Markku Tervahaudan mukaan kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) tänään pitämässä kokouksessa on edistytty muun muassa aikuisväestön uuden rokotuskierroksen linjauksissa." /> Markku Tervahaudan mukaan kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) tänään pitämässä kokouksessa on edistytty muun muassa aikuisväestön uuden rokotuskierroksen linjauksissa." />

YLE


Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta pitää THL:n rokotuksista vastaavaan ylilääkäriin Hanna Nohynekiin kohdistunutta kritiikkiä asiattomana.

- Kummeksun sitä, että tällä tavalla kohdennetaan yksittäiseen lääkäriin ja virkahenkilöön tällaista painetta, Tervahauta kommentoi asiaa Ylen A-Studiossa keskiviikkoiltana.

Sunnuntaina nimetön hallituslähde kommentoi Iltalehdessä, että Nohynek tulisi erottaa Kansallisen rokoteasiantuntijaryhmän sihteerin tehtävistä. Nohynekia syytettiin muun muassa siitä, että hän on hidastellut kolmannen rokotuskierroksen aloittamisessa hallituksen vaatimuksista huolimatta.

Tervahaudan mukaan asiantuntijatyö on kyettävä hoitamaan huolellisesti ja tieteeseen perustuen epidemian hoitoon liittyvistä poliittisista paineista huolimatta.

Tervahauta kiistää, että THL:n linjassa olisi kyse niin sanotusta "laumasuoja-ajattelusta", jossa tartuntojen etenemisen myötä väestön laumasuoja saavutettaisiin. Hänen mukaansa kyse on pikemminkin salaliittoteoriasta.

- Ei se ole meidän tavoitteemme, että tauti kävisi väestön läpi, Tervahauta sanoo.

THL kertoo huomenna uusista rokotuslinjauksista

Aiemmin tänään myös THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio kiisti Ylellä, että THL olisi jarruttanut päätöstä kolmansista rokotteista muille kuin riskiryhmille.

THL:ää ja kansallista rokotusasiantuntijaryhmää (KRAR) on arvosteltu muun muassa siitä, ettei päätöstä kolmannesta rokotuskierroksesta muiden kuin riskiryhmien osalta ole tehty.

THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan KRARin kokouksessa on tänään käsitelty 5-11-vuotiaiden koronarokotuksia, toisen ja kolmannen rokoteannoksen välin lyhentämistä ja alle 60-vuotiaiden ei-riskiryhmäläisten kolmatta rokotuskierrosta.

Tervahaudan mukaan käsiteltyjen asioiden osalta etenemistä on luvassa, mutta uusista linjauksista on määrä tiedottaa tarkemmin huomenna.

Lue lisää:

THL saa kritiikkiä kolmansien rokotusten jarruttamisesta - nyt erityisasiantuntija Mia Kontio vastaa arvosteluun

Modernan toimitusjohtaja epäilee nykyisten rokotteiden tehoa omikronia vastaan

EMA:n pääjohtaja: Vähiten rokotetuissa EU-maissa on kuollut viime viikkoina yli 15-kertaisesti ihmisiä rokotusten mallimaa Irlantiin verrattuna

Suomessa valmistaudutaan päättämään 5-11-vuotiaiden koronarokotuksista - rokotteiden toimitukset saattavat alkaa jo jouluviikolla

jeudi 2 décembre 2021 00:12:10 Categories: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.