Ilta Sanoma

Teresa Välimäki kertoo vaikeasta isäsuhteestaan tuoreessa haastattelussa.

Teresa Välimäki on tv:stä tuttu huippukokki.

Teresa Välimäki on tv:stä tuttu huippukokki. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Julkkiskokki ja ravitsemusvalmentaja Teresa Välimäki kertoo tuoreessa Anna-lehden haastattelussa vaikeasta lapsuudestaan, johon liittyi päihdeongelmia, perheväkivaltaa ja suuria salaisuuksia. Välimäki sanoo saaneensa vasta parikymppisenä tietää, että hänen isänsä on korjannut sukupuolensa naiseksi.

- Lähdin lukion jälkeen au pairiksi Sveitsiin. Täytin siellä 20 vuotta ja sain lahjaksi läjän suomalaisia lehtiä. Yhdessä oli juttu transihmisistä ja sen yhteydessä kuva isästäni. Olen aina ollut hyvin suvaitsevainen, mutta loukkaannuin suuresti siitä, ettei isä luottanut minuun kertoakseen näin suurta asiaa. Se tuli täysin puskista, Välimäki kertoo Annalle.

Välimäki keskusteli asiasta äitinsä kanssa ja kävi ilmi, että isä oli jo käynyt läpi korjausprosessin. Isä kielsi kaiken ja väitti äitiä valehtelijaksi, mikä taas loukkasi Välimäkeä entisestään. Sen jälkeen hän ei enää pystynyt tapaamaan isäänsä. Isä kuoli keuhkosyöpään vuonna 2011, Välimäki kertoo Annassa.

Teresa Välimäki on julkkiskokki Hans Välimäen puoliso, joka tunnetaan television ruokaohjelmista. Välimäki on aiemminkin kertonut henkilökohtaisista vastoinkäymisistään, kuten tyttärensä sairastamasta syömishäiriöstä. Välimäen Vilma-tytär sairastui anoreksiaan 13-vuotiaana.

Välimäki kertoi MTV:n Studio-ohjelmassa kaksi vuotta sitten, että hän jopa pelkäsi tyttärensä kuolevan.

-?Sitä, että seuraat vierestä, kun sun lapsi hiipuu pois ja sä et ole ihan varma, miten tässä käy, Välimäki kuvaili tuntojaan MTV:lle.

Lue lisää: Teresa Välimäki nieleskeli itkua MTV:llä: pelkäsi tyttärensä kuolevan - salakavalasti alkanut anoreksia eteni pikavauhtia sydämeen

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 10:22:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.