Virgil Abloh tunnettiin muun muassa perustamastaan Off-White-vaatemerkistä. Vaikka Abloh oli merkittävä muotimaailman vaikuttaja, hänellä ei ollu" /> Virgil Abloh tunnettiin muun muassa perustamastaan Off-White-vaatemerkistä. Vaikka Abloh oli merkittävä muotimaailman vaikuttaja, hänellä ei ollu" />

YLE


Sunnuntaina syöpään menehtynyttä muotisuunnittelija Virgil Ablohia pidettiin yhtenä muotimaailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. 41-vuotiaana kuollut Abloh yhdisti onnistuneesti katumuodin ja luksuksen, suunnitteli huonekaluja Ikealle ja oli poliittisesti aktiivinen.

Vuodesta 2018 lähtien hän toimi LVMH-konsernin omistaman luksusmerkki Louis Vuittonin miestenmalliston taiteellisena johtajana. Hänet tunnettiin myös Off-White-merkin perustajana.

LVHM-konsernin johtaja Bernard Arnault sanoi tiedotteessa, että Virgil ei ollut pelkästään taitava suunnittelija ja visionääri vaan myös mies, jolla oli kaunis sielu ja suuri viisaus.

Nopea nousu muodin huipulle

Abloh varttui Chicagossa ghanalaisessa maahanmuuttajaperheessä. Hän opiskeli aluksi rakennusinsinööriksi ja sitten arkkitehdiksi.

Hän alkoi saada nimeä työskennellessään räppäri Kanye Westin kanssa. Hänestä tuli Westin designtalo Dondan taiteellinen johtaja ja oli Westin ja Jay-Z:n Watch The Throne -albumin taiteellinen johtaja vuonna 2011.

Vuonna 2013 hän perusti Milanoon katumuotia tekevän Off-White-vaatemerkin.

Abloh eteni muotimaailmassa nopeasti, vaikka hänellä ei ollut varsinaista koulutusta alalle. Hän oli oppinut ompelemisen taidon äidiltään, joka oli ompelija.

Abloh avasi Off-White-liikeet New Yorkiin ja Tokioon sekä teki samalla yhteistyötä muun muassa Jimmy Choon, Niken ja Ikean kanssa.

Mies kävelee puvussa, joka muistuttaa pilvistä taivasta.
Malli esittelee Virgil Ablohin suunnittelemaa miesten mallistoa Pariisin muotiviikoilla, 16. tammikuuta 2020.Christophe Petit Tesson / EPA

Vuoteen 2018 mennessä Off-White nimettiin toiseksi kiinnostavimmaksi vaattemerkiksi maailmassa. Edellä oli vain Gucci. Lyst Index -listauksessa otetaan huomioon merkkien kiinnostus nettikaupassa ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa.

Samana vuonna Ablohista tuli Louis Vuittonin miestenmalliston taiteellinen johtaja. Hänestä oli tehtävässä ensimmäinen afroamerikkalainen.

Vaikutteita katumuodista

Abloh otti luomistyössään vaikutteita laaja-alaisesti taiteesta, musiikista, arkkitehtuurista ja politiikasta. Erityisesti häneen vaikutti katukulttuuri, jonka parissa hän oli nuoruutensa viettänyt. Abloh teki Dj-keikkoja nuoresta pitäen aina Pariisin muotiviikoille saakka.

Abloh seurasi erittäin tarkasti sosiaalisen median vaikuttajia sekä erityisesti nuoria miehiä, jotka käyttävät paljon rahaa katumuotiin. Hän uskoi, että heillä on suuri valta vaikuttaa taiteeseen ja muotiin.

Hän yhdisti katumuotia luksukseen ja toi sitä esille myös museoihin, jotka saivat lisää nuoria kävijöitä.

- En tule sellaisesta taustasta, mistä minun pitäisi tulla. Sen takia minun piti osoittaa, että tämä on designia ja taidetta ja että tämä on validia.

Nainen kävelee erikoisessa villapaidassa.
Malli esittelee Virgil Ablohin suunnittelemaa naisten mallistoa syksylle Pariisin muotiviikoilla, 27. helmikuuta 2020.Ian Langsdon / EPA

Abloh puhui usein haluavansa olla esimerkkinä nuorempien sukupolvien suunnittelijoille.

- En nähnyt pitkään aikaan itseni näköisiä artisteja tai suunnittelijoita taide- tai muotipiireissä. Siksi luulin, etten voi itsekään tehdä sellaista, hän sanoi New York Timesin haastattelussa vuonna 2019.

Rasismia vastaan

Abloh otti työssään kantaa myös yhteiskunnallisiin ja ympäristökysymyksiin. Viimeisinä vuosinaan hän oli entistä aktiivisempi, kun ympäri maailmaa puhuttiin äärioikeiston noususta, koronapandemiasta ja Black Lives Matter -liikkeestä.

Hän teki esimerkiksi yhteistyötä taiteilija Jenny Holzerin kanssa, joka on tunnettu julkisiin rakennuksiin heijastetuista kantaaottavista teksteistä. Ablohin ja Holzerin töissä aiheina olivat maahanmuutto ja pakolaisuus.

Abloh sai kritiikkiä George Floydin kuoleman jälkeisten mellakoiden yhteydessä, kun hän kertoi antaneensa 50 dollaria pidätettyjen mielenosoittajien vapauttamiseen. Myöhemmin hän pahoitteli ja korjasi maksaneensa yli 20 000 dollarin edestä takuita.

Virgil Abloh valkoisessa puvussa ja hatussa punaisella matolla.
Virgil Abloh Met-gaalassa New Yorkissa 13. syyskuuta 2021.Stephen Lovekin/Shutterstock/All Over Press

Hän oli myös erittäin turhautunut muotialaan, joka ei näyttänyt reagoivan mitenkään rasismista käytävään keskusteluun. Siksi hän keräsi miljoona dollaria auttaakseen mustia muotialan opiskelijoita.

Vuosi sitten Abloh puhui Voguen haastattelussa muotiteollisuuden rotusyrjinnästä.

- Se on niin systemaattista ja syvällä, että ala ei pysty katsomaan itseään, kun sitä tapahtuu.

Ablohin perhe kertoi Instagramissa julkaisemassaan lausunnossa suunnittelijan sairastaneen vuodesta 2019 lähtien harvinaista sydämen angiosarkoomaa. Abloh ei kertonut sairaudestaan julkisuudessa.

Virgil Ablohilla oli kaksi lasta vaimonsa Shannon Ablohin kanssa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 30.11. kello 23:een saakka.

lundi 29 novembre 2021 18:20:44 Categories: Virgil Abloh YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.