Ilta Sanoma

-?Kuin olisi saanut kaksi kertaa lottovoiton, kirjailija Jukka Viikilä kuvailee toista Finlandia-voittoaan.

Jukka Viikilä voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon jo toistamiseen.

Jukka Viikilä voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon jo toistamiseen. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Vedonlyöntitoimiston mukaan Jukka Viikilä oli vähiten todennäköisin kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja.

Viikilä ei uskonut voittoonsa itsekään.

-?Olin vedonlyöntitoimiston kanssa samaa mieltä, hän kertoo puhelimessa.

Siihen on syynsä. Viikilän romaani Taivaallinen vastaanotto (Otava) on muodoltaan vähän erikoinen, kirjailija sanoo. Yltiöpäinen, hän jatkaa. Ja joidenkin mielestä se voi olla vähän vaikea kirja.

-?Kirjani on kokeellinen ja tavallisesta romaanista poikkeava, Jukka Viikilä sanoo.

Mutta niin kävi, että Finlandia-palkinto tupsahti kohdalle jo toisen kerran. Ensimmäisen kerran 2016 Viikilä sai kaunokirjallisuuden Finlandian esikoisromaanillaan Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus).

Ensimmäinen Finlandia-voitto loi uskoa kirjoittamiseen, se sai tuntemaan yhä vahvemmin, että omat sanat voivat olla muille merkityksellisiä.

-?Toisin kuin voisi luulla, se ei lisännyt paineita, vaan rauhoitti kirjoittamistani. Muu elämä kyllä muuttui kiireiseksi keikkojen ja uusien työtilaisuuksien myötä, Jukka Viikilä kertoo.

Tällä kertaa hän oli kotona juomassa aamukahvia, kun tieto voitosta tuli.

-?Se oli hurja ja todellinen yllätys, Jukka Viikilä kertoo elämänsä puhelusta.

-?Tunnelmat ovat vähän hämmentyneet ja onnelliset. Finlandia-diktaattori teki rohkean ja itsepäisen ja itsenäisen valinnan.

Tänä vuonna kaunokirjallisuuden Finlandian valitsi elokuvaohjaaja Zaida Bergroth. Ehdolla oli kuusi esiraadin valitsemaa romaania.

-?Kuvailisin kirjaa avoimeksi kirjaksi ihmiselämän isoista kysymyksistä, rakkaudesta ja kuolemasta. Kun sille antautuu, se on aika helppolukuinen kirja. Se on musiikillista, vähän kuin virtausta, Jukka Viikilä sanoo.

Toinen Finlandia-voitto lyhyen ajan sisällä tuntuu kirjailijasta ihan hullulta ja tavallaan päättömältä. Aika tässä välissä on lyhyt.

-?Olen saanut Finlandian nyt molemmilla romaaneillani, se on tässä erikoisinta, kaksi romaania kirjoittanut Viikilä kertoo.

-?Se on kuin olisi saanut kaksi kertaa lottovoiton.

Kuultuaan maanantaiaamuna voitosta Jukka Viikilä soitti ensin vaimolleen, joka opiskelee Jyväskylässä. Samalla alkoi myös seuraavien päivien aikatauluttaminen. Finlandia-palkinto julkistettiin keskiviikkoiltana Helsingissä.

Palkintosumma on 30?000 euroa. Viime kerralla Viikilä lahjoitti voittorahat vaimolleen.

-?Rahat tulevat nyt tarpeeseen. Samainen vaimo on alkanut nyt opiskella.

-?Käytämme rahat välttämättömiin asioihin. Siinä mielessä tulee hyvään kohtaan tämä palkinto.

Nyt Jukka Viikilä kuuluu historialliseen kolmen koplaan. Ainoastaan Bo Carpelan ja Olli Jalonen ovat voittaneet kaunokirjallisuuden Finlandian kaksi kertaa.

-?Se on ihan hullua ja vitsikästä ja tavallaan hymyilyttää kuulua siihen joukkoon. On käynyt onnekkaasti, että raadit ovat olleet myötämielisiä. Tänä vuonna oli sairaan hyvä taso. Ehdokaskirjat ovat tulevia klassikoita.

Taivaallinen vastaanotto kertoo yhdeltä osin tarinan Jukka Viikilää muistuttavasta kirjailija Jan Holmista ja hänen avosydänleikkauksestaan ja elämästä sen jälkeen.

Autofiktiota se ei ole. Kirjassa on satoja henkilöhahmoja ja tarinoita.

Muutama vuosi sitten Viikilä joutui itsekin avosydänleikkaukseen. Toipuminen vei kaksi ja puoli vuotta.

Päästyään sairaalasta kirjailija kirjoitti joka päivä.

-?Sydänleikkaus johti aika eristäytyneeseen elämään ja pandemian tultua kaksinkertaiseen eristäytymiseen.

Leikkaus oli kuntouttava. Ennuste oli hyvä. Viikilä voi nyt hyvin. Hän kertoo olevansa täysin kunnossa.

-?Taivaallinen vastaanotto on vähän toipumiskirja. Siksi tuntuu erityisen mukavalta, että juuri tämä kirja huomioidaan.

-?Olen kaksi vuotta käytännössä toipunut ja kirjoittanut tätä kirjaa. Ja näin suopeasti suhtaudutaan.

Viikilä uskoo, että lukijasta voi tuntua oudolta aiheiden paljous. Kirja kertoo vähän kuin kaikesta.

-?Se on tosi herkistelevä, mutta tavallaan myös brutaali kirja.

-?Ehkä neuvoisin ihmistä, joka on lukenut myös kirjani Akvarelleja Engelin kaupungista, ottamaan tämänkin mietelmäkirjana. Tai ainakin hellittämään sellaisista tiukoista vaatimuksista mitä romaaneja kohtaan asetetaan.

Seuraava kirja on jo tulilla. Siitä on olemassa luonnoksia, mutta varsinaisen kirjoitustyön Jukka Viikilä aloittaa ensi vuonna Pariisissa. Yhdenpäivänromaani kertoo kolmesta iäkkäästä naisesta, joista vanhin on täyttämässä seuraavana päivänä vuosisadan.

Tietokirjallisuus Osmo Tapio Räihälä: Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa (Atena)

Lasten- ja nuortenkirjallisuus Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)

Kaunokirjallisuus Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto (Otava)

Tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsi Miltton Oyj:n varatoimitusjohtaja Katri Makkonen, lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittajan futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölönen ja kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan elokuvaohjaaja Zaida Bergroth. Kaikki kolme palkintoa ovat arvoltaan 30?000 euroa.

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 21:47:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.