Ilta Sanoma

Moni haaveilee joulumatkasta, mutta pandemia-aikaan lomahaaveet voivat olla erilaisia kuin ennen.

Erityisesti Rovaniemi ja Tampere ovat kasvattaneet suosiotaan viimeisten vuosien aikana joululomakohteina, kertoo Ebookers.

Erityisesti Rovaniemi ja Tampere ovat kasvattaneet suosiotaan viimeisten vuosien aikana joululomakohteina, kertoo Ebookers. Kuva: Colourbox

Nettimatkatoimisto Ebookers ja matkahakusivusto Momondo selvittivät, minne suomalaiset haluavat matkustaa joulun tienoilla.

Suosituimpien lentohakujen joukossa oli useampia Suomi-kohteita.

Ebookersin mukaan Helsinki on lento- ja majoitusdatan perusteella joululomien suosituin kohde. Momondon mukaan haetuimmat kohteet sijoittuvat muualle Eurooppaan, mutta kotimaan kohteista haetuin on Kittilä.

1. Helsinki

2. Berliini

3. Amsterdam

4. Göteborg

5. Tukholma

6. Barcelona

7. Alicante

8. Kittilä

9. Nizza

10. Oulu

Perustuu Ebookersin verkkosivujen lentojen kysynnälle aikavälillä 20.12.2021-6.12.2022.

Ebookersin mukaan kotimaan kohteista suosiotaan ovat kasvattaneet Rovaniemi ja Tampere.

Rovaniemen hotellikohteiden kysyntä on kasvanut 45 prosenttia kahden vuoden takaiseen verrattuna, yritys kertoo. Tampereen kysyntä on puolestaan kolminkertaistunut joulunalusviikon ja loppiaisen välisellä ajanjaksolla*.

Visit Tampereen markkinointi- ja viestintäasiantuntija Katariina Onnela iloitsee, että matkailijat ovat aiempaa kiinnostuneempia Tampereesta.

-?Tunnelmallinen joulutori on Tampereen joulun sydän, ja viime vuonna näyttävästi valaistu keskustori valaistaan myös tänä vuonna. Muita jouluisia vierailukohteita ovat esimerkiksi Tallipiha, Särkänniemen Koiramäen joulu ja 120-vuotias kauppahalli, Onnela kertoo tiedotteessa.

Tampere kiinnostaa joulukaupunkina entistä enemmän.

Tampere kiinnostaa joulukaupunkina entistä enemmän. Kuva: Colourbox

Ulkomailla sijaitsevista kohteista suomalaisten silmissä siintää erityisesti lyhyen lentomatkan päässä olevat kaupunkikohteet.

Ulkomailla sijaitsevista kohteista suomalaisten silmissä siintää erityisesti lyhyen lentomatkan päässä olevat kaupunkikohteet, kuten Berliini.

Ulkomailla sijaitsevista kohteista suomalaisten silmissä siintää erityisesti lyhyen lentomatkan päässä olevat kaupunkikohteet, kuten Berliini. Kuva: Colourbox

Ebookersin suosituimpien kohteiden joukossa ovat muun muassa Berliini, Amsterdam, Göteborg ja Tukholma. Kymmenen suosituimman kohteen listalta löytyy myös Etelä-Euroopan kohteista tutut Barcelona ja Alicante.

1. Helsinki

2. Tampere

3. Rovaniemi

4. Tallinna

5. Malaga

6. Kittilä

7. Turku

8. Oulu

9. Teneriffa

10. Praha

Perustuu Ebookersin verkkosivujen majoituksen kysynnälle aikavälille 20.12.2021-6.12.2022.

Kohteet ovat osittain samoja kuin matkahakusivusto Momondolla.

-?Lentohakutietojen mukaan suomalaisten haetuimmat joulun ja uudenvuoden kohteet ovat pääosin Euroopan kaupunkeja, tiedottaja Irina Ryabovol kertoo Ilta-Sanomille.

Kärjessä on Malaga, johon tehdyt lentohaut ovat Momondon mukaan saavuttaneet melkein pandemiaa edeltävän tason. TOP 10 -listalla on vain kaksi Euroopan ulkopuolista kohdetta: Dubai ja Bangkok.

Momondon kotimaan kohdehauissa dominoivat Lapin kohteet. Pandemiaa edeltävään aikaan nähden** haut ovat nousseet Kittilään 10,5 prosenttia, Rovaniemelle 13 prosenttia ja Ivaloon 27,5 prosenttia.

-?Suomalaiset näyttävät olevan halukkaita kokemaan ainutlaatuisia kokemuksia lähempänä kotia, Ryabovol kertoo.

1. Malaga

2. Las Palmas

3. Dubai

4. Lontoo

5. Pariisi

6. Berliini

7. Bangkok

8. Istanbul

9. Barcelona

10. Amsterdam

Haut koskevat lähtöjä välillä 22.12.2021-2.1.2022 suomalaisilta lentokentiltä.

1. Kittilä

2. Rovaniemi

3. Helsinki

4. Ivalo

5. Kuusamo

Haut koskevat lähtöjä välillä 22.12.2021-2.1.2022 suomalaisilta lentokentiltä.

*Perustuu Ebookersin verkkosivujen majoituksen kysynnälle 20.12.2019 - 6.1.2020 verrattuna ajanjaksolle 20.12.2021 - 6.1.2022.

**Haut koskevat Momondon kautta tehtyjä lentohakuja välillä 22.12.2021-2.1.2022. Hakuja verrattiin vastaavaan ajankohtaan pandemiaa edeltävänä aikana.

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 18:12:00 Categories: Ilta Sanoma Matkat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.