Jutta Urpilainen on yksi Global Gateway -ohjelman arkkitehdeistä. EU haluaa korostaa rooliaan ja kanavoida ilmastorahaa erityisesti Afrikassa, kun Kiina o" /> Jutta Urpilainen on yksi Global Gateway -ohjelman arkkitehdeistä. EU haluaa korostaa rooliaan ja kanavoida ilmastorahaa erityisesti Afrikassa, kun Kiina o" />

YLE


EU panee alulle jättihankkeen, jolla se pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa maailmalla.

EU aikoo kerätä kehittyvien maiden rakennus- ja perusparannushankkeisiin 300 miljardia euroa. Hanke kulkee nimellä Global Gateway eli vapaasti suomennettuna "portti maailmalle".

Komissio julkisti suunnitelman keskiviikkona Brysselissä.

Komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan EU:lla on kaksi tavoitetta: vastata kolmansien maiden valtaviin rahoitustarpeisiin ja tuottaa tuloksia, joista on hyötyä kohdemaille mutta myös EU:lle.

- Tuemme hankkeita, joille on maailmalla valtava tarve. Keskeisiä kohteita ovat ilmastonmuutoksen torjunta, kestävä kehitys ja terveysturvallisuus, hän kertoi tiedotustilaisuudessa.

Rahapotti kerätään sekä EU-varoista että yksityisiltä markkinoilta, ja ohjelman on määrä jatkua vuoteen 2027.

EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen. 5.4.2021.
EU-komissaari Jutta Urpilainen.Jorge Gonzalez / Yle

Urpilainen: Kohti ilmastokestävää suuntaa

Yksi suunnitelman arkkitehdeistä on EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen.

Miksi tällainen jättihanke?

Urpilaisen mukaan EU haluaa vivuttaa maailmaa ilmastokestävään suuntaan eurooppalaisten periaatteiden mukaisesti. Hankkeet kytketään demokratian edistämiseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

- Projektit räätälöidään kumppanimaiden tarpeista ja vahvuuksista käsin. Totta kai me näemme, että tarjolla on myös eurooppalaisille yrityksille mahdollisuus luoda uutta yritystoimintaa, Urpilainen kertoo Ylelle.

Urpilaisen mukaan maille tarjotaan tasaveroista kumppanuutta. EU tavoittelee konkreettisia vaikutuksia.

Vastaisku Kiinan "uudelle silkkitielle"

Hanke on nähty myös vastaiskuna Kiinan vuonna 2013 käynnistämälle Belt and Road -jättiprojektille.

Tässä "uudeksi silkkitieksi" ristityssä hankkeessa Kiina on rahoittanut isoja väyläprojekteja strategisissa kohteissa ja hankkinut kokonaan tai osittain hallintaansa eurooppalaisia ja afrikkalaisia satamia.

Komissio tekee omalla hankkeellaan pesäeroa Kiinaan.

Urpilainen sanoo, ettei kyse ole suorasta vastavedosta Kiinan politiikalle, mutta pitää eurooppalaisten arvojen korostamista tärkeänä. Myöskään von der Leyen ei maininnut keskiviikkona Kiinaa nimeltä, mutta näpäytti sitä rivien välissä.

- Kehittyvillä mailla ei ole paljoakaan valinnanvaraa. Sopimuksissa on liian usein mukana pientä pränttiä, jolla on suuri vaikutus taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti, von der Leyen sanoi ja jatkoi:

- Maat tarvitsevat luotettavia kumppaneita, joiden kanssa toteuttaa kestäviä ja laadukkaita hankkeita.

Myös Euroopalla on kuitenkin siirtomaahistorian vuoksi taakkaa Afrikassa. Kiinalainen raha on ollut vapaata tästä painolastista, mikä on ollut yksi syy sen vaikutusvallan kasvuun.

Finnfund: Afrikka tarvitsee kipeästi sijoituksia

Valtio-omisteisen kehityssijoittaja Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi sanoo, että erityisesti Afrikka tarvitsee kipeästi sijoituksia.

Finnfund toimii ulkoministeriön omistajaohjauksessa ja tuntee maanosan tilanteen: väestönkasvun ja kaupungistumisen sekä ilmastonmuutoksen kiihdyttämän kuivuuden.

- Kaikesta tästä selviämiseen tarvitaan merkittäviä investointeja. EU:n on tärkeää olla siinä mukana, sillä jos ongelmat kärjistyvät niin ne ovat tavallaan Euroopan takapihalla ja heijastuvat meihin monella tavalla, Kangasniemi sanoo.

Kangasniemi uskoo, että Kiinan, Yhdysvaltain ja Britannian aktivoituminen Afrikassa on potkinut EU:ta toimiin.

Tänä vuonna Yhdysvallat ja G7-maat ovat julkistaneet Build Back Better World -hankkeen ja Britannia oman Clean Green -aloitteensa. Molemmilla kanavoidaan hankerahaa kehittyviin maihin Kiina-rahoituksen vastapainoksi.

Kangasniemi huomauttaa, että Eurooppa on perinteisesti erittäin tärkeä rahoittaja omilla lähialueillaan ja Afrikassa.

- Tämä on myös yritys saada huomiota sille tosiasialle, että EU on oikeasti iso toimija erityisesti Afrikassa.

Mitä mieltä olet EU:n aikeista? Voit keskustella aiheesta alla olevan linkin kautta. Keskustelu on avoinna keskiviikkona klo 23:een saakka.

Lisää aiheesta:

Kiina havittelee uutta Silkkitietä - tarjolla 890 miljardin investoinnit

MOT: Kouvolasta rakennettiin suora junayhteys Kiinaan - Kiinan valtio maksoi niin paljon tukea, että raiteilla kannatti kuljettaa liki tyhjiä kontteja

mercredi 1 décembre 2021 20:35:30 Categories: Kiina YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.