Ilta Sanoma

Energiateollisuuden johtaja Pekka Salomaa lataa sähköautoaan öisin. Auton lämpöpumppu säästää myös kuluissa.

Pörssisähkön ostajalle raju hinnanmuutos näkyy kukkarossa.

Pörssisähkön ostajalle raju hinnanmuutos näkyy kukkarossa. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Pörssisähkön hinta ampaisi maanantai-iltana kello 18-19 välillä huimalle yli 400 euron megawattitunnin tasolle, vaikka paukkupakkasiakaan ei vielä ole ollut. Hinnat ovat kallistuneet jo pitkään muutenkin.

Pekka Salomaa, Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoista vastaava johtaja, kertoi syyskuussa, ettei itse ole irtisanonut pörssisähkösopimustaan.

Vieläkö vaihtoehto on paras vai joko alkaa potuttaa?

-?Luotan edelleen siihen, että pitkällä aikavälillä ja keskimäärin se on järkevä ratkaisu ja kun on myös sellaista sähkönkulutusta, jota voi ajoittaa (halvempaan) yöaikaan, hän sanoo.

-?Juuri tällä hetkellä, erityisesti kun katseli maanantain piikkiä, niin olihan se hinta kova. Mutta en sitä oman laskuni kannalta ole ajatellut. Se oli vain yksi päivä.

Pörssisähkön hinta on muutoinkin ollut nousussa jo kesästä lähtien, ja loppuvuotta kohden nousu on vain kiihtynyt. Aiemmin piikkejä on ollut hetkellisesti talven äärioloissa, mutta nyt korkea hinta on pitkäkestoista.

Jos pörssisähkö onkin juuri nyt huono vaihtoehto, niin energiajohtajan oman kodin harvinaisempi lämmitysmuoto on sen sijaan näinä aikoina juuri passeli.

-?Meillä talo lämpiää hakkeella. Se on ollut käytössä nyt 16 vuotta. Ei ihan normisetti siis.

Kyseessä on vanha maalaistalo, jossa lämmitysenergian tarve on kohtalainen.

Hake on haketettua puuta, jota useammin käytetään isompien kiinteistöjen lämmitysmuotona kuin omakotitaloissa. Toisaalta hinnat ovat nousseet hakkeessakin, kun sen kysyntä kasvaa.

Eräs sähkösyöppö, auto, on ajastettu yöhön, mikä säästää selvästi rahaa näillä hinnoilla. Salomaan sähköautossa on lisäksi ilmalämpöpumppu, joka säästää akun virtaa matkustamon lämmitykseltä.

-?Kun etsin uutta sähköautoa, ehtona oli, että siinä on ratin lämmitys ja lämpöpumppu.

Matkustamon lämmitys lyhentää hieman sähköauton toimintamatkaa, kovimmilla pakkasilla Motivan mukaan 20-30 prosenttia. Joissakin sähköautoissa oleva ilma lämpöpumppu pienentää merkittävästi lämmitykseen kuluvan sähkön tarvetta.

Salomaan mukaan auton lämmityksen ja latauksen ajastaminen yöaikaan on fiksuimpia säästötapoja.

-?Se on iso käyttöpiikki kerralla.

Autoa voi myös turvallisesti latailla yöllä, kun taas astian- tai vaatepesukoneen käyttäminen nukkuessa ei tunnu järkevältä.

Suurimmalla osalla, yli 90 prosentilla suomalaisista, on määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus, jossa pörssin spot-hintojen heilunta ei vaikuta ja nousukin vasta viiveellä.

Kovaan hintaan vaikuttaa muun Euroopan tilanne. Maakaasun hinta on noussut, ja päästöoikeuksien hinnat ovat ennätyskorkealla. Norjan ja Ruotsin kuivuus on lisäksi painanut vesivoimatuotantoa.

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 16:57:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.