Yritykset ovat tyytymättömiä etenkin muutoksenhaku- ja valitusmenettelyihin.  Investoinnin mahdollistavaa lupaa odottavien yritysten määrä " /> Yritykset ovat tyytymättömiä etenkin muutoksenhaku- ja valitusmenettelyihin.  Investoinnin mahdollistavaa lupaa odottavien yritysten määrä " />

YLE


Elinkeinoelämän keskusliitto katsoo, että lupakäsittelyn hitaus ja vaikea ennakoitavuus ovat Suomen vakavimpia investointien esteitä. Investoinneilla tarkoitetaan muun muassa koneiden, laitteiden ja jopa uusien tuotantolaitosten hankkimista tulevien tuottojen saamiseksi.

EK arvioi, että vähintään 3,2 miljardin euron arvoiset investoinnit ovat nyt pysähdyksissä, koska viranomaiskäsittely on kesken. Vuoden 2018 lopussa vastaava summa oli 2,7 miljardia euroa.

Samalla yritysten tyytymättömyys lupajärjestelmää kohtaan on kasvanut.

Liiton uudessa kyselyssä 37 prosenttia yrityksistä antoi lupajärjestelmien toimivuudelle arvosanan heikko ja 15 prosenttia arvosanan hyvä. Vuoden 2018 lopussa vastaavat osuudet olivat 29 ja 18.

Kaikkein tyytymättömimpiä yritykset olivat muutoksenhaku- ja valitusmenettelyihin. 54 prosenttia yrityksistä arvioi niiden toimivuuden heikoksi ja 14 prosenttia antoi arvosanan hyvä.

Toiseksi eniten moitteita sai lupien viranomaiskäsittely, johon tyytymättömiä oli 45 prosenttia ja tyytyväisiä oli 17 prosenttia.

Tilanteen korjaamiseksi yritykset vaativat muun muassa enimmäiskäsittelyaikojen määräämistä ja viranomaisten yhteistyön parantamista.

Investointilupaa odottavien yritysten määrä on kuitenkin pysynyt ennallaan.

EK selvitti yritysten kokemuksia muun muassa kaavoitusta ja ympäristövaikutusten arviointia koskevissa asioissa. Lupajärjestelmää koskevissa analyyseissä oli mukana vastauksia 224 yritykseltä. Vastaukset kerättiin loka-marraskuussa 2021.

Selvityksen perusjoukon muodostivat 706 yritystä, jotka kyselyn ajankohtana työllistivät vähintään 10 henkilöä ja joiden yhteenlaskettu työntekijämäärä oli noin 70 000. EK:n mukaan tulokset ovat suuntaa antavasti yleistettävissä yli 10 henkilön yrityksiin.

Juttua täydennetään.

lundi 29 novembre 2021 16:30:00 Categories: YLE investoinnit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.