Barbados luopui kuningatar Elisabetista valtionpäänä oltuaan osa Britannian kuningaskuntaa lähes 400 vuotta. Maan ensimmäinen presidentti on Sand" /> Barbados luopui kuningatar Elisabetista valtionpäänä oltuaan osa Britannian kuningaskuntaa lähes 400 vuotta. Maan ensimmäinen presidentti on Sand" />

YLE


Maailman nuorin tasavalta, Karibianmerellä sijaitseva Barbados on nimennyt kuuluisimman kansalaisensa, poplaulaja Rihannan viralliseksi kansallissankariksi.

- Jatka timantin lailla säihkymistä ja kunnian tuomista kansallesi sanoillasi ja teoillasi, minne ikinä menetkin, pääministeri Mia Mottley sanoi uudelle kansallissankarille, viittauksena tämän tunnettuun kappaleeseen Diamonds.

Näyttävät ilotulitukset sekä tanssi- ja lauluesitykset säestivät maanantain ja tiistain välisenä yönä Barbadoksen muuttumista tasavallaksi.

Pieni, alle 300 000 asukkaan saarivaltio jätti taakseen lähes 400-vuotiset siteensä entiseen siirtomaaisäntäänsä Britanniaan. Vaikka Barbados on ollut itsenäinen valtio 1960-luvulta saakka, maa luopui nyt myös kuningatar Elisabetista valtionpäänä.

Kartalla Barbados Karibianmerellä.
Harri Vähäkangas / Yle

Maan ensimmäisen presidentin Sandra Masonin virkaanastujaisia juhlistettiin pääkaupungissa Bridgetownissa heti puolenyön jälkeen paikallista aikaa tiistaina.

- Päättäväisyydellä ja yhteen ääneen julistamme, tästä päivästä ikuisuuteen, Barbadoksen parlamentaariseksi tasavallaksi, Mason sanoi.

Juhlallisuuksiin osallistui myös Britannian kruununprinssi Charles, joka vakuutti pitämässään puheessa Britannian ja Barbadoksen välistä ystävyyttä muuttuneesta suhteesta huolimatta.

Barbados on 2000-luvulla tehnyt pesäeroa kolonialismin ja orjuuden varjostamaan historiaansa. Maa säilyy yhä jäsenenä Kansainyhteisössä, joka koostuu Britanniasta ja sen kymmenistä entisistä siirtomaista.

Lue lisää:

Kuningatar Elisabetin valtakausi Barbadoksella päättyy - maailman nuorin tasavalta syntyy tänään Karibialla

Barbados haluaa eroon kuningatar Elisabetista

Kansainyhteisö päätti: Britannian prinssi Charles seuraavaksi johtajaksi

Liechtenstein, Barbados, Benin ja Seychellit - Me olemme Suomen pienimpiä vähemmistöjä

mardi 30 novembre 2021 10:51:59 Categories: Barbados YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.