Ilta Sanoma

HS:n mukaan oikeuskansleri Tuomas Pöysti on sanonut, että THL:n lausunnoista on "puuttunut joskus kattavat tieteelliset perustelut."

Helsingin Sanomien mukaan oikeuskansleri Tuomas Pöysti arvosteli hallituksen koronavirusta koskevassa neuvottelussa THL:n tapoja perustella lausuntojaan.

Helsingin Sanomien mukaan oikeuskansleri Tuomas Pöysti arvosteli hallituksen koronavirusta koskevassa neuvottelussa THL:n tapoja perustella lausuntojaan. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Oikeuskanslerinvirastossa valmistellaan selvityksiä THL:n tavasta perustella päätöksiään, Helsingin Sanomat kertoo.

HS:n hallituslähteiden mukaan oikeuskansleri Tuomas Pöysti on kertonut huolestaan hallituksen edellisessä koronavirusta koskevassa neuvottelussa pari viikkoa sitten.

Lehden mukaan Pöysti oli todennut kokouksessa, että THL:n lausunnoista on "puuttunut joskus kattavat tieteelliset perustelut." Hänen mukaansa THL on kertonut joidenkin lausuntojen perustuvan "laajaan tieteelliseen aineistoon", vaikka ne olisi tehty asiantuntijoiden näkemyksen pohjalta.

Lisäksi Pöysti on ilmaissut huolensa Suomen koronapassin toimivuudesta tulevaisuudessa, jos Suomen linja poikkeaa muusta Euroopasta kolmannen rokoteannoksen jakelussa.

EU-komissio on esittänyt, että EU:n digitaalinen koronatodistus olisi kahdella rokotteella voimassa yhdeksän kuukautta. Jotta todistus olisi voimassa tämän jälkeen, vaadittaisiin kolmas rokoteannos tai todistus sairastetusta koronataudista.

THL otti torstaina sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossaan varauksellisen kannan kolmansien rokoteannosten kiirehtimiseen. THL:n mukaan rokotusten aikaistamisella ei olisi väestötasolla merkittävää vaikutusta erikoissairaanhoidon kuormitukseen.

Lue lisää: THL himmailee kolmansia rokotteita: "Lisä­hyöty nuoremmille terveille aikuisille on kyseen­alainen"

Näkemystä kritisoi maanantaina HS:n mielipidekirjoituksessa ryhmä asiantuntijoita. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen, genomiikan professori Tuuli Lappalainen, Husin ylilääkäri Marjukka Myllärniemi ja Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM:n johtaja Mark Daly totesivat kirjoituksessa kolmannen annoksen lisätehon vakavaa sairastumista vastaan olevan "kahteen annokseen verrattuna erittäin suuri, noin 90 prosenttia".

Lue lisää: Asiantuntijat vaativat HS:n mielipide­kirjoituksessa kiirehtimään kolmansia rokotuksia - näkevät merkittävän ongelman THL:n Nohynekin arviossa

THL on kohdannut kritiikkiä koronapandemian aikana myös aiemmin. Kesällä eduskunnan oikeusasiamies totesi THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) toimineen lainvastaisesti 65-69-vuotiaiden AstraZeneca-rokotuksissa. Ikäryhmää oli ratkaisun mukaan pakotettu monissa kunnissa ottamaan lääkeyhtiö AstraZenecan koronavirusrokote, vaikka sen mahdollisista haitoista oli saatu uutta tietoa.

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 15:04:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.