Tuomaripula on pahentunut monessa lajissa. Jos lisää tuomareita ei saada, sarjapelit loppuvat. Tuomarit toivovat seurojen lopultakin heräävän." /> Tuomaripula on pahentunut monessa lajissa. Jos lisää tuomareita ei saada, sarjapelit loppuvat. Tuomarit toivovat seurojen lopultakin heräävän." />

YLE


24-vuotias jääkiekkotuomari Jesse Välimaa viihtyy raitapaidassa 4-5 kertaa viikossa.

Miesten Mestis, 20-vuotiaiden SM-sarja ja miesten Suomi-sarja vievät kokkolalaisen linjatuomarin myös Vaasaan, Pietarsaareen, Kalajoelle, Keuruulle... Kaudessa otteluja kertyy 60-70.

Viheltämisen Välimaa aloitti kymmenen vuotta sitten.

- Ajattelin, että on mukavaa nähdä peliä myös toisesta näkökulmasta. Saa olla lajissa mukana ja saa vähän palkkaakin, Välimaa toteaa.

Nuorten tuomareiden saaminen urheiluun on ollut viime vuosina aina vain vaikeampaa. Esimerkiksi Kokkolan Jääkiekkotuomarit on kouluttanut nyt 150 uutta tuomaria kymmenen vuoden aikana. Heistä lajin pariin on jäänyt kuusi.

Jesse Välimaa on siis yksi harvoista.

- En tiedä, onko se hulluutta vai mitä. Tykkään, että saa olla tuolla ja samalla haastaa itsensä. Polkua on mahdollista mennä myös ylöspäin. Se lisää motivaatiota, Välimaa sanoo.

Tuomarit poistumassa kaukalosta. Taustalla näkyy yleisöä.
Jesse Välimaa ei enää juuri jännitä pelejä. Toisin oli nuorempana. Kalle Niskala / Yle

Arjen haasteita

Tuomaripula koettelee jääkiekon lisäksi muun muassa jalkapalloa, lentopalloa ja pesäpalloa.

Yleinen trendi on, että poistumaa on liikaa ja jos uusia tuomareita saadaan, he eivät pysy tehtävissä. Myös pelimäärien lisääntyminen tuo haasteita.

Alueittain ja yksilöittäin on kuitenkin suuria eroja, tietää Suomen Palloliiton erotuomaripäällikkö Tuomo Fasta.

- Jotkut viheltävät 150-230 ottelua kaudessa, toiset kymmenen ottelua. Jos vähän tuomaroivien ottelumäärää voisi nostaa edes 15-20 peliin vuodessa, se auttaisi paljon, Fasta sanoo.

Fastan mukaan pääkaupunkiseudulla jalkapallopelejä on paljon, pienemmillä paikkakunnilla pitkät matkat nostavat kustannuksia.

- Lauantai on ruuhkapäivä. Silloin on paljon kolmikkopelejä. Voisiko sarjaa pelata myös jonain muina päivinä, niin tuomarit riittäisivät paremmin, Fasta ehdottaa.

Jos vähän tuomaroivien ottelumäärää voisi nostaa edes 15-20 peliin vuodessa, se auttaisi paljon. Tuomo Fasta

Jääkiekossa pelejä joudutaan jo jatkuvasti siirtämään tuomaripulan vuoksi. Lisäksi junioripeleihin tulee tuomareita satojen kilometrien päästä. Se käy vanhempien kukkarolle.

Esimerkiksi yhden jääkiekkotuomarin tulo Vaasasta tai Seinäjoelta junioripeliin Kokkolaan maksaa kotijoukkueelle matkakuluina noin 150 euroa ylimääräistä.

Jesse Välimaa tuomarina Mestis-pelissä.
Jesse Välimaan mukaan yksi kova jääkiekkopeli kuluttaa tuomarilta 1500 kaloria.Kalle Niskala / Yle

Nyljetään vasta myöhemmin

Suuri syy nuorten tuomareiden lopettamiseen on tuomareihin kohdistuva jatkuva arvostelu.

Kerhokouluttaja Joni Koivunen Etelä-Pohjanmaan jääkiekkotuomareista muistuttaa, että nuorten pitäisi antaa rauhassa opetella tuomarointia.

- Ei nyljetä heti vaan annetaan kasvaa 2-3 vuotta ja nyljetään vasta sitten, Koivunen ohjaa.

Jesse Välimaa muistaa, miten aluksi jännitti pelejä ja teki sen vuoksi virheitä.

- Varmaan se näkyi pienenä epävarmuutena. Ei uskaltanut viheltää tai ottaa roolia, joka olisi pitänyt ottaa.

Välimaata auttoivat kokeneemmat tuomarit, jotka antoivat ohjeita, kannustivat ja pitivät nuorten tuomareiden puolia.

