Ilta Sanoma

Suurinta kasvu näyttäisi olevan Jyväskylässä.

Suurimmat 20 kaupunkia ovat käyttämässä sosiaali- ja terveydenhuoltoon ensi vuonna yhteensä 10,4 miljardia euroa

Suurimmat 20 kaupunkia ovat käyttämässä sosiaali- ja terveydenhuoltoon ensi vuonna yhteensä 10,4 miljardia euroa Kuva: Hannu Rainamo / Lehtikuva

Suomen 20 suurinta kaupunkia aikoo käyttää ensi vuonna sote-menoihin yli miljardi euroa enemmän kuin vuonna 2019. Asia käy ilmi Uutissuomalaisen selvityksestä.

Suurimmat 20 kaupunkia ovat Uutissuomalaisen mukaan käyttämässä sosiaali- ja terveydenhuoltoon ensi vuonna yhteensä 10,4 miljardia euroa. Sote-menojen kasvu näyttäisi olevan vuosina 2019-2022 näistä kaupungeista suurinta Jyväskylässä ja pienintä Kouvolassa.

Useat kaupunkien taloudesta vastaavat viranhaltijat arvioivat, että korona vaikuttaa sote-menoihin yhä ensi vuonna. Taustalla on muun muassa se, että korona-aikana kertynyttä hoitovelkaa pitää purkaa.

Vuoden 2023 alusta vastuu sote-palveluista siirtyy kunnilta 21 hyvinvointialueelle, jotka saavat rahoituksen valtiolta. Helsinki kuitenkin järjestää myös vastedes nämä palvelut itse.

Ilta Sanoma
jeudi 2 décembre 2021 08:09:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.