Ruotsin valtiopäivät valitsi sosiaalidemokraattien Magdalena Anderssonin jo viime viikolla pääministeriksi, mutta hän joutui saman tien väistymää" /> Ruotsin valtiopäivät valitsi sosiaalidemokraattien Magdalena Anderssonin jo viime viikolla pääministeriksi, mutta hän joutui saman tien väistymää" />

YLE


Ruotsin valtiopäivien istunto alkaa noin klo 14 ja äänestys käydään puheenvuorojen jälkeen noin klo 15, minkä jälkeen tuore pääministeri pitää puheen.

Viime keskiviikkona valtiopäivät hyväksyi Magdalena Anderssonin pääministeriksi, mutta tämä hävisi sen jälkeen tärkeän budjettiäänestyksen ja menetti hallituskumppaninsa ympäristöpuolueen. Ympäristöpuolueen ilmoituksen jälkeen Andersson ilmoitti hakevansa eroa.

Hallituksen budjettiesitys hävisi äänestyksessä oikeisto-opposition eli kristillisdemokraattien, ruotsidemokraattien ja maltillisen kokoomuksen ehdotukselle selvin äänin. Opposition budjetti on nyt voimassa ja uusi pääministeri joutuu toteuttamaan sitä.

Valtiopäivien puhemies ehdotti torstaina puoluejohtajia kuultuaan Anderssonia uudelleen, ja nyt hän on muodostamassa vain sosiaalidemokraattien voimin vähemmistöhallitusta. Vihreät, vasemmisto ja keskusta toimivat tukipuolueina.

Lue lisää:

Magdalena Anderssonia ehdotetaan uudelleen Ruotsin pääministeriksi - äänestys maanantaina

Tuki Anderssonin jatkolle on vahva - nämä kolme seikkaa tiedämme Ruotsin kiperästä hallitussotkusta

Magdalena Andersson nousemassa Ruotsin ensimmäiseksi naispääministeriksi - sosiaalidemokraatit ja vasemmistopuolue löysivät yhteisymmärryksen

Ruotsin vasta valittu ensimmäinen naispääministeri Magdalena Andersson hakee eroa - hallituskumppani ympäristöpuolue jätti hallituksen

Kirjeenvaihtajalta: Ruotsi on tasa-arvon mallimaa, mutta ruotsalaislapset saivat ensimmäisestä naispääministeristä esikuvan vasta nyt

lundi 29 novembre 2021 15:28:19 Categories: Ruotsin politiikka YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.