Ilta Sanoma

Vapona aiemmin tunnettu Neova kertoo jyrsinpolttoturpeen käytön loppuvan teollisessa mittakaavassa aivan lähivuosina

Leivonmäen Pajusuolla on tuotettu turvatta.

Leivonmäen Pajusuolla on tuotettu turvatta. Kuva: Petteri Kivimäki

Neova eli entinen Vapo lopettaa ensi vuonna energiaturpeen tuotannon. Yhtiö kertoo perjantaina julkaistussa tiedotteessaan energiaturpeen kysynnän laskun voimistuneen edelleen.

Tänä vuonna Suomessa käytetään energiaturvetta vajaat 7 terawattituntia, ensi vuonna arvion mukaan alle 5 terawattituntia ja käytännössä jyrsinpolttoturpeen käyttö loppuu teollisessa mittakaavassa aivan lähivuosina, Vapo sanoo tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan merkittävin syy kysynnän laskuun on päästöoikeuden hinnan kohoaminen, mikä yhdessä energiaveron korotuksen kanssa on tehnyt energiaturpeesta selvästi haketta ja ainespuuta kalliimman polttoaineen.

Neova tuotti Suomessa energiaturvetta tänä vuonna alle miljoona kuutiometriä. Ensi vuonna yhtiö ei tuota enää lainkaan jyrsinpolttoturvetta.

Toimitusjohtaja Vesa Tempakan mukaan päätös jyrsinpolttoturvetuotannon lopettamisesta tehtiin kaupallisin perustein.

Jyrsinpolttoturvetuotannon lopettamisen seurauksena Neova alaskirjaa kuluvan vuoden tilinpäätöksessään energiaturvetuotantoon liittyviä tase-eriä yhteensä 16,2 miljoonaa euroa. Alaskirjaukset koskevat koko jäljellä olevaa energiaturpeeseen liittyvää käyttöomaisuutta Suomessa.

Olemassa olevia energiaturvevarastoja ei alaskirjata.

Neova kertoo, että sillä on varastossa energiaturvetta määriä, joiden se uskoo riittävän tärkeiden asiakkaiden tarpeisiin tulevien vuosien aikana.

Lisäksi yhtiö tuottaa edelleen kasvu- ja kuiviketurvetta ja muun muassa turvetta aktiivihiilen raaka-aineeksi.

-?Meillä on valmius tuottaa jonkin verran energiaturvetta jatkossa, mikäli Suomen energiahuollon turvaaminen tai joidenkin kriittisten asiakkaiden energiahuollon turvaaminen sitä vaatisi. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä tuollaisia tarpeita, Tempakka sanoo tiedotteessa.

Yhtiö sanoo sitoutuneensa siirtämään tuotannosta poistuvat maa-alueet seuraavaan maankäyttömuotoon kahden vuoden kuluessa tuotannon lopettamisesta. Seuraavien vuosien aikana yhtiö siirtää vanhoja tuotantoalueita seuraavaan maankäyttömuotoon eli ne pääasiassa metsitetään tai ennallistetaan kosteikoiksi. Kyse on yhtiön mukaan sadoista kohteista yli 10?000 hehtaarin alueella.

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 15:17:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.