Ilta Sanoma

JHL:n lakko on jatkunut viime keskiviikosta lähtien.

Arkistokuva.

Arkistokuva. Kuva: Olivia Ranta

Noin 3?000 Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) jäsentä marssii ulos työpaikoiltaan Turussa maanantaina kello 13.

Ulosmarssi koskee JHL:n jäseniä, jotka työskentelevät Turun kaupungilla ja monissa sen omistamissa yhtiössä. Ulosmarssi toteutetaan niin, että se ei vaaranna kenenkään henkeä, turvallisuutta tai omaisuutta.

Osa ulosmarssiin osallistujista kokoontuu Turun kaupungintalolle.

JHL aloitti lakon palvelutuotantoyritys Arkeassa keskiviikkona 17. marraskuuta. Lakolla vastustetaan yhtiön aikomuksia vaihtaa työnantajaliittoa ja siirtää työntekijät toisen työehtosopimuksen piiriin. JHL:n mukaan uusi työehtosopimus heikentäisi työntekijöiden ansioita merkittävästi. Suurimman osan Arkeasta omistaa Turun kaupunki.

Ulosmarssi työpaikoilta vaikuttaa maanantaina kaupungin palveluihin klo 13 ja 16 välillä. Varissuon jäähalli on suljettuna maanantaina klo 13-15.30, ja Petreliuksen uimahalli koko maanantain. Koulujen liikuntasaleja joudutaan mahdollisesti sulkemaan lakon vaikutuksesta, jos niiden siivousta ei pystytä varmistamaan.

Kirjastoissa on mielenilmauksen johdosta palvelukatkoksia, ja joissain sivukirjastoissa ulosmarssi saattaa vaikuttaa aukioloon. Myös osa alueellisista nuorisotaloista avautuu vasta klo 16, ja Vimman iltapäivän harrastusryhmä on peruttu. Kuntecin työt kunnossapidossa voivat osittain keskeytyä ulosmarssin aikana.

Turun kaupunginhallitus käsittelee Arkean työehtoasiaa kokouksessaan maanantaina. Turun pormestaristo on keskustellut asiasta, ja enemmistö tukee päiväkotien ja koulujen ruokahuollon siirtämistä in-house-toiminnaksi. Tämä tarkoittaa, että uusi yhtiö ei toimisi markkinoilla.

Turun kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen esittää pormestariston enemmistön tukemaan ratkaisua kaupunginhallitukselle. Sille esitetään myös aiemmin päätetyn ruokahuoltopalvelujen kilpailutuksen keskeyttämistä.

Turun kaupungin kanta lakkoon on, että se on laiton. Lakkotilanne on häirinnyt Turun päiväkotien ja koulujen ruokailujen järjestämistä. Kouluja ei ole voitu siivota normaaliin tapaan, minkä vuoksi Turun lukiot joutuivat olemaan hetken etäopetuksessa.

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 14:49:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.