Ilta Sanoma

Isän elinikäinen hallintaoikeus lasten perimään asuntoon poiki kimurantin oikeusriidan.

Helsingin hovioikeus hyväksyi osapuolten tekemän sovinnon.

Helsingin hovioikeus hyväksyi osapuolten tekemän sovinnon. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Vanhemmat testamenttasivat kaiken omaisuutensa poikansa kolmelle lapselle. Poika hyväksyi testamentin, eikä vaatinut itselleen edes lakiosaansa.

Testamentti poiki kimurantin oikeusjutun, kun poika sai jäädä asumaan lastensa omistamaan isoon huoneistoon hallintaoikeuden perusteella. Isän rahavaikeuksien vuoksi asumiskulut jäivät lasten maksettaviksi 14 vuoden ajaksi.

Isovanhempien tavoite oli varmasti hyvää tarkoittava lapsenlapsia ajatellen, mutta siitä tuli heille myös taakka.

Toinen pojan vanhemmista eli lasten isovanhemmista kuoli parikymmentä vuotta sitten ja toinen kymmenkunta vuotta myöhemmin.

Poika jäi asumaan lähes 150-neliöiseen huoneistoon. Hänellä oli asuntoon testamentin mukaan elinikäinen hallintaoikeus. Asunto on helsinkiläisessä taloyhtiössä.

Poika ei huolehtinut asunnon kunnosta ja jätti asumiseen liittyvät velvoitteet hoitamatta. Hänen kolme lastaan joutuivat maksamaan asumisen kustannukset, kuten hoitovastikkeet, sähkölaskut, kiinteistöverot, vesimaksut ja vuosikorjaukset. Lasten isä ei hoitanut asioita 14 vuoteen.

Yksi lapsista oli alaikäinen, ja hänelle maksuvelvollisuus oli erityisen raskas.

Lasten ja isän välille syntyi riita testamentin tulkinnasta. Lapset vaativat isälle häätöä ja myyntilupaa asunnolle.

Helsingin käräjäoikeus käsitteli kiistan tammikuussa, ja Helsingin hovioikeus hyväksyi osapuolten tekemän sovinnon viikko sitten.

Taloyhtiö teki kymmenkunta vuotta sitten huoneiston hallintaanotosta päätöksen kolmen vuoden ajaksi ja antoi isälle useita varoituksia.

Käräjäoikeus oli jo aiemmin määrännyt kuolinpesät maksamaan asuntoon kohdistuneita maksuja usean vuoden ajalta. Lopulta taloyhtiö joutui turvautumaan ulosottoon, jotta se sai omansa pois.

Käytännössä kuolinpesien osakkaisiin kuuluvat lapset joutuivat maksumiehiksi.

Arvokkaan asunnon kunto pääsi repsahtamaan vuosien saatossa. Ikkunan pokat olivat jo niin huonossa kunnossa, ettei niitä kannattanut enää korjata, koska huoltotyöt oli jätetty tekemättä. Maksamattomien laskujen vuoksi asunnon sähkö ja vesi oli ajoittain katkaistu.

Isän kuului hallintaoikeuden antaman käyttöoikeuden perusteella hoitaa maksut. Hänen olisi pitänyt huolehtia omaisuuden arvon säilymisestä. Kun isä ei pitänyt asuntoa kunnossa, kaatuivat kulut lasten maksettaviksi.

Lapset hakivat kuolinpesien osakkaina oikeudelta pesänselvittäjän määräämistä ja lupaa asunnon myyntiin. He perustelivat hakemustaan sillä, että isä ei pitänyt omaisuutta siten kuin testamentissa oli määrätty.

Isä kiisti vaatimukset käräjäoikeudessa, mutta siinä tapauksessa, että hän menettäisi saamansa hallintaoikeuden, tulisi kuolinpesien maksaa korvauksena 87?500 euroa. Isän vaatimus perustui neljäsosaan hallintaoikeuden arvosta, joksi hän laski 350?000 euroa

Isä totesi, ettei hänellä ole ollut rahaa hoitaa vastikkeita. Hän kiisti eläneensä huoneistossa siten, että asunnon arvo olisi alentunut.

Isä tyrmäsi hallintaoikeutensa menettämisen maksamattomien laskujen vuoksi, eikä siksi hänelle voisi antaa häätöäkään. Hän torjui myös asunnon myynnin.

Oikeudessa esillä olleista asiakirjoista kävi ilmi, ettei isä ollut maksanut asumiskuluja vuosikausiin. Taloyhtiön selvitys vahvisti, että huoneiston ja sen pihapiirin kunto oli jätetty hoitamatta.

Käräjäoikeus totesi annetun näytön perusteella, ettei isän maksukyky parane lähitulevaisuudessa, ja kun hän ei hoida maksujaan, heikkenevät kuolinpesien varat ja maksukyky.

Käräjäoikeus päätti, että pesänselvittäjällä on oikeus myydä asunto, ja isä menetti lainvastaisella toiminnallaan hallintaoikeutensa asuntoon.

Käräjäoikeus jätti tutkimatta isän vaatimuksen korvaussummasta, koska se ei kuulunut oikeuden toimivaltaan.

Käräjäoikeus velvoitti lisäksi isän muuttamaan pois asunnosta ja maksamaan rästissä olevat vastikkeet ja varastovuokrat.

Isä valitti käräjäoikeuden ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen, jonka piti käsitellä asia viime viikolla.

Hovioikeuden tehtäväksi jäi ainoastaan osapuolten sovinnon hyväksyminen. Kiista ratkesi, kun isä ja hänen lapsensa tekivät sovintoratkaisun.

Sovinnon mukaan pesänselvittäjä myy asunnon. Nettohinnasta isä saa 16,25 prosenttia korvauksena hallintaoikeudesta luopumisesta. Summasta kuitenkin vähennetään isän 38?400 euron velat kuolinpesille.

Käräjäoikeuden tammikuisesta ratkaisusta käy ilmi, että isä on velkaa kuolinpesille vastikkeita ja muita laskuja noin 4?300 euron edestä sekä jutun oikeuskuluja noin 11?000 euroa. Omat 7?650 euron oikeudenkäyntikulunsa isä saa valtion piikkiin.

Lue myös: Appiukko ja vävy riitelivät raivoisasti tontinrajoista - kauppakirjan ehto antoi apelle paljon vapauksia

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 21:00:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.