Ilta Sanoma

Joulukuu alkaa pakkasessa ja lumituiskeessa.

Lunta sataa tiistaina ja keskiviikkona eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Lunta sataa tiistaina ja keskiviikkona eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa. Kuva: Ville Honkonen

Lumisateita on odotettavissa lähipäivien aikana erityisesti Suomen itä- ja pohjoisosiin, ja pakkanen paukkuu ympäri maata, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala.

Tiistain vastaisen yön aikana Baltian puolelta Suomen itärajalle liikkuneen rintaman mukana lunta saattaa tulla paikoin kymmeniä senttimetrejä.

- Lumisateet yltävät jo Kaakkois-Suomesta Kainuun seudulle asti. Pitkin Itä-Suomea lumen syvyys on keskimäärin 10-20 senttiä, Latvala sanoo.

Tiistai-illan aikana lumisateet alkavat idässä heiketä ja siirtyvät Pohjois-Suomen puolelle.

Runsaimmat lumisateet tulevat Latvalan mukaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun tienoilla. Vuorokauden aikana lunta voi sataa jopa yli 20 senttimetriä.

Itä-Suomessa lumikertymä vaihtelee 5 senttimetristä lähelle 20:tä.

Pakkassää jatkuu Latvalan mukaan koko maassa. Tiistain ja keskiviikon aikana yöpakkaset voivat laskea etelässäkin yli 10 asteeseen, mutta päivälämpötilat pysyttelevät 5-8 pakkasasteen välimaastossa.

Maan keskiosassa lämpötilojen vaihtelu on suurempaa. Pakkasta on paikasta riippuen 5-15 astetta.

- Pohjoisessa on ollut koviakin pakkasia, mutta nyt lumisateet ja tuuli laimentavat niitä. Tiistaina Lapissa voi olla vielä 15-20 pakkasastetta, mutta keskiviikkona pakkanen lauhtuu paikoin 5-10 asteeseen.

Keskiviikkona lumisateiden painopiste siirtyy Lapin puolelle. Lapin keski- ja pohjoisosissa lumikertymä jää noin 10 senttimetrin tienoille.

Torstaina rintama jatkaa matkaansa edelleen Ruotsin puolelle, ja lumisateet Suomen puolella heikkenevät huomattavasti.

Maan länsiosissa lumisateet jäävät hyvin vähäisiksi.

Ilta Sanoma
mardi 30 novembre 2021 16:21:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.