- Sillä sain hyvän alun, sillä olihan se aika kova paikka mennä 14-vuotiaana peliin ja tehdä siellä ratkaisuja - vaikka pelaajat olivatkin pieniä junioreita.

"Kuvitteli, että osaa, kun tietää säännöt"

Monesti valmentaja ja valmennuspäällikkö ovat avainasemassa siinä, miten pelaajat suhtautuvat tuomariin.

Kokkolan erotuomarikerhon puheenjohtaja Pasi Ahlsved kertoo häpeävänsä sitä, miten itse jalkapallovalmentajana aikoinaan huusi tuomareille.

- Sitä kuvitteli, että osaa, kun tietää säännöt. Että mennään kentälle ja vihelletään, mutta se ei vaan ole niin. Nyt kun itse on tuomarina huomaa, että siellä ei näe kaikkea ja me kaikki teemme virheitä.

Vanhemmilla tuomareilla nahka on jo kokemuksesta paksuuntunut.

Vasta-aloittaneilla on se vaara, että aikuisten huutaminen vie itseluottamuksen ja kiinnostuksen tehtävään.

Tuomarille puhuminen kielletty

Pesäpallossa on vuodesta 2017 kokeiltu mallia, jossa valmentaja ei saa puhua tuomarille nuorten pelissä.

Pesäpalloliiton tuomarikoulutusvastaava Tapani Hotakaisen mukaan kokemukset ovat olleet niin hyviä, että sääntö on tulossa ensi kaudella aluesarjoihin.

- On eri asia, jos samanikäinen kapteeni puhuu nuorelle tuomarille kuin että kierroksilla käyvä "kaksimetrinen" aikuinen valmentaja puhuu. Samanikäisenä ollaan tasavertaisia ja yhteistyö sujuu paremmin, Hotakainen toteaa.

Palloliitto aloittaa seuratuomarikokeilun ensi vuonna. Siinä aloitteleva tuomari viheltää oman seuran nuorempien peleissä. Belgiassa ja Hollannissa vastaavasta toiminnasta on saatu hyviä kokemuksia.

Jalkapallossa helpotusta tuomaripulaan on saatu myös maahanmuuttajista. Pelistä saatava korvaus innostaa.

- Raha on monelle nuorelle tuomarille moottori. Ylemmissä sarjoissa tarvitaan sitten muutakin motivaatiota, erotuomaripäällikkö Tuomo Fasta muistuttaa.

Urheiluseurojen pitäisi herätä

Erotuomareiden mukaan urheiluseurat eivät tajua, miten vaikea tuomaritilanne on. Seuroja tarvittaisiin avuksi löytämään pelaajista potentiaalisia tuomareita.

- Hyviä keskusteluja käydään, mutta mitään ei tapahdu. Ehkä seurat heräävät sitten, kun tilanne on se, että peliä ei pelata, koska ei ole tuomareita, kerhokouluttaja Joni Koivunen painottaa.

Joissakin tapauksissa seuratoimijat pitävät erotuomariksi ryhtymistä kilpailuna pelaamiselle eivätkä halua rohkaista pelaajiaan siihen. Kuitenkin esimerkiksi jääkiekkotuomareista 99 prosenttia on entisiä pelaajia.

Jääkiekkoliiton erotuomaripäällikkö Harri Ahola muistuttaa, että erotuomarina olemiseen liittyy myös paljon hyviä asioita.

- Osa pelaajista väsähtää joukkueiden järjestelmälliseen harjoitteluun, mutta tuomarin työtä voi tehdä oman aikataulun mukaan. Tuomarina toimimisesta saa johtamiskoulutusta ja uskallusta tehdä vaikeitakin päätöksiä. Lisäksi siinä pystyy vähän tienaamaan.

Jesse Välimaa iskisi B-junioreihin ja A-junioreihin kiinni heti, kun nämä lopettavat pelaamisen.

- Heillä on kuitenkin sääntöymmärrys ja luistelutaito, mitä tässä tarvitaan. Kaikki muu apu tulee muualta. Siinä voisi olla yksi ratkaisu.

Entä millä Välimaa houkuttelisi heitä?

- Saa jatkaa tämän lajin parissa. Onhan se kuitenkin hauskaa olla jäällä, vaikka sitten raitapaita päällä.

Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon 1. joulukuuta kello 23 asti.

Lue seuraavaksi:

Jalkapalloerotuomareita tarvitaan lisää - Palloliitto kouluttaa uusia ja houkuttelee lopettaneita takaisin kentille

Kommentti: Suomeen luotiin kuudessa vuodessa ammatti, jossa saa yhä tuhansien ihmisten vihat niskaan - nyt ammattilaisia tarvitaan lisää

Lassi Heikkinen ei olisi koskaan pelaajana päässyt sinne, missä hän on tuomarina nyt - kurkistimme jääkiekon MM-kisoihin suomalaistuomarin silmin

mardi 30 novembre 2021 20:41:00 Categories: YLE nuorisourheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.