Epäilty ampuja on 15-vuotias lukion oppilas, kertovat viranomaiset. Ampuja haavoitti lisäksi kahdeksaa ihmistä, joiden joukossa on opettaja." /> Epäilty ampuja on 15-vuotias lukion oppilas, kertovat viranomaiset. Ampuja haavoitti lisäksi kahdeksaa ihmistä, joiden joukossa on opettaja." />

YLE


Yhdysvalloissa Michiganin osavaltiossa ainakin kolme ihmistä on kuollut lukiossa tapahtuneessa ampumisessa. Lisäksi kahdeksan ihmistä on haavoittunut.

Ampuminen tapahtui noin 22 000 asukkaan Oxfordin pikkukaupungissa noin 50 kilometriä Detroitin kaupungista pohjoiseen, kertoo paikallinen sheriffilaitos.

Viranomaisten mukaan epäilty ampuja on 15-vuotias toisen vuoden opiskelija, joka poliisin mukaan ampui kuoliaaksi kolme muuta koulun oppilasta ja haavoitti useita. Haavoittuneiden joukossa on opettaja.

Poliisi otti epäillyn ampujan kiinni paikan päältä. Epäillyllä oli puoliautomaattinen pistooli ja useita lippaita.

- Apulaissheriffit kohtasivat hänet, hänellä oli ase hallussaan, ja he ottivat hänet kiinni, kertoi toimittajille Oaklandin piirikunnan sheriffilaitoksen edustaja Mike McCabe.

Teon mahdollinen motiivi ei ole selvillä, eikä poliisi vielä tiedä, oliko ampuja valinnut kohteensa. Epäillyn kerrotaan ampuneen 15-20 laukausta.

Pidätystilanteen yksityiskohtia ei kommentoitu tarkemmin. Kuolleiden uhrien kerrotaan olleen teini-ikäisiä.

Koulurakennus meni ampumisen jälkeen hälytystilaan. Luokkiinsa suojautuneet oppilaat vietiin myöhemmin läheiseen ruokakauppaan vanhempiensa noudettavaksi.

mercredi 1 décembre 2021 01:30:16 Categories: YLE Yhdysvallat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.