Ihmiskaupasta epäilty Ghislaine Maxwell on ollut vangittuna viime vuodesta." /> Ihmiskaupasta epäilty Ghislaine Maxwell on ollut vangittuna viime vuodesta." />

YLE


Seksuaalirikoksista syytetyn, edesmenneen liikemiehen Jeffrey Epsteinin rikoskumppaniksi epäillyn Ghislaine Maxwellin oikeudenkäynti alkoi tänään maanantaina New Yorkissa Yhdysvalloissa.

Asiasta kertovat muun muassa The Guardian ja BBC.

Maxwellia, joka tunnetaan brittiläisenä seurapiirihahmona, syytetään erilaisista alaikäisten ihmiskauppaan liittyvistä rikoksista.

Syyttäjä Lara Pomerantz sanoi avauspuheenvuorossaan, että Maxwell toimi Epsteinin rikoskumppanina.

- Hän manipuloi haavoittuvassa asemassa olevia nuoria tyttöjä, syyttäjä sanoi.

Maxwellin, 59, epäillään avustaneen tämän ex-miesystävää Epsteiniä tämän seksuaali- ja ihmiskaupparikoksissa muun muassa rekrytoimalla alaikäisiä tyttöjä Epsteinin hyväksikäytettäväksi vuosina 1994-2004.

Maxwell on kiistänyt syytökset.

Esptein teki itsemurhan tutkintavankeudessa elokuussa 2019. Maxwell puolestaan pidätettiin heinäkuussa 2020.

Oikeudenkäynnin on määrä kestää kuusi viikkoa. Maxwellia voi odottaa jopa 80 vuoden tuomio.

Lue lisää:

Epsteinin rikoskumppaniksi epäilty Ghislaine Maxwell pysyy vangittuna - tuomari hylkäsi yli 20 miljoonan takuupaketin

Yhdysvaltain viranomaiset sulkevat kohutun tutkintavankilan, jossa liikemies Jeffrey Epstein kuoli

Yhdysvalloissa politiikon odotetaan olevan nuhteeton sekä virassa että yksityiselämässä - tästä syystä seksiskandaalit yleistyvät kovaa vauhtia maassa

Epstein-vyyhdissä jälleen uusi pidätys - Mallipomo pidätettiin Pariisin lentokentällä, oli matkalla Norsunluurannikolle

Jeffrey Epstein pakotti alaikäisen seksiin prinssi Andrew'n kanssa, väitetään oikeuden julkaisemissa asiakirjoissa

Maxwellille takaisku oikeudessa: Epstein-tapauksen arkaluontoinen todistajanlausunto julki

Trump toivottaa seksuaalirikoksista syytetylle Ghislaine Maxwellille kaikkea hyvää - "En tunne prinssi Andrew'n tilannetta"

mardi 30 novembre 2021 00:06:48 Categories: YLE Yhdysvallat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.