Ilta Sanoma

Myös muut EU-maat ovat sulkeneet ulkorajansa omikronin riskimaista tuleville matkustajille, ja valtaosa eteläisessä Afrikassa oleskelleista pitäisi jäädä haaviin jo muualla Euroopassa.

Hallitus teki tänään päätöksen kieltää maahantulo eteläisessä Afrikassa oleskelleilta ihmisiltä. Suomalaiset ja Suomessa asuvat saavat aina palata kotiin.

Hallitus teki tänään päätöksen kieltää maahantulo eteläisessä Afrikassa oleskelleilta ihmisiltä. Suomalaiset ja Suomessa asuvat saavat aina palata kotiin. Kuva: ANTTI-AIMO KOIVISTO/LEHTIKUVA

Eteläisestä Afrikasta ei ole enää asiaa Suomeen.

Suomeen kansalainen tai Suomessa vakituisesti asuva saa aina kuitenkin palata.

Rajavartiolaitos kertoi IS:lle, että parin päivän aikana Suomen rajoilla on tunnistettu parikymmentä eteläisestä Afrikasta tullutta matkustajaa.

Tällä viikolla löytyi uusi eteläafrikkalainen koronamuunnos omikron, ja sosiaali- ja terveysministeriö (STM) antoi perjantaina alueviranomaisille ohjeet virusmuunnoksen pysäyttämiseksi Suomen rajojen ulkopuolelle.

Tänään hallitus teki päätöksen, että viimeisen 14 vuorokauden aikana Botswanassa, Eswatinissa, Etelä-Afrikassa, Lesothossa, Mosambikissa, Namibiassa tai Zimbabwessa oleskellut ei pääse enää Suomeen.

Lue lisää: Hallitus päätti: Suomeen ei ole asiaa eteläisestä Afrikasta

Lue lisää: Näin uuteen korona­muunnokseen on reagoitu Suomessa: kiristyksiä lento­kentälle, riski­alueelta tulijat pakolliseen terveys­tarkastukseen

Rajavartiolaitoksen yksikön päällikkö Tuomas Laosmaa kertoo, että eteläisestä Afrikasta Suomeen pääsee vain välttämättömästä ja pakottavasta henkilökohtaisesta syystä.

- Siellä on muitakin luokkia, kuten diplomaatit, pelastustyöntekijät, sotilaat, kuljetustyöntekijät ja muut, joiden liikkuminen on edelleen sallittua. Muut välttämättömät syyt ovat esimerkiksi häät, lapsen syntymä tai omistaa kiinteistön Suomessa ja se edellyttää huoltoa. Tämäntyyppisistä syistä, Laosmaa luetteli.

Kaikille riskimaista saapuvien ja Suomen rajan läpi pääseville matkustajille on edessään alueen terveysviranomaisten järjestämä terveystarkastus, koronatestit ja karanteeni.

Rajavartiolaitoksen tehtävänä on poimia matkustajavirrasta eteläisessä Afrikassa oleskelleet matkustajat, ja heidät joko käännytetään tai ohjataan portin toisella puolella odottavaan terveystarkastukseen.

Eteläisestä Afrikasta ei tällä hetkellä ole suoria lentoja Suomeen. Riskimaissa oleskelleet matkustajat tulevat Suomeen jatkolennoilla, joko Schengen-alueelta tai sen ulkopuolelta.

- Tässä on olennaista erottaa, että Rajavartiolaitos toimii tällä hetkellä ulkorajoilla. Sisärajoilla on pelkästään terveysturvallisuustoimet.

- Teoriassa on mahdollista, että henkilö tulee Etelä-Afrikan riskimaista, saapuu sisärajojen kautta - silloin nyt tehty ulkorajapäätös ei ulotu sisärajojen kautta tapahtuvaan saapumiseen, Laosmaa kertoi.

Tuomas Laosmaa muistutti, että Suomi sulki nyt ulkorajojaan ja Schengen-alueella liikkuminen on edelleen vapaata.

Tuomas Laosmaa muistutti, että Suomi sulki nyt ulkorajojaan ja Schengen-alueella liikkuminen on edelleen vapaata. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Kyse ei ole pelkästään Suomen päätöksestä kieltää maahantulo eteläisestä Afrikasta, kyseessä on EU:n neuvoston yhteinen päätös, eli vastaava syyni on kaikilla EU:n rajoilla.

- Useat jäsenmaat sulkevat nyt ulkorajoja riskimaista saapuville matkustajille. Vaikutus sisärajoille tulee Schengen-maiden ulkorajoilla toteuttamien rajoitusten kautta, Laosmaa sanoi.

Eli kun riskimaista ei ole suoria lentoja Suomeen, sieltä Suomeen tullaan todennäköisesti Schengen-alueelta, ja riskimaista tuleviin päästään kiinni jo muualla Euroopassa?

- Juuri näin. Eli nyt tehdyn päätöksen suora vaikutus kohdistuu esimerkiksi Dohasta tai Istanbulista tapahtuvien lentojen kautta Suomeen tuleviin.

- Jos riskimaista tulee esimerkiksi Frankfurtin tai Münchenin kautta, niin jäsenmaiden asettamat rajoitukset torjuvat tätä siellä. Ei ole haluttu tehdä sisärajavalvonnan palauttamispäätöstä, koska se rajoittaisi niin rajusti yhteisen markkina-alueen toimintaa, jolloin yhteisillä toimilla ulkorajoilla saadaan riittävä vaikutus, Laosmaa vastasi.

Myös muut EU-maat ovat sulkeneet ulkorajojaan omikronmuunnoksen vuoksi, suoria lentoja riskimaista Suomeen ei ole, ja siksi Suomen rajoille tulee todennäköisesti suhteellisen vähän matkustajia riskimaista.

Myös muut EU-maat ovat sulkeneet ulkorajojaan omikronmuunnoksen vuoksi, suoria lentoja riskimaista Suomeen ei ole, ja siksi Suomen rajoille tulee todennäköisesti suhteellisen vähän matkustajia riskimaista. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Schengen-alueen ulkopuolelta lentoja Suomeen on nyt vähän. Pystytäänkö kaikki matkustajat tarkastamaan?

- Kohtuullisen tehokkaasti, aivan aukoton se ei ole. Meillä on parin vuorokauden ajalta havainto vajaasta kahdestakymmenestä, riskimaasta ulkorajojen kautta saapuneesta matkustajasta, Laosmaa vastasi.

Olette nyt saaneet tunnistettua noin 20 eteläisestä Afrikasta Suomeen tullutta matkustajaa?

- Vajaat 20 parin päivän aikana on ollut riskialueilta tulleita ja tunnistettuja matkustajia. Täytyy muistaa, että pieni määrä johtuu siitä, että matkan varrella muissa maissa on jo asetettu lentokieltoja ja matkustusrajoituksia. Jarru tulee jo sieltä.

Eilen kerrottiin, että Schengen-alueen sisällä lennot Münchenistä ja Frankfurtista joutuvat syyniin. Tarkastetaanko muita Schengen-alueen lentoja?

--- Siellä voi olla joitakin muita hubeja, jonne riskialueilta tullaan. Tunnistettuja transitiopaikkoja ovat Amsterdam, Frankfurt, München, Pariisi ja Zürich, Laosmaa kertoi.

Ilta Sanoma
dimanche 28 novembre 2021 20:10:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.