Norrhydro on ainoa lappilaisyhtiö pörssissä. Sillä on nyt reilut 160 työntekijää. Tänä vuonna heistä on palkattu 40, ja lisää palkataan, kun uusi tehdas valmistuu Rovaniemelle." /> Norrhydro on ainoa lappilaisyhtiö pörssissä. Sillä on nyt reilut 160 työntekijää. Tänä vuonna heistä on palkattu 40, ja lisää palkataan, kun uusi tehdas valmistuu Rovaniemelle." />

YLE


Napapiirillä, joulupukin luolassa Santaparkissa, vietettiin joulukuun ensimmäisenä päivänä lappilaisittain hyvin harvinaista juhlahetkeä, kun rovaniemeläisyritys Norrhydro kilisytti kelloa Helsingin pörssiin listautumisen kunniaksi. Se on paitsi uusi tulokas, myös ainoa pörssiyhtiö, jonka kotipaikka on Lapissa.

Mukana keskiviikon juhlallisuuksissa oli myös joulupukki.

- Nyt on joulukuun ensimmäinen päivä, ja joulukalenterista avataan ensimmäinen luukku. Kyllä tämä avaa myös Norrhydrolle seuraavan kehitysaskeleen, eli tämä antaa meille mahdollisuuden seuraavina vuosina kasvaa ja kehittyä merkittävästi, toimitusjohtaja ja pääomistaja Yrjö Trög iloitsi tilaisuudessa.

Pörssiin kirjautumisen myötä Norrhydrosta tuli julkinen osakeyhtiö Oyj, jonka osakkeilla käydään julkista arvopaperikauppaa. Yhtiön määräysvalta säilyy pohjoisessa. Toimitusjohtaja Trög omistaa noin 40 prosenttia ja hallituksen puheenjohtaja Juhani Kangas noin 15 prosenttia osakekannasta.

Vuonna 1985 perustettu Norrhydro valmistaa hydraulisylintereitä ja hydrauliikkaratkaisuja muun muassa metsätaloudessa ja kaivos- ja meriteollisuudessa käytettäville koneille. Pääkonttori ja tehdas sijaitsevat Rovaniemellä. Lisäksi toimipisteitä on myös Tampereella ja Kuopiossa.

Osakkeen arvo käväisi liki viidessä eurossa

Norrhydron listautumisannissa osakkeiden merkintähinta oli 3,15 euroa per osake. Listautumisanti herätti suurta kiinnostusta, ja se ylimerkittiiin moninkertaisesti.

Kun Norrhydro Group Oyj (NORRH) osakkeet tulivat Helsingin pörssin First North -listalle keskiviikkoaamuna, oli osakkeen hinta aluksi liki viisi euroa. Tämä kertoo positiivisista odotuksista.

- Näytti että jopa lähellä viittä euroa mentiin kurssissa. Se kertoo että osakkeelle on hyvin kysyntää, ja sehän on tietysti meille hyvä. Mutta tämä ei ole sadan metrin juoksua, vaan maratoni. Me teemme pitkäjänteistä työtä, Trög kuvaili tilannetta.

Lue lisää: Rovaniemeläinen Norrhydro kiinnosti sijoittajia, listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti - toimitusjohtaja: "Tämä oli iloinen yllätys"

Norrhydron tavoitteena on kasvaa entistä merkittävämmäksi työllistäjäksi Lapissa. Yhtiöllä on nyt reilut 160 työntekijää. Tänä vuonna heistä on palkattu 40, ja lisää tullaan vielä palkkaamaan, kun tuotanto kasvaa.

Norrhydro rakentaa parhaillaan Rovaniemelle uusia tuotantotiloja 15 miljoonalla eurolla. Yhtiön mukaan uusien tilojen myötä tuotantokapasiteettia voidaan kasvattaa jopa 3-4-kertaiseksi nykytasosta.

Norrhydron uuden tehtaan rakennustyömaa Ratavartijankadulla Rovaniemellä
Yhtiön uutta tehdasta rakennetaan parhaillaan Rovaniemen Ratavartijankadulla, ja sinne on tarkoitus muuttaa ensi kesäkuussa.Tapani Leisti / Yle

Uusi tehdas päätettiin rakentaa entisen tavoin Rovaniemelle, vaikka yhtiön mukaan muitakin sijainteja pohdittiin. Rakennustyöt ovat edistyneet siihen vaiheeseen, että tehdastyömaalla saadaan ensi viikolla lämmöt päälle ja aletaan valaa lattioita. Muutto on edessä ensi kesänä.

Havainnekuva Norrhydron tulevasta tuotantolaitoksesta Rovaniemellä.
Havainnekuva Norrhydron uudesta tehtaasta.Norrhydro Oy

Lue lisää:

Norrhydro rakentaa uudet tuotantotilat Rovaniemelle, tuotantoon tulossa yli sata uutta työpaikkaa lähivuosina

Tämä sai Norrhydron pysymään Rovaniemellä: kaupungin tuki ja osaava henkilöstö - yhtiöllä kova kasvuvauhti koronasta huolimatta

Voimakasta kasvua ja kysyntä hyvä

Yhtiö on Yrjö Trögin mukaan voimakkaassa kasvussa. Viime vuonna Norrhydron liikevaihto oli 19,9 miljoonaa euroa ja käyttökate oli 3,8 miljoonaa euroa. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 27 prosenttia ja oli 11,9 miljoonaa euroa.

Tälle vuodelle odotetaan noin 15 prosentin kasvua. Ensi vuoden kasvuennuste on 5-10 prosenttia. Tänä vuonna liikevaihto on arvion mukaan noin 23 miljoonaa euroa.

Trögin mukaan Norrhydron tuotteiden kysyntä on tällä hetkellä hyvä.

- Asiakkaamme ovat tällä hetkellä hyvin paljolti skandinaavisia, myös globaalisti toimivia yrityksiä, jotka tekevät omassa sarjassaan maailman huippuluokan koneita. Teemme tuotteita niihin, Trög kertoo.

Norrhydron asiakkaita ovat muun muassa Volvo, Ponsse, Cargotec, Metso-Outotec, Sandvik.

Lue myös:

Rovaniemellä toimiva Norrhydro aloittaa listautumisannin Helsingin pörssiin - yhtiö pyrkii keräämään kahdeksan miljoonan euron varat

Norrhydro suunnittelee listautumista pörssiin

Juttua muokattu 1.12.2021 klo 15:04. Videon tekstityksestä poistettu maininta, että Norrhydro olisi ensimmäinen lappilaisyhtiö pörssissä.

mercredi 1 décembre 2021 16:50:59 Categories: YLE pörssiin listautuminen

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.