Ilta Sanoma

Pääkaupunkiseudulla asuvia harmittaneet kaukolämmön hinnankorotukset jatkuvat ensi kevääseen. Helenin mukaan taustalla on useita syitä.

Helen tuottaa kaukolämpöä myös Salmisaaressa.

Helen tuottaa kaukolämpöä myös Salmisaaressa. Kuva: Rio Gandara/HS

Energiayhtiö Helen ilmoittaa, että kaukolämmön hinnankorotukset jatkuvat myös tulevana talvena. Ensi kesänä on kuitenkin luvassa yhtiön mukaan helpotusta.

Syyskaudelle Helen nosti kaukolämmön energiahintaa peräti 29,9 prosenttia, mistä yhtiö sai paljon kaupunkilaisilta palautetta.

Myös tulevana talvikautena hinnankorotus on samaa luokkaa, kertoo Helenin myynti- ja asiakaspalvelujohtaja Anu-Elina Hintsa.

-?Yritämme maltillistaa korotuksia niin paljon kuin pystymme, mutta vuosi on ollut poikkeuksellinen.

Syyskausi kestää lokakuun alusta joulukuun loppuun. Tämän jälkeen alkaa kahden kuukauden pituinen talvikausi. Talvikauden hinta ilmoitetaan joulukuun alussa.

Yhtiö perustelee hinnan nostoa kustannusten nousulla, jotka sen on vietävä myös kuluttajahintoihin.

-?Taustalla ovat samat tekijät, jotka vaikuttivat hinnankorotuksiin aiemmin tänä vuonna, Hintsa sanoo.

-?Raaka-aineiden, sähkön ja päästöoikeuksien hinnoissa on tapahtunut hurjaa nousua. Nämä ovat nostaneet meidän kustannuksiamme ja näkyvät valitettavasti myös kuluttajilla.

Helen tuottaa noin 90 prosenttia kaukolämmöstään kaasulla ja kivihiilellä, joiden hinta on noussut voimakkaasti.

Myös päästöoikeuksien kallistuminen ja valmisteverojen kuluvan vuoden alussa tapahtunut kiristyminen vaikuttavat asiaan.

Kaukolämmön hinta muodostuu kiinteästä vesivirtamaksusta ja kausittaisesta energiamaksusta. Jälkimmäisellä mitataan, paljonko veden tarve on enimmillään, ja liittymä mitoitetaan sen mukaisesti.

Helenin mukaan vesivirtamaksua ei talvikaudella koroteta, mutta energiamaksu nousee. Energiamaksut päivittyvät neljä kertaa vuodessa: tammikuun alussa, maaliskuun alussa, toukokuun alussa ja lokakuun alussa.

Hintsa kertoo, että ensi kesänä korotusprosentit ovat jo huomattavasti maltillisemmat.

-?Päätökset pohjautuvat pitkälti maailmanmarkkinahintoihin, jotka näyttäisivät kehittyvän parempaan suuntaan, vaikka globaaleilla markkinoilla mikään ei ole varmaa.

Helsingin kerrostaloyhtiöistä kaukolämmössä on yli 90 prosenttia. Sen sijaan rivi- ja omakotitaloissa osuus on selvästi pienempi.

Helen tuottaa kaukolämpöä kivihiilellä Salmisaaren ja Hanasaaren voimalassa. Hanasaari pistetään pakettiin vuoden 2023 keväällä. Helen selvittää myös mahdollisuutta luopua Salmisaaressa kivihiilen käytöstä 2024.

Suurimmissa kaupungeissa kaukolämpö tuotetaan sähkön ja lämmön yhteistuotantona ja näin myös Helsingissä, missä maakaasu ja kivihiili ovat olleet pitkään edullisia energianlähteitä. Helenin käyttämä kivihiili tuodaan lähinnä Venäjältä ja Puolasta.

-?Yhteistuotantolaitoksissa on pyritty hyödyntämään sitä energianlähdettä, joka kulloinkin on kustannuksiltaan alhaisin, Hintsa sanoo.

-?Muutosta ei ole aikoinaan osattu huomioida, koska yhteistuotantolaitokset ovat olleet aikoinaan hyvin kustannustehokas vaihtoehto tuottaa sähköä ja lämpöä.

Helen onkin tässä onnistunut ja se on ollut kaupungille tuottoisa kassakone. Tänä vuonna kustannuspaineet tulevat kuitenkin näkymään yhtiön tuloksessa.

Hiili- ja kaasupainotuksellaan Helen alkaa olla erikoisuus. Esimerkiksi pienemmällä Vantaan Energialla fossiilisen tuotannon osuus on selvästi pienempi. Niinpä siellä ei ole myöskään samanlaisia kaukolämmön korotuspaineita. Helsingin kaupunki omistaa 40 prosenttia Vantaan Energiasta.

Kaukolämpöön perehtynyt VTT:n tutkimusryhmän päällikkö Miika Rämä korostaa, että energiayhtiöiden tausta ja historia on erilainen.

-?Vantaalle on suuri merkitys sillä, että jätteenpolttolaitos rakennettiin sinne. Vantaan lämmöntuotanto perustuu pitkälti siihen.

Vuonna 2014 aloittanut, uusimaalaisten roskia nielevä jätevoimala tuottaa vuodessa noin puolet koko Vantaan tarvitsemasta kaukolämmöstä.

Rämä muistuttaa, että Helsingin kaukolämmön kulutus on suurta verrattuna Espooseen ja Vantaaseen.

-?Suurin haaste Helsingille on volyymi. Yhteistuotanto on ollut pitkään tehokasta ja taloudellista ja siitä pois siirtyminen on vaikeaa, vaikkakin tarve luopua fossiilisista polttoaineista on ollut pitkään tiedossa, Rämä sanoo.

Vantaan Energia luopuu kivihiilen käytöstä jo ensi vuonna, mikä onnistuu jätteenpolttolaitoksen laajennuksella. Yhtiö aikoo olla vapaa fossiilisista polttoaineista vuoteen 2026 mennessä.

Helen aikoo luopua kivihiilen käytöstä viimeistään vuonna 2029. Siihen ajaa myös päästöoikeuksien kohoava hinta.

-?Yritämme siirtyä uusiutuvaan energiaan mahdollisimman nopeasti. Sitä pyritään ottamaan niin maasta, vedestä kuin ilmastakin, Hintsa sanoo.

Ilta Sanoma
mardi 30 novembre 2021 17:00:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.