Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 50 vuotta Helsingin turvallisuus- ja yhteistyökonferenssista, joka loi pohjan nykyiselle Ety-järjestölle." /> Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 50 vuotta Helsingin turvallisuus- ja yhteistyökonferenssista, joka loi pohjan nykyiselle Ety-järjestölle." />

YLE


Suomesta tulee Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtaja vuonna 2025, vahvistaa ulkoministeri Pekka Haavisto.

Puheenjohtajuudesta sopivat 57 jäsenmaata konsensuspäätöksellä ennen huomenna Tukholmassa alkavaa Ety-järjestön kokousta. Puheenjohtajamaana toimii parhaillaan Ruotsi.

Hallitus päätti toissaviikolla hakea Europpan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtajuutta vuodeksi 2025. Silloin tulee kuluneeksi 50 vuotta Helsingin Ety-konferenssista.

Katso, kuinka tasavallan presidentti Urho Kekkonen kertoi Ety-kokouksen tulosta Helsinkiin vuonna 1975

Helsingin huippukokous järjestettiin heinä-elokuun vaihteessa 1975.

Kokouksen yhteydessä kylmän sodan jännitteitä liennyttivät muun muassa Neuvostoliiton johtaja Leonid Breznev ja Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford.

Ety-kokouksen lopuksi vuonna 1975 allekirjoitettiin Helsingin päätösasiakirja ja konferenssin pohjalta muodostui 1990-luvulla Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö.

Viime viikolla Saksan vierailullaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvisti, että Suomi on hakenut juhlavuoden puheenjohtajuutta.

- Meidän on otettava vastuu maanosamme tulevaisuudesta. Suomi on valmis tekemään osansa, Niinistö sanoi Berliinissä.

Niinistö toistuvasti sanonut, että hän haluaisi elvyttää Helsingin hengen.

Helsingin päätösasiakirja määritteli raamit ja periaatteet Euroopan turvallisuudelle. Kesällä yhdysvaltalaisessa Foreign Policy -lehdessä Niinistö visioi, että juhlavuonna jäsenmaat voisivat vahvistaa juhlavuonna uudelleen sitoumuksensa päätösasiakirjan periaatteisiin.

Helsingin huippukokoukseen 1975 osallistui 35 maan edustajaa. Ety-järjestössä on nykyisin 57 jäsenmaata.

Lisää vuoden 1975 Ety-kokouksesta Ylen Elävässä arkistossa

mardi 30 novembre 2021 21:29:35 Categories: ETYJ YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.