Ilta Sanoma

Huijari onnistui viemään uhriltaan muutamia satoja euroja.

Odottamaton vieras ovella apua tarjoamassa. Uhka vai mahdollisuus?

Yli 70-vuotiaan Valkeakoskella asuvan naisen kannalta uhka, joka realisoitui ikävällä tavalla. Kun avun tarjoaja oli poistunut, nainen sai ikäväkseen huomata, että poissa oli myös muutama sata euroa käteistä rahaa.

Sisä-Suomen poliisin tutkima varkaus tapahtui viime viikon lauantaina. Yli 70-vuotiaan asianomistajan ovelle ilmestyi sairaalan vapaaehtoiseksi avustajaksi esittäytynyt noin 50-vuotias nainen.

Vieras kertoi olleensa samaan aikaan sairaalassa asianomistajan kanssa. Hiljattain sairaalasta hoitojaksolta kotiutunut asianomistaja päästi tulijan sisään.

"Apulainen" viipyi kylässä noin varttitunnin. Tiedossa ei ole, että vieras olisi millään tavalla auttanut asianomistajaa.

Vieraan poistuttua asianomistajan epäilykset heräsivät ja varkaus paljastui.

Asianomistaja antoi poliisille tarkat kuvaukset epäillystä, jota voi kuvailla poliisin vanhaksi tutuksi. Epäilty tavoitettiin pian.

Poliisi muistuttaa, ettei odottamatta ovelle tulevia vieraita henkilöitä tule päästää asuntoon sisään, elleivät he voi todistaa työpaikan henkilökortilla tai muutoin olevansa oikealla asialla. Jos ulkopuolinen henkilö pääsee asuntoon, tulee tilanteessa soittaa välittömästi poliisille numeroon 112.

Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Lassi Suorannan mukaan tapaus on yksi versio monenlaisista "kalasteluyrityksistä". Vastaavia ovat muun muassa niin sanotut valepoliisit.

Kyse ei kuitenkaan ole suuremmasta ilmiöstä, ainakaan tämän hetken tietojen mukaan.

- Epäilty meni asianomistajan ovelle, vaikkei hän oikeasti tiennyt asianomistajan olleen sairaalassa. Meillä ei ole tutkinnassa tällä hetkellä muita vastaavia tapauksia, Suoranta kertoo.

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 17:38:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.