotona itkenyt"

Sairastelu on vaikuttanut selkeästi Rantasen salibandyuraan. Kipeänä ei voi harjoitella tai pelata, joten kaudet ovat jääneet tyngiksi. Hän kertoo, että jatkuvaan sairasteluun saadut antibioottikuurit ovat saattaneet myös edesauttaa vastustuskyvyn alenemista. Tämä on saattanut entisestään lisätä sairastelua.

- Olen napsinut antibiootteja runsaasti. Lääkärit usein sanoivat, että "joo tämä on tätä, ota antibiootit tähän". Sitten tulikin, että "no ei ollutkaan, se onkin tällainen, voit ottaa tähän ne". Luulen, että silloinen jatkuva kuurittaminen voi olla vaikuttanut vastustuskykyyni, tuli kaikki taudit helpommin, hän pohtii.

Käynnissä olevat MM-kisat ovat olleet myös vaakalaudalla.

- Olen itkenyt kotona monta yötä. Minulta jäi MM-projektin aikana monta tapahtumaa välistä loukkaantumisten vuoksi. Jossain vaiheessa oli loppua oma uskokin, turkulaishyökkääjä toteaa.

TPS:n hsalibandy hyökkääjä Laura Rantanen # 28 lämmittelee ennen peliä Erä Viikinkejä vastaan Mosahallissa Tapanilassa Helsingissä su 7. marraskuuta 2021.
Laura Rantanen on joutunut kamppailemaan sairaskierteensä aikana erilaisten epävarmuuksien kanssa.Jorma Vihtonen / Yle

- Tuli jossain vaiheessa oli sellainen olo, etteivät kaikki uskoneet, että olen kipeä. Siitä kumpusi sellainen ajatus, että tämän kaiken on vain pakko mennä joskus ohi. Jotta voisin näyttää, että minusta on tähän.

Asiat ovat onneksi muuttuneet. Rantanen on saanut treenata huolella ja täysissä voimissa, vaikka TPS:n paidassa tällä kaudella tehopisteet 12+11 tehtaillut peluri käykin päivätöissä pelaamisensa ohella. MM-kisapaikka tuli kovan työn ja toiveiden kruunuksi.

- Nyt voin sanoa, että olen elämäni parhaassa kunnossa. Olen saanut olla terveenä ja toivon, että pysyn terveenä. Ja ilman loukkaantumisia, niitäkin on ollut tarpeeksi, naisten liigan pistepörssin kakkonen sanoo.

"Lätty" salibandypiireissä, Laura perheen kesken

Terveysmurheet ovat jääneet viimein taakse, mutta yksi pysyvä asia on edelleen mukana salibandypiireissä. Lähes kukaan ei lajipiireissä kutsu Rantasta Lauraksi. Sen sijaan hänet tunnetaan "Lättynä".

- "Lätty" syntyi silloin, kun tulin TPS:n naisiin mukaan 16-vuotiaana. Helsinkiläislähtöinen Maija Pohjankoski pelasi meillä ja hän piti minua hieman hölmönä. Hän sanoi minulle, että "sä olet vähän lätty". Hän alkoi kutsua minua "Lätyksi"ja lopulta valmentajamme kirjoitti sen fläppitaululle, joten siitä se lopulta jäi, Rantanen avaa lempinimensä taustoja.

TPS:ssa koko uransa pelannut "Lätty" on iskenyt liigauransa aikana yhteensä 189 ottelussa 287 tehopistettä (156+131).

TPS:n Laura Rantanen EräViikinkiä vastaan Mosahallissa käydyssä salibandypelissä su 7. marraskuuta 2021.
Laura Rantanen pelaa TPS:n riveissä yhdessä siskonsa Nooran kanssa.Jorma Vihtonen / Yle

Laura on kuitenkin aina Laura perhepiirissä. Nousiaisissa kasvaneen Rantasen pikkuveli Mikko Rantanen pelaa NHL:ssä Colorado Avalanchen paidassa. Laura korostaa perheen tärkeyttä koko uralleen ja sisarustensa urheilullisuudelle. Myös sisko Noora Rantanen pelaa salibandya TPS:n naisten edustusjoukkueessa.

- Perheemme urheilullisuudella on ollut suuri merkitys itselleni. Sillä, että meitä on kuskattu jatkuvasti kaikkialle ja aina kannustettu kokeilemaan kaikkea uutta. On hyvä, että meitä on jouduttu joskus patistamaan treeneihin ja joskus vanhemmat ovat joutuneet muistuttelemaan levosta.

- Perheemme periaate on ollut, että oikeastaan kaikki mihin lähdetään tehdään täysillä. Siksi urheilun lisäksi koulukin on hoidettu aina urheilun rinnalla, hän kertoo.

Merkittävä ero aiempaan

Maajoukkueen päävalmentajan Lasse Kurrosen soitto kisajoukkuepaikan varmistumisesta oli unohtumaton hetki Rantaselle.

- Kyllähän se tuntui todella hyvältä. Taisin alkaa pomppimaan, hän kertoo hymysuin.

Rantanen sanoo, ettei hänellä ole tullut vastoinkäymisistä huolimatta halua lopettaa urheilu-uraansa. Hän haluaa pelata niin kauan, kun se tuntuu hyvälle. Pelaaminen onkin tuntunut hyvältä edelleen.

Ennen MM-kisoja Rantanen oli pukenut maajoukkuepaidan päälleen alle 19-vuotiaiden kisoissa. Hänen mukaansa on kunnia päästä edustamaan Suomea, varsinkin kun se ei ole ollut itsestäänselvyys. Nyt kun tossu liikkuu kaukalossa vilkkaasti, ovat tavoitteetkin korkealla.

- Ero aiempaan on merkittävä. Jo pari kautta sitten aloin todeta, että on aivan erilaista pelata ja nauttia siitä, kun voi keskittyä peliin. Nyt ei tarvitse pohtia, jaksankohan kuinka kauan ja mitä tapahtuu seuraavassa erässä.

Se näkyy myös asioissa, mistä hän nauttii nyt pelaamisessa. Turkulaishyökkääjä on arvokas karvaaja, joka tahtoo riistää pallon tai pakottaa vastustajan huonoon suoritukseen. Hän kertoo myös haluavansa olla hyökkäyssuunnassa tehokas: kun lauotaan, lauotaan tarkoituksella eikä vaan joka paikasta yrityksenä.

Rantanen on iskenyt MM-kisoissa kolmessa ottelussa tehopisteet 2+1. Tavoite pelaavaan kokoonpanoon pääsemisestä on täyttynyt, mutta työteliäs laituri tahtoo lisää. Vaikka Suomi koki kolmannessa alkulohkon ottelussa ennakkosuosikki Ruotsille tappion maalein 3-9, vannoo Rantanenkin tähtäimen olevan MM-kullassa.

- Tulen itse tekemään kaikkeni, että ottaisimme kultaa. Joukkueemme yksi kantavista voimista on yhteishenki, joka vie meidät varmasti pitkälle. Puhallamme kaikissa tilanteissa yhteen hiileen.

Lue myös:

Suomi jäi MM-salibandyssa tylysti Ruotsin jalkoihin - länsinaapuri karkasi heti avausminuuteilla: "Ykköskenttämme oli rikki"

Inka Lampinen, 31, luuli jaksavansa, mutta uupui kuitenkin - Suomen MM-joukkueen poikkeustapaus jätti maailman parhaan sarjan voidakseen paremmin

jeudi 2 décembre 2021 10:58:23 Categories: Salibandyn MM YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.