Rahul Jain ohjasi dokumentin entisestä kotikaupungistaan Intian Delhistä, jossa ilmastonmuutos ei ole tulevaisuuden uhkakuva, vaan tätä päivää. Kaupungin yli 20 miljoonalle asukkaalle arki on näännyttäviä helteitä, vesipulaa, tulvia ja saasteita.

- Elokuva syntyi kokemastani paniikista. Tunsin syvällä sisimmässäni vahvaa kuolemanpelkoa, hämmennystä ja vihaa, Jain sanoo.

Invisible Demons - Tuhon merkit sai Suomen ensi-iltansa perjantaina. Dokumentin keskiössä on Delhi, yksi maailman saastuneimmista kaupungeista. Sen läpi virtaava Yamuna-joki vaahtoaa myrkyistä ja ilma on vaarallista hengittää.

Ilma on täynnä pienhiukkasia, joiden lukemat ylittävät terveydelle haitalliset raja-arvot. Viimeiset kaksi viikkoa Delhin koulut ovat olleet suljettuina saastesumun takia. Ovet pistettiin säppiin, kun ilmanlaatuindeksi näytti lukua 437. Asteikon suurin luku on 500.

Teollisuus, liikenne ja jätteenpoltto syytävät kuolemaa kylväviä saasteita. Arvostettu lääketieteellinen julkaisu The Lancet arvioi, että saasteet olivat syynä yli 1,5 miljoonan ihmisen kuolemaan Intiassa vuonna 2019.

Lue lisää: Mustien keuhkojen maa

Äänen saavat kaupunkilaiset

Rahul Jain haastatteli dokumenttia varten yli sataa asiantuntijaa. Tilastojen ja numeroiden sijasta elokuvassa annetaan ääni tavallisille kaupunkilaisille: riksankuljettajille, jäätelönmyyjille, kodittomille.

- Kaikki se, mitä asiantuntijoilla on sanottavana, on luettavissa uutisista, lehdistä, tietokirjoista ja wikipediasta. Niistä ei löydy kaduilla asuvien ihmisten näkökulmaa. Niistä ei saa tietää, miten jäätelöä 40 vuotta kaduilla myynyt ihminen kokee muuttuneen maailman, Jain perustelee valintaa.

Intiassa luonnontuhosta kärsivät eniten ihmiset, joilla ei ole varaa paeta näännyttäviä 50 asteen helteitä ilmastoituihin tiloihin, ostaa saasteetonta pullovettä tai ilmanpuhdistimia.

- Siellä, missä on luonnontuhoa, on epätasa-arvoa. Se on nyrkkisääntö. Saasteet ja epätasa-arvo kulkevat käsi kädessä ja kietoutuvat toisiinsa, Jain sanoo.

Köyhät kantavat luonnontuhon seuraukset, mutta kriisin aiheuttajat ovat toisaalla.

- On päivänselvää, että varakkaimmat ihmiset käyttävät hyväksi luonnonvaroja selvästi eniten, Jain sanoo.

Ja havainnollistaa asiaa esimerkillä.

- Maailmassa on ainakin 10 000 megajahtia. Pelkästään yksi megajahti päästää 16 tonnia hiilidioksidia päivässä ilmakehään ihan vain kelluessaan satamassa ankkuroituna. Määrä vastaa 16 indonesialaisen perheen vuoden hiilibudjettia.

"Visuaalisuus menee pidemmälle"

Tuhon merkit on suomalaistuotantoinen. Sen kuvat ovat apokalyptisiä ja samalla elokuvallisia ja kauniita. Tuottaja-käsikirjoittaja Iikka Vehkalahden mukaan luonnontuhosta on jo tehty paljon tietoa painottavia elokuvia ja reportaaseja, mutta vähemmän sellaisia, joissa lähdetään liikkeelle visuaalisuudesta.

- Meidän tavoitteenamme oli se, että visuaalisuudella ja elokuvallisuudella välitetään viestiä, joka menee pidemmälle kuin pelkkä informaatio. Synnytetään emotionaalinen ja ajatuksellinen suhde siihen, mitä ihminen näkee. Se jättää pysyvämmän jäljen kuin päivittäisten uutisten seuraaminen, Vehkalahti sanoo.

Jainin edellinen elokuva, intialaisen tekstiilitehtaan työntekijöiden oloista kertova Machines (2016), syntyi myös yhteistyössä dokumenttikonkari Vehkalahden kanssa.

Utsjoella syntyi suuri oivallus

Yhteistyöt ovat tuoneet Jainin usein vierailuille Suomeen. Lapin tunturissa hän törmäsi yöllä yksin vaeltavaan lapseen.

- Se oli täydellinen shokki, näky, joka ei olisi mahdollista Intiassa. Tunsin, että olin lapsuudessani menettänyt jotain oleellista. En lapsena voinut rakentaa vastaavaa suhdetta luontoon.

Utsjoella Jain kohtasi poroisännän, jonka kanssa hän keskusteli google-kääntäjän avulla. Ohjaaja kertoi miehelle, mistä on kotoisin ja miten vieraantuneeksi hän tuntee itsensä luonnosta:

- Minulle ajatus siitä, että menen luontoon, tarkoittaa, että kuljen portista, jossa lukee: "Tervetuloa luontoon".

Jain kysyi poromieheltä, tunteeko tämä samalla tavalla.

- Mies nauroi ja vastasi, että: "En. Luonto on täällä, sydämessäni. Olen osa sitä." Se oli itselleni suuri oivallus.

Keskiluokan piittaamattomuus musersi

Vehkalahti puolestaan on käynyt Intiassa useita kymmeniä kertoja. Hän kertoo surreensa usein sitä, että Intian keskiluokka sulkee silmänsä köyhyydeltä.

- Dokumenttia tehdessä kosketti vielä enemmän keskiluokan piittaamattomuus siitä, miten talouskasvu vaikuttaa luontoon. Se oli musertavaa.

Jokin on Vehkalahden mielestä kuitenkin muuttunut. Luonnontuho on edennyt niin pitkälle, että se vaikuttaa jo rikkaampienkin elämään.

- Kun ilman saastuminen estää lapsia menemästä kouluun tai ihmisiä lentämästä liikematkalle, silloin jopa nämä ihmiset reagoivat, että jotain pitää tehdä, Vehkalahti sanoo.

Dokumentti oli hätähuuto

Onko meillä siis toivoa? Ohjaaja huokaa syvään.

- Kaikki, mitä olen lapsesta lähtien oppinut, lukenut, kokenut ja nähnyt, puhuu sen puolesta, että toivoa ei ole. Kaikki menee huonompaan suuntaan. Joka vuosi opimme lisää tekojemme vaikutuksista luontoon. Ja joka vuosi luonnon hyväksikäyttö ja riisto vain lisääntyvät. Se on valtava paradoksi.

Jain korostaa, että hän ei puhu kaikkien puolesta. Se ei ole taiteen tehtävä. Elokuva oli hänen oma hätähuutonsa.

Tuhon merkit on ensimmäinen suomalaistuotantoinen dokumentti, joka on kutsuttu Cannesin elokuvajuhlille. Se nähtiin maineikkaalla festivaalilla viime kesänä. Mukana tekijäjoukossa ovat Vehkalahden lisäksi muun muaassa Kimmo Pohjonen säveltäjänä ja Tuomo Hutri kuvaajana sekä foley-artisti Heikki Kossi.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin 29.11. klo 23:een asti.