Suomessa voimme olla ylpeitä monista asioista. Mutta suomalaisessa eetoksessa on myös ripaus samaa kuin Eino Leinon runon Tummassa, syntymässä säikähtäneessä. Arkailu, vastuun pallottelu ja säännösten suojaan piiloutuminen ei pandemia-aikana ole ollut tavatonta.

Tällä toimintamallilla on pitkät perinteet.

Kun 1800-luvun lopun sortovuosina Suomea ryhdyttiin venäläistämään, maamme eliitti vastasi tulkitsemalla lakia. Sanottiin, että Suomi ei ole osa Venäjää vaan peesailee mukana pelkästään Suomen ja tsaarin välillä vallitsevan personaaliunionin tähden.

Tästä tulkinnasta tsaaria yritettiin muistuttaa addressilla, jonka allekirjoitti kolmasosa suomalaisista aikuisista.

Kuviteltiin, että tilanne raukeaisi, kun laki nyt kerran oli tehty selväksi. Mutta venäläiset lähinnä nauroivat kylkiään pidellen.

Kenraalikuvernööri Bobrikovin murhan kaltainen vastarinta jäi yksittäistapaukseksi. Suomen pelasti lopulta seitsemäntuhannen kilometrin päässä puhjennut, Venäjää vavisuttanut Japanin-sota.

Kansalliseen muistiin jäi kuitenkin illuusio, että teimme kaiken itse. Että tarrauduimme pykäliin terrierin sinnikkyydellä, ja että se oli voittoisa strategia. Vaikka kyse oli hyvästä säkästä.

Kolmekymmentä vuotta sitten suomalainen legalismi suututti itsenäisyydelleen tunnustusta kaivanneet virolaiset. Silloinkin ulkoisten tapahtumien vyöry pyyhkäisi yli suomalaisen vitkuttelun, jota jälkeenpäin selitettiin viisaudeksi.

Pykälät ovat olleet tärkeitä myös koronavirusta vastaan kamppaillessa. Suomi on toki selvinnyt suhteellisen hyvin.

Pykälätrategia kääntyy helposti farssiksi. Sellaisia piirteitä alkaa olla koronapassin saagassa.

Mutta voi kysyä, onko siitä kiittäminen sääntöjä, vai onko Suomi jälleen selvinnyt vain tuurilla? Maamme on Euroopan unionin kaukaisin kolkka, jossa väestöntiheys on matalin koko EUssa. Brysselistä on Utsjoelle matkaa 3080 kilometriä. Tällä on tietysti suuri merkitys.

Pykälätrategia kääntyy helposti farssiksi. Sellaisia piirteitä alkaa olla koronapassin saagassa.

Huhtikuussa 2021 Tanska otti käyttöön koronapassin, jota vaadittiin kaikissa riennoissa. Suomessakin alettiin puhua koronapassista. Televisiossa sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet kävivät kertomassa, että asia on hyvin, hyvin vaikea. Sanottiin, että siihen liittyy monia oikeudellisia seikkoja, joita pitää selvittää.

Kiirettä ei ollut, sillä kohta tulisi kesä, ja virus häviäisi.

Tuli kesä. Virus ei hävinnyt. Selvitystyötä ei voinut jatkaa, koska virkamiehet ovat lomilla.

Virkamiehet palasivat lomilta, mutta kiirettä ei ollut, koska kohta tulisi syksy. Silloin kaikki olisivat saaneet rokotteen.

Tuli syksy. Kaikki eivät ottaneet rokotetta. Tartunnat kasvoivat. Puheet koronapassista kiihtyivät. Muualla Euroopassa passi oli oletusarvoisena käytössä useissa maissa.

Televisiossa virkamiehet kävivät kertomassa, että asia on hyvin, hyvin vaikea. Sanottiin, että siihen liittyy monia oikeudellisia seikkoja, joita pitää selvittää.

Miten pitkään tämä tarina vielä jatkuu? Pelkään, että kohta vihjaillaan, että kolmas rokote tulee ja pelastaa koronapassilta.

Mutta joskus on pakko tulla ulos pykälien suojista. Pelkkä toivo, että paha menee pois, jos vain suljemme silmämme, ei kanna loputtomiin.

On mahdollista, että koronan kanssa taistellaan vielä vuosia. Kaikki eivät suostu rokottautumaan, ja virus jää kiertämään väestössä. Rokotteen antaman suojan hiipuessa se voi tarttua myös rokotettuihin. Taudin sairastaneiden immuniteetti heikentyy ajan mittaan, ja virus voi tarttua heihin uudestaan.

En halua enää kuulla jahkailua siitä, miten asia on hyvin, hyvin vaikea.

Tarvitaan siis jatkuvia rajoituksia ja tehosterokotuksia.

En halua joutua elämään vuosikausia merkillisessä välitilassa, josta koronapassi antaisi ulospääsyn. En halua enää kuulla jahkailua siitä, miten asia on hyvin, hyvin vaikea.

Koronapassista pitäisi viimeinkin tulla normi työpaikoilla ja kaikissa kekkereissä. Riippumatta siitä, millaisia rajoituksia kulloinkin on voimassa.

Odotellessa voimme EK:n johtajan tavoin heiluttaa kapinalippua ja ruveta vaatimaan passia pykälistä välittämättä. Valittajille voi tokaista Amerikan tyylin: so sue me!

Leinon runon Tumma parani säikähdyksestään tutustuttuaan ankeaan Tuonelaan. Sen jälkeen eli ikänsä kaiken pannen päivät päälletyksin, "niin paremmat kuin pahemmat; päällimmäiseksi paremmat".

Mekin olemme saaneet esimakua Tuonen autioista illoista. Eikö se jo riittäisi?

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Kolumnista voi keskustella 3.12. klo 23.00 saakka.