Ilta Sanoma

Jouluruuaksi on apilanlehtilaatikkoa, sillä lihan syönti on lopetettu kokonaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, kirjoittaa Roope, 9.

Julkaisemme aattoon asti joka päivä alakoululaisen kirjoittaman joulutarinan. Lue tänään Roope Niemisen, 9, tarina, joka on Ilta-Sanomien järjestämän kirjoituskilpailun satoa.

Jouluaattoa edeltävänä iltana Korvatunturilla käy kova tohina. 3D-tulostin savuaa kovaa vauhtia, kun tontut valmistavat kenkiä, jotka eivät jätä jalanjälkiä.

Tontuilla on kiire saada viimeiset tarkkailutehtävät suoritettua, ja näillä kengillä tontut saavat tehtyä tarkkailuhommat kenenkään huomaamatta.

Samaan aikaan itse Joulupukki kloonaa itseään, jotta hän ehtii jakaa kaikki lahjat kaikille lapsille ympäri maailman. Huoltotontut tankkaavat Pukin lentoautoja jotka tarvitsevat vain vähän vettä käynnistyäkseen. Lentoautot ovat täysin saastuttamattomia.

Vielä muutama vuosi sitten lentoautot toimivat lumella, mutta ilmastonmuutos on vienyt viimeisetkin lumet Korvatunturilta.

Petteri ja muut porot saavat viettää leppoisia eläkepäiviä heinää syöden, sillä niiden ei enää tarvitse kuljettaa Pukkia.

Lasten kotona vanhemmat tekevät jouluruuaksi apilanlehtilaatikkoa, sillä lihan syönti on lopetettu kokonaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Lapset odottavat, josko Pukki saapuisi heidän luokseen lahjojen kanssa jo vähän aikaisemmin.

Vihdoin koittaa kauan odotettu jouluaatto. Joulupukki ja kloonit hyppäävät lentoautoihin, jotka kiitävät valon nopeudella lahjojaan odottavien lasten luo.

Pikku Siirin paketista paljastuu aivan aidon koiran näköinen robottikoira. Pikku Roopen paketista paljastuu robotti joka osaa muuntautua toisenlaiseksi hahmoksi ja luoda hologrammina vastustajan taisteluihin.

Osa lapsista saa Pukilta koodin, jolla he voivat itse tulostaa lahjansa 3D-tulostimella.

Pukki ja kloonit saavat lahjat jaettua todella tehokkaasti. Kun viimeinenkin lahja on toimitettu Pukki ja kloonit kuittaavat toisilleen tehtävän suoritetuksi älykelloillaan.

Pukki soittaa kotiin Korvatuntunturille muorille, että hän on pian kotona ja odottaa jo muorin riisipuuroa. Siitä Pukki ei suostu luopumaan ikinä.

Puhelun jälkeen Pukki huristaa lentoautolla Korvatunturille muorin luo. Pukki, muori, tontut ja Pukin kloonit viettävät joulua yhdessä. Riisipuuroa riittää kaikille.

Riisipuuron äärellä Pukki suunnittelee innolla jo seuraavaa joulua.

Josko teleporttaaminen olisi jo ensi vuonna mahdollista?

Roope Nieminen, 9, Nokia

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Perhe

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.