Ilta Sanoma

Läheinen ystävä Anneli pitää Eino Grönin elämässä kiinni. "Käydään teatterissa ja elokuvissa", laulajalegenda kertoo IS:lle.

Eino Grön esiintyi tiistaina Onnellisen vanhuuden joulukonsertissa.

Eino Grön esiintyi tiistaina Onnellisen vanhuuden joulukonsertissa. Kuva: Jussi Helttunen

Tutut joululaulut soivat tiistaina Lauttasaaren seurakunnan väistötilassa Helsingissä Onnellisen vanhuuden joulukonsertissa. Konsertin järjesti vanhustenhoitopalvelu Seurana ry.

Pääesiintyjänä oli Eino Grön. Konsertin juonsi Lorenz Backman.

Eino Grön kertoi palanneensa syksyn vietosta Floridasta 22. marraskuuta. 25. marraskuuta oli Kulttuurigaala.

-?Minut nimettiin musiikin kunniagalleriaan, hän kertoi.

Nyt Grön suuntaa joulukonserttikiertueelle. Ensin hän laulaa Helsingissä Temppeliaukion kirkossa ja Johanneksen kirkossa ja ennen joulua vielä Turussa, Porissa ja Tampereella.

-?On kova meininki päällä, hän kertoi.

Hyvä kunto näkyy. Eino Grön paljastaa hoikistuneensa viiden vuoden sisällä kuutisen kiloa.

Joulun Eino Grön viettää Suomessa perheensä kanssa. Uudenvuodenpäivänä hänellä on Hangossa konsertti. Sen jälkeen hän lähtee taas totutusti Floridaan.

Suomessa käydessään Eino Grön vierailee viisi kertaa viikossa vaimonsa Marjatan luona. Marjatta Grön on asunut vuodesta 2015 espoolaisessa hoitokodissa muistisairauden vuoksi.

-?Tilanne on vakaa. Tauti on sellainen, että ei siinä voi paljon ajatella, että tilanne paranisi, Eino Grön kertoo.

-?Meillä on ohjelmanumero, että syötän häntä, siinä voidaan samalla keskustella. Se on kivaksi hetkeksi muodostunut. Hän ei oikein pysty itse syömään.

Eino Grön esiintyy perinteisesti vaimonsa hoitokodin asukkaille ennen joulua. Hän laulaa aina myös vieraillessaan vaimonsa luona.

-?Laitettiin jo joulukuusi hoitokodissa pöydälle. Silloin tuli laulettua Marjatalle tip tap, hän lauloi vähän mukana.

82-vuotias Eino Grön on yhä suosittu esiintyjä. Kuva viime kesältä Pori Jazz soi taas -tapahtumasta.

82-vuotias Eino Grön on yhä suosittu esiintyjä. Kuva viime kesältä Pori Jazz soi taas -tapahtumasta. Kuva: Hanna Laasanen

Pandemia-aika on heikentänyt Marjatta Grönin kuntoa. Ensimmäisenä koronakeväänä hoitokodin asukkaat joutuivat kahdeksi kuukaudeksi karanteeniin niin kuin muutkin hoitokodit ympäri Suomea.

-?Kaikkien potilaiden kunto putosi, niin myös vaimoni, kun hän joutui olemaan kaksi kuukautta huoneessa eivätkä omaiset päässeet katsomaan. Siinä kunto heikkeni.

Eino Grön muistaa vieläkin sen hetken, kun hän sai mennä hoitokotiin uudelleen.

-?Oli hienoa päästä taas katsomaan. Ja surullista, kun huomasi, että kunto on heikentynyt ja lihaskunto. Mutta on kiva, että tilanne on muuttunut ja joulu on tulossa.

Eino ja Marjatta Grön ovat olleet naimisissa 59 vuotta.

Nykytilanteeseen on jo tottunut.

-?Elämässä tulee tällaisia ja siihen täytyy mukautua sillä tavalla, että pahemminkin voisi olla. Ei sitä kenellekään toivo, mutta näin se on mennyt.

Eläköitynyt kieltenopettaja Anneli on Eino Grönille tärkeä tuki.

Tammikuussa 2019 Ilta-Sanomien haastattelussa Eino Grön kutsui Annelia uudeksi nais­ystäväkseen. Silloin Grön sanoi, että elämän täytyy jatkua.

-?On halunnut saada teatteriseuraa ja semmoista, Eino Grön sanoi Ilta-Sanomissa tammikuussa 2019.

Nyt hän kertoi tapaavansa Annelia edelleen.

-?Kyllä me joskus nähdään. Käydään teatterissa ja elokuvissa. Näin pystyy olemaan elämässä kiinni, Eino Grön kertoi nyt.

82-vuotias Grön on yhä suosittu esiintyjä. Espanjaan asti olisi kysyntää.

-?Täytyy kiittää yläkertaa, jalka nousee ja ääni on kunnossa, hän sanoo.

Seuranan Onnellisen vanhuuden joulukonsertti järjestettiin kolmatta kertaa. Missiona on onnellinen vanhuus ja vanhuusyksinäisyyden vähentäminen. Konsertti kokosi yhteen 50 senioria. Illan aikana kuultiin myös Seuranan asiakkaan Anna-Maijan ja hänen seuralaisensa Pipsan laulua.

Ilta Sanoma
jeudi 2 décembre 2021 08:30:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.