Ilta Sanoma

Ensi kesänä 60 vuotta täyttävä Tom Cruise teki läpimurtonsa teinielokuvassa Riskibisnes. Uraan on mahtunut valtavan menestyksen lisäksi skandaaleja.

Tom Cruise kuudennen Vaarallinen tehtävä -elokuvan kuvauksissa keväällä 2017.

Tom Cruise kuudennen Vaarallinen tehtävä -elokuvan kuvauksissa keväällä 2017. Kuva: Chiabella James

Eipä sitä olisi tainnut moni uskoa vuonna 1983, kun tuolloin parikymppinen, hädin tuskin äänenmurroksen läpikäynyt Tom Cruise (s. 1962) tanssi kalsareissaan teinikomediassa Riskibisnes (Risky Business): tästä miehestä tulisi yksi seuraavien vuosikymmenten suurimmista elokuvatähdistä.

Riskibisneksen Rebecca De Mornay sai Tom Cruisen pään pyörälle.

Riskibisneksen Rebecca De Mornay sai Tom Cruisen pään pyörälle. Kuva: MTV

Subilla tiistaina 30.11. esitettävä Riskibisnes oli kuitenkin sekä yleisö- että arvostelumenestys, joka antoi Cruiselle oivan lähdön uralle.

Poikamaisen charmikas Cruise tarjosi yleisölle ja medialle kaikkea, mitä ne janoavat eli menestystä, parisuhdedraamaa ja skandaalejakin.

Ensimmäinen megahitti oli hävittäjälentäjistä kertova draama Top Gun - lentäjistä parhaat (1986), jonka odotetun jatko-osan Top Gun: Maverick pitäisi ilmestyä ensi keväänä.

Cruise teki jo uransa ensimmäisellä vuosikymmenellä merkillepantavan monipuolisia elokuvia alan arvostetuimpien henkilöiden kanssa huolimatta ehkä hieman kiiltokuvamaisesta maineestaan.

Tom Cruise ja Dustin Foffman elokuvassa Sademies.

Tom Cruise ja Dustin Foffman elokuvassa Sademies. Kuva: UNITED ARTISTS

Jo samana Top Gunin ilmestymisvuonna hänet nähtiin legenda Paul Newmanin kanssa Martin Scorsesen biljardidraamassa Suuret setelit. Sademiehessä (1988) hän pääsi Dustin Hoffmanin rinnalle.

Oliver Stonen Syntynyt 4. heinäkuuta -elokuvassa (1989) hän esitti Ron Kovicia, Vietnamin sodassa vammautunutta aktivistia. Väliin mahtui kevyempiä elokuvia, kuten Cocktail (1988) ja Days of Thunder - ukkosta radalla (1990), ja taas jättimenestys Kunnian miehiä (1992).

Kolmekymmentä vuotta sitten Cruise tuntui pystyvän mihin tahansa, eikä tahti ole juuri hiljentynyt.

Kelly McGillisin kanssa elokuvassa Top Gun - lentäjistä parhaat.

Kelly McGillisin kanssa elokuvassa Top Gun - lentäjistä parhaat.

Cruisen romanttinen historia on lähes yhtä hämmästyttävä kuin hänen filmografiansa.

Hän ehti tiettävästi seurustella Riskibisneksen vastanäyttelijänsä Rebecca De Mornayn, Bruce Springsteenin nykyisen vaimon Patti Scialfan sekä Cherin kanssa ennen kuin avioitui vuonna 1987 vanhemman kollegansa Mimi Rogersin kanssa.

Liitto ei kestänyt kolmea vuotta, mutta Rogersilla oli kohtalokas vaikutus: Cruise tutustui hänen kauttaan skientologiaan. Nykyisin Cruise on John Travoltan kanssa maailman tunnetuin skientologi ja arvioiden mukaan korvaamaton kiistellylle liikkeelle.

Days of Thunderin kuvauksissa Cruise rakastui vastanäyttelijäänsä Nicole Kidmaniin. He olivat naimisissa yli 10 vuotta ja adoptoivat kaksi lasta. Ympyrä sulkeutui, kun eroa jo lähestynyt pari näytteli Stanley Kubrickin viimeisessä elokuvassa, jännitteisessä eroottisessa draamassa Eyes Wide Shut (1999).

Eyes Wide Shut oli viimeinen elokuva yhdessä Nicolen Kidmanin kanssa.

Eyes Wide Shut oli viimeinen elokuva yhdessä Nicolen Kidmanin kanssa. Kuva: WARNER BROS. PICTURES

Myöhemmin Cruise seurusteli vuosia Penélope Cruzin kanssa ennen kuin tapasi Katie Holmesin. Kun Cruise ulvoi maanisesti pomppien rakkauttaan Holmesiin Oprah Winfreyn ohjelmassa keväällä 2005, moni epäili tähden mielenterveyttä.

Hän antoi samoihin aikoihin muitakin paheksuntaa aiheuttaneita haastatteluita, joissa muuan muassa arvosteli psykiatriaa "näennäistieteeksi" ja moitti Brooke Shieldsiä mielialalääkkeiden käytöstä synnytyksenjälkeisen masennuksen hoidossa.

Suri Cruise vuonna 2012.

Suri Cruise vuonna 2012. Kuva: James Devaney

Skientologiparin avioliitto päättyi vuonna 2012 skandaalinkäryisesti, kun Holmes tiettävästi halusi irtautua liikkeestä hänen ja Cruisen Suri-tytärtä suojellakseen.

Viimeksi kesällä miehen kerrottiin seurustelevan 20 vuotta itseään nuoremman näyttelijä Hayley Atwellin kanssa, mutta lokakuussa heidän tarinansa huhuttiin olevan jo lopussa.

Kohuista huolimatta Cruisen ura on jatkunut menestyksekkäästi. Yhtä hän vielä janonnee: kolme ehdokkuutta (Syntynyt 4. heinäkuuta, Jerry Maguire ja Magnolia) ei ole tuonut hänelle vielä yhtään Oscar-pystiä.

Syntynyt 4. heinäkuuta on Oliver Stonen kahdella Oscarilla palkittu elämäkertadraama.

Syntynyt 4. heinäkuuta on Oliver Stonen kahdella Oscarilla palkittu elämäkertadraama.

Riskibisnes, tiistaina 30.11. Sub klo 21.00

1. Top Gun - lentäjistä parhaat (1986)

Tom Cruise, Val Kilmer ja Anthony Edwards esittivät hittielokuvan hävittäjälentäjiä, joiden välillä on nähty jopa homoeroottista kemiaa, vaikka naisiakin (Kelly McGillis, Meg Ryan) oli mukana. Jatko-osa on tulossa keväällä.

2. Sademies (1988)

Dustin Hoffman loisti Oscarin arvoisesti autistisena laskunerona. Cruise esittää tämän ahnetta veljeä, joka kasvaa ihmisenä.

3. Vaarallinen tehtävä (1996-)

Vanhaan tv-sarjaan pohjautuvat Ethan Huntin (Cruise) seikkailut ovat poikineet jo kuusi vauhdikasta toimintaelokuvaa, ja seitsemäs on tulossa ensi vuonna.

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 23:30:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.