Kelloseppä Seppo Tienhaaran kokoama museo Karijoella Etelä-Pohjanmaalla esittelee varsinkin sodanjälkeisten kellojen kattausta. Samalla se esittelee myös Tienhaaran vuosikymmenten mittaista elämäntyötä.

Ja kelloja museossa riittää.

Erilaisia seinäkelloja, kaappikelloja ja vitriineissä olevia tasku- ja rannekelloja on niin paljon, ettei Tienhaara itsekään ole varma, montako sataa niitä jo on.

"Lattiapinta-alaa pitää olla"

Legendaariset könninkellot tehtiin hyvin sekä päältä että alta, tietää Tienhaara. Vaikka ostajat eivät koneistoja koskaan ehkä nähneetkään, nekin tehtiin aikanaan todella upeasti ja kestävästi, hän sanoo.

- Nykykulttuuri on yhä enemmän kallellaan kertakäyttöisyyteen. Kelloissa on enemmän muoviosia ja aika pian ostetaan sitten uusi kello taas.

Vanhat kellot työllistävät kelloseppää edelleen. Nytkin museon seiniin nojaa kaksi huoltoon tullutta kaappikellon koneistoa. Toinen Espoosta ja toinen Helsingistä.

Osaavia kelloseppiä on harvassa.

- Erikoistuminen on vähäisempää ja tuntuu, että kaikki haluaisivat vaan tehdä niitä tietokonetöitä ja pikkunäppäriä rannekellotöitä. Tämä vaatii vähän isompia työlaitteitakin ja myös työtiloja. Varsinkin tornikellojen osat ovat sitä luokkaa, että jo lattiapinta-alaa pitää olla.

Näissä tiloissa toimi aiemmin pankki, jonka lopetettua Tienhaara osti tilat itselleen työtiloiksi ja lopulta tänä syksynä avasi sinne myös museonsa.

- Varsinainen leipä tulee minullakin pöytään kellojen korjaamisesta. Jos aivan rehellisiä ollaan, niin tälläisen kellomuseon pitäminen on maailman huonoin bisnes, Tienhaara naureskelee.

Keervärkki vuodelta 1815

Vanhasta pankkisalista löytyvät suurikokoiset laitteet kuten tarkkuusporakoneet, sorvit ja jyrsimet saavat museon muistuttamaan metallityöpajaa.

Toinen työhuone on täynnä erilaisia pienlaitteita ja jyrsinkoneita pienten hammaspyörien tekoon. Tienhaaran mukaan suurimmaksi osaksi sveitsiläiset laitteet on haalittu käytettyinä.

Museosta löytyy myös vuodelta 1815 oleva keervärkki.

- Suomen vanhin, Tienhaara arvelee.

Keervärkin eli ratasleikkurin leikkaava jyrsinterä leikkasi yhden hampaan, jonka jälkeen isosta lautasmaisesta kiekosta käännettin aina yksi reikäväli eteenpäin. Näin edettiin hitaasti kunnes koko rattaan ympäristö oli menty läpi. Tällä laitteella könninkellojakin on aikanaan jyrsitty.

- Tämä on ollut aikanaan valtava apu kelloseppien työssä, sillä käsin viilaamalla ei kovin nopeasti ja helposti saada tuollaista ratasta onnistumaan.

Lue seuraavaksi: Ilmajoen Könnit keksivät älykellon jo kaksisataa vuotta sitten - "seitsenviisarinen" on kellosepän unelma

Vintage on in

Tällä hetkellä eletään vintagekellobuumia, jossa mekaaniset vanhat sveitsiläiset kellot ovat erittäin kysyttyjä.

Taskukellojen ja suurten kaappi- sekä seinäkellojen markkinat ovat taas heikommat.

- Nuorempi sukupolvi ei ehkä koe niitä omaan kalustukseensa sopiviksi, vaikka joissain perinnetyylisissä kodeissä niitäkin vielä on, Tienhaara sanoo.

Museon kävijät kyselevät usein kellojen hinnoista.

Tienhaaran mukaan hintoihin vaikuttavat suhdanteet ja kysyntä. Esimerkiksi harvinaisista mekaanisista kelloista ollaan keräiljöiden keskuudessa valmiita maksamaan mitä vain - 300 000 euroa ei ole tavaton summa sveitsiläisestä uniikista käsintehdystä kellosta.

Kellonvalmistusbuumi on nostanut myös määrättyjen valmistuslaitteiden hinnat pilviin.

Tuhannen tunnin kellourakka

Uniikkeja käsintehtyjä kelloja Seppo Tienhaara on kokeillut tehdä itsekin.

Yksi sellainen on suuren lasikuvun alla naksuttava pöytäkello.

Kellon pyöreä jalusta on veistetty kurikkalaisessa hautakiviveistämössä Tienhaaran piirustusten mukaan. Materiaali on Varpajaisjärven diabaasia. Lasikupu on taas puhallettu mittojen mukaiseksi Töysässä - Etelä-Pohjanmaalla sekin.

Kaikki muu onkin sitten osoittimia, ruuveja ja rattaita myöten itse tehtyä. Koneisto on messinkiä ja aksilat karkaistua terästä. Lopputulos on kuin uniikki taideteos.

- Tein tämän vuonna 2002 Suomen kelloseppäliiton vuosikokoukseen, joka pidettiin Vaasassa. Tavoitteena oli saada se sinne esille, ja juuri ja juuri ehdin. Noin tuhat työtuntia se aikaa lopulta otti.

"Valmiiksi ei tule ikinä"

Suomessa oli aikanaan useitakin kellojen valmistajia.

Ilmajoella vaikuttanut Könni oli varmasti ensimmäisiä tunnetuimpia ja sodanjälkeisistä valmistajista Tienhaara nimeää tunnetuimmaksi Valmetin. Sitten tulivat Otto Vilanto, Hehku, Sirius, Kope ja Helkamakin teki aikanaan kelloja.

Monien valmistus ja toimintakausi jäi kuitenkin melko lyhyeksi.

- Tänä päivänä seinäkellojen kysyntä on niin heikkoa että kotimainen valmistus ei kannata. Uniikeille kotimaisille rannekelloille voi löytya paremmin ostajia, Tienhaara sanoo.

Silti kolmannen polven kellosepän palo ja innostus kelloihin ei sammu.

- Se on tämä tekniikka ja käsityötaito. Tässä ammatissa on myös ollut hieno huomata se, että valmiiksi ei tule ikinä. Käsillä tekeminen on tässä sellainen elämän suola joka on kaikki kaikessa.

Aiheesta voi keskustella maanantaihin 29. marraskuuta kello 23 asti.

Lue seuraavaksi: Ei vain kellonrakentajia - Könnien uusi sukukirja esittelee kelloistaan tunnetun suvun maanviljelystä ja viinanpolttoa