Ilta Sanoma

Koronapassi on ollut Sveitsissä käytössä syyskuusta lähtien.

Näin Bernissä varauduttiin koronapassiin liittyvään kansanäänestykseen.

Näin Bernissä varauduttiin koronapassiin liittyvään kansanäänestykseen. Kuva: AFP / Lehtikuva

Sveitsissä tänään järjestetyssä kansanäänestyksessä maa näyttää tukevan koronapassin käyttöä, selviää GFS Bern -tutkimusyhtiön ennusteista. Ennusteen mukaan hieman alle kaksi kolmannesta tukee koronapassia.

Äänestysaika päättyi tänään puoliltapäivin paikallista aikaa, sillä suuri osa äänioikeutetuista on antanut äänensä postitse ennen varsinaista äänestyspäivää.

Kansanäänestyksessä ihmisiltä kysyttiin, hyväksyvätkö he lakimuutoksia, jotka esimerkiksi luovat laillisen pohjan koronapassin käytölle. Passia on käytetty Sveitsissä julkisissa paikoissa syyskuusta alkaen, ja se osoittaa, onko haltija ottanut rokotteet tai toipunut saamastaan tartunnasta.

Lue lisää: Miksi omikronvirus on niin huolestuttava? 9 kysymystä ja vastausta uudesta korona­muunnoksesta

Vastustajat ovat arvostelleet passia apartheidin kaltaisen järjestelmän luomisesta. Apartheid viittaa Etelä-Afrikassa ennