Ilta Sanoma

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta katsoo, että hallituksesta on haluttu luoda mielikuvaa THL:n tahallisesta viivyttelystä.

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta painottaa, että rokotteiden aikataulun arvioiminen on lääketieteen asiantuntijoiden, ei poliitikkojen tehtävä.

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta painottaa, että rokotteiden aikataulun arvioiminen on lääketieteen asiantuntijoiden, ei poliitikkojen tehtävä. Kuva: Jukka Ritola

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ottaa voimakkaasti kantaa hallituksen ja johtamansa laitoksen välille kolmansista koronarokotteista syntyneeseen ristiriitaan.

Hallituksesta on ajettu voimakkaasti THL:n ajatuksia nopeampaa tahtia kolmansista rokotteista alle 60-vuotiaille. Tervahaudan mukaan hoputuksella luotu kuva on täysin väärä.

- On luotu tietoisesti mielikuvaa, että tässä olisi jotenkin tahallisesti viivytelty. Tämä on terveysviranomaisten ja koko terveydenhuollon suuntaan täysin väärä ja perusteeton syytös, Tervahauta sanoo Lääkärilehdessä.

Tervahauta painottaa, että asian arvioiminen on lääketieteen asiantuntijoiden, ei poliitikkojen tehtävä.

- Lainsäädäntö lähtee siitä, että diagnostiikka ja lääketieteellisen hoidon määrääminen on lääkäreiden tehtävä.

Hallituksen ja asiantuntijoiden välinen julkinen kiistely on Tervahaudan mukaan omiaan rapauttamaan kansalaisten luottamusta niin rokotteisiin kuin instituutioihin.

- Kyllä luottamus voi kärsiä, jos pyritään poliittisesti sanelemaan lääketieteellisiä ratkaisuja.

Tervahautaa sapettaa Iltalehdessä nimettömänä esiintynyt hallituslähde, joka katsoi Hanna Nohynekin olevan "laumasuoja-ajattelun vallassa" ja halusi tämän eroa. Tervahauta piti tällaisten näkemysten esittämistä valionhallinnosta hyvin asiattomana.

Valtioneuvoston yleisistunto hyväksyi viime torstaina Suomen uuden rokotestrategian, joka poikkeaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ja Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) kannoista.

Uuden rokotestrategian yhtenä tavoitteena on, että rokotuksilla vähennetään koronavirustapausten määrää. THL ja KRAR esittivät viime viikolla STM:lle antamassaan lausunnossa tavoitteen poisjättämistä.

THL perustelee kantaa sillä, että vaikka koronarokotteet voivat vähentää koronavirustapauksia, niiden määrän vähentäminen ei ole itsenäisenä tavoitteena mielekäs. Sen sijaan THL painottaa sairaalataakan vähentämistä.

THL on suhtautunut nihkeästi kolmansien annosten kiiruhtamiseen alle 60-vuotiaille, sillä se ei laitoksen mukaan vähennetä sairaalataakkaa huomattavasti.

- Kolmansien rokoteannosten lisähyöty nuoremmille terveille ei-sotetyötä tekeville aikuisille itselleen on kyseenalainen tilanteessa, jossa rokotusten suojateho vakavaa tautia vastaan tässä ikäryhmässä on edelleen erinomainen, THL totesi viime viikon tiistaina STM:lle antamassaan lausunnossa.

Tervahauta muistutti Lääkärilehdessä, että kolmansien rokotusten ohjelmaa on toteutettu jo syyskuusta lähtien.

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 19:30:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.