Ilta Sanoma

Bidenin mukaan ainakaan vielä ei ole tarvetta koronasululle.

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan omikronmuunnoksen takia ainakaan toistaiseksi turvauduta koronasulkuihin.

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan omikronmuunnoksen takia ainakaan toistaiseksi turvauduta koronasulkuihin. Kuva: Zuma / MVphotos

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan koronaviruksen omikronmuunnos ei anna aihetta paniikkiin. Etelä-Afrikassa alkujaan havaittu virusmuunnos on kylvänyt pelkoa ympäri maailman, ja lukuisat länsimaat ovat muun muassa estäneet maahantulon useista eteläisen Afrikan maista.

Biden sanoi maanantaina CNN:n mukaan, että uusi koronamuunnos oli "huolen aihe, ei paniikin aihe".

-?Ennemmin tai myöhemmin näemme tämän uuden variantin aiheuttamia tapauksia täällä Yhdysvalloissa. Meidän pitää kohdata tämä uhka kuten olemme kohdanneet ne, jotka tulivat sitä ennen, Biden sanoi.

Biden ei kuitenkaan näe, että omikronin vuoksi jouduttaisiin ainakaan toistaiseksi turvautumaan uusiin koronasulkuihin tai laajentamaan matkustusrajoituksia.

-?Jos ihmiset rokottautuvat ja käyttävät maskia, ei ole tarvetta sululle, Biden sanoi.

G7-maiden terveysministerit arvioivat puolestaan maanantaisessa hätäkokouksessaan, että kansainvälistä yhteisöä uhkaavan omikronmuunnoksen vuoksi on ryhdyttävä kiireisesti toimiin.

Ilta Sanoma
mardi 30 novembre 2021 05:44:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.