Ilta Sanoma

Asentohuimaus tuntuu keinumiselta tai karusellissa olemiselta. Oire voi olla pelottavan voimakas, vaikka vaiva on vaaraton.

Huimausoire syntyy, kun sisäkorvan kaarikäytävään tulee toimintahäiriö.

Huimausoire syntyy, kun sisäkorvan kaarikäytävään tulee toimintahäiriö. Kuva: Colourbox

Huone tuntui pyörähtävän ympäri, kun 42-vuotias nainen nousi aamulla sängystä. Outo huimaus säikäytti eikä mennyt paikoillaan lepäämällä ohi, vaan tuntui päinvastoin pahenevan.

-?Tuntui siltä kuin olisin ollut karusellissa, joka pyörii kovaa vauhtia, enkä päässyt kyydistä pois, hän kuvaa huimausta.

Pään pyöriminen aiheutti pahoinvointikohtauksen, ja kun nainen oli käynyt vessassa oksentamassa, hän soitti neuvontanumeroon sairaanhoitajalle.

-?Pelkäsin, että kohtaus johtui aivoverenkiertohäiriöstä, mutta sairaanhoitaja sanoi oireen olevan vaaraton, vaikka se olikin voimakas. Lääkärissä myöhemmin vielä vahvistui, että kyseessä oli hyvänlaatuinen asentohuimaus.

Asentohuimaus on vaaraton vaiva ja niin yleinen, että se tulee jonkinasteisena lähes varmasti kaikille.

-?Luulen, että jokaiselle ihmiselle tulee jossakin vaiheessa elämää asentohuimauskohtaus. Arvioisin, että noin 15 prosentille väestöstä siitä tulee merkittävää haittaa tilapäisesti aiheuttava vaiva, sanoo korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Hanna Karvonen Terveystalosta.

Asentohuimaus on usein seurausta pitkästä paikallaanolosta, minkä vuoksi yöaika on tyypillistä sille.

Asentohuimaus on usein seurausta pitkästä paikallaanolosta, minkä vuoksi yöaika on tyypillistä sille.

Lääkäri kertoo, että usein huimauskohtaus tulee juuri öisin tai siihen havahtuu aamulla herätessä.

-?Asentohuimaus on monesti seurausta pitkästä paikallaanolosta, minkä vuoksi yöaika on tyypillistä sille.

Tavallinen tapaus on, että sängystä noustessa huone tuntuu kiepsahtavan ympäri.

-?Asentohuimauksen oire on lähes aina huimaus, joka tuntuu keinumiselta tai karusellissa olemiselta. Kohtaus voi olla huikean pelottava, jos esimerkiksi yöllä pimeässä havahtuu siihen, että kaikki tuntuu pyörivän ympäri.

Jos huimaus on voimakasta eikä mene ohi, asentohuimaus voi aiheuttaa myös pahoinvoinnin tunnetta tai oksentamista.

Vaikka asentohuimauksen oireet olisivat voimakkaitakin, kyseessä on enemmänkin vaaraton ilmiö kuin sairaus.

-?Ihmisen tasapainoa voi kuvata kolmijalkaisena jakkarana, jonka jalkoja ovat kehon tunto- ja näköaisti sekä korvan tasapainoelin. Jotta jakkara pysyy pystyssä, tarvitaan nämä kaikki kolme jalkaa.

Huimausoire syntyy, kun sisäkorvan kaarikäytävään tulee toimintahäiriö.

Kaarikäytävissä kiertää neste, joka karkeasti yksinkertaistaen toimii kuin vesivaaka. Joskus kaarikäytävään voi kertyä sakkaa, joka saa aikaan virheaistimuksen.

-?Jos sisäkorvassa on jonkinlaista ärsytystä, se alkaa antaa erilaista viestiä kuin toinen korva. Aivot tulkitsevat tämän erotuksen varman päälle niin, että kyseessä on tasapaino-ongelma, ja tästä johtuu huimausoire.

Kun huimauskohtaus iskee, Karvonen kertoo, että monen ensireaktio on käpertyä liikkumattomaksi peiton alle.

-?Sen sijaan tulisi nousta istumaan, laittaa valot päälle ja hakea katseelle kiintopiste, jota katsotaan liikkumatta. Tämä vahvistaa viestiä, että oikeasti ollaan paikoillaan - ja pikkuhiljaa aivot tajuavat, että korva "valehtelee". Silloin asentohuimaus voi alkaa laantua.

Jos tunnet huimausta, hae ensimmäiseksi katseelle kiintopiste.

Jos tunnet huimausta, hae ensimmäiseksi katseelle kiintopiste. Kuva: Colourbox

Mistä sitten tietää, että kyse on hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta eikä taustalla ole muuta vaarallista syytä?

? Klassisin asentohuimaus tulee makuuasennossa ja istuvillaan, ja esimerkiksi pään kääntäminen provosoi sitä.

? Jos tunnet huimausta, hae ensimmäiseksi katseelle kiintopiste. Jos huimaus tuntuu laantuvan, kyseessä on todennäköisesti asentohuimaus.

? Mikäli oire ei yhtään helpota, ala tarkistaa perusasioita: katso, toimivatko kädet ja jalat normaalisti ja näyttävätkö kasvot normaaleilta. Kokeile, saatko suupielet nousemaan, pystytkö laittamaan suun suppuun ja pysytkö puhumaan normaalisti. Jos näissä toiminnoissa ilmenee ongelmia, soita 112:een.

? Huimaus on harvoin aivoverenkiertohäiriön oire, mutta jos aivoverenkiertohäiriö on kyseessä, siihen yleensä liittyy myös jokin raaja- tai puheoire.

? Hyvänlaatuinen asentohuimaus tuntuu lähes aina karusellissa olemiselta tai keinumiselta. Aivoperäinen huimaus tuntuu vasemmalle kaatavalta, ja se usein myös aiheuttaa kaatumisen.

? Hyvänlaatuiseen asentohuimaukseen ei liity kipua. Kova päänsärky tai räjähtävä pääkipu ovat syitä käydä tarkastuksessa.

? Joskus kyse voi olla myös migreenistä. Silloin huimaukseen voi liittyä näköhäiriöitä.

? Jos toisesta korvasta menee kuulo tai tulee tinnitusta, kyseessä voi olla jokin muu korvaperäinen sairaus kuten Menieren tauti.

Käytännössä hyvänlaatuisen asentohuimauksen pitäisi rauhoittua itsekseen, eikä vaivaan ole lääkehoitoa.

Huimauksen paranemista voi nopeuttaa tekemällä liikeharjoitusta, jossa kallistetaan päätä, kertoo Terveyskirjasto. Tämän niin kutsutun Epleyn manööverin tarkoituksena on saada kaarikäytävään kertynyttä sakkaa liikutetuksi siten, ettei se enää aiheuta oireita.

Katso Epleyn manööverin ohje täältä.

-?Manööveri ikään kuin putsaa kaarikäytävän viemärin, Karvonen sanoo.

Hän kertoo, että asentohuimaukselle on tyypillistä, että kohtauksia saattaa ilmaantua jaksoittain parin viikon ajan.

-?Kun asentohuimauskohtauksen on kerran saanut, aika usein se tulee jossain vaiheessa uudelleen. Etenkin tällaisen jakson aikana kannattaa tehdä säännöllisesti liikeharjoituksia, lääkäri suosittelee.

Ilta Sanoma
mardi 30 novembre 2021 13:49:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.