Ilta Sanoma

"Ennen kuin he kaikki kuolevat pois, halusimme järjestää tämän juhlan."

Helsingin kaupunki pysyy alkuperäisessä suunnitelmassa ja järjestää tiistaina, talvisodan alkamisen vuosipäivänä, veteraanijuhlan Finlandia-talossa.

Kutsuun on vastannut myöntävästi noin 90 veteraania.

Mukaan tulee saattajia.

Viikonloppuna uutta maailmanlaajuista huolta herättänyt koronaviruksen eteläafrikkalainen omikron-muunnos ei ehtinyt vaikuttaa päätökseen.

-?Nyt on sellainen tilanne, että emme enää tavoittaisi kaikkia. Meillä ei ole enää aikaa ruveta tekemään peruutusta, sanoo tapahtuman vastaava tuottaja Maarit Roschier.

-?Se olisi tosi julmaa.

Päätös pysyä alkuperäisessä juhlasuunnitelmassa syntyi torstaina.

Roschier kertoo Helsingin kaupungin epidemiologin, ylilääkäri Sanna Isosompin näyttäneen vihreää valoa kuultuaan, kuinka tilaisuus voidaan järjestää koronaturvallisesti.

-?Kyllä tämä on hyvin pitkälle puntaroitu, Roschier sanoo.

-?Hän pohjasi sen (vihreän valon) siihen, että kaupunki noudattaa avin kokoontumisrajoituksia ja kutsutuilta on tarkistettu koronarokotukset ilmoittautumisen yhteydessä.

Rokottamattomille ilmoitettiin, etteivät he ole tervetulleita. Heitä oli yksi.

Roschierin mukaan "koronapassit katsotaan kaikilta". Mitä se tarkoittaa käytännössä, on eri asia.

-?Koska veteraanit ovat niin vanhoja, plus miinus satavuotiaita, he eivät pysty todistamaan koronapassia.

-?Ei heillä ole älypuhelimia eikä läppäreitä, joilla he pysyisivät sen omakannasta ottamaan, Roschier muistuttaa inhimillisen elämän digitaaliseksi jalostetulle it-yhteiskunnalle vieraista realiteeteista.

-?Eli se on suusanallisesti tarkistettu jokaiselta.

Roschier ei pelkää, että veteraanien muisti tekisi tepposia otettujen rokotusten kanssa.

-?Ilmoittautuneista veteraaneista useimmat ovat aika skarppeja, vaikka fyysisesti ehkä hauraita. Ja osa asuu hoivakodeissa ja siellä tiedetään, että on rokotettu.

Juhlan järjestäminen koetaan tärkeäksi, vaikka koronatilanne onkin synkentynyt.

-?Toki syksyllä kun päätimme tästä, tilanne näytti aika toiselta ja tämä on eskaloitunut nopeasti.

Toisessa vaakakupissa on kuitenkin isoja asioita.

-?Jouduimme toissa ja viime keväänä perumaan kansallisen veteraanipäivän (27.4.) juhlan. Veteraanien joukot harvenevat nyt kovaa vauhtia ja heidän elämänsä on näköalatonta, kun ei ole iloa tuottavaa tapahtumaa.

-?Ennen kuin he kaikki kuolevat pois, halusimme järjestää tämän juhlan, Roschier sanoo.

Finlandia-talossa noudatetaan istumajärjestyksessä ja ruokapöydissä pitkiä välimatkoja.

-?Jaamme kasvomaskeja ja käsidesiautomaatteja on sijoitettu kriittisiin paikkoihin, Roschier kertoo juhlien materiaalisesta liikekannallepanosta.

"Veteraanijuhlalla osoitamme arvostusta maamme itsenäisyyden turvanneille kunniakansalaisillemme. Veteraanit ovat juhlansa sekä meidän kiitoksemme ja kunnioituksemme todella ansainneet", totesi aiemmin, kun juhlasta tiedotettiin, Helsingin pormestari Juhana Vartiainen.

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 13:53:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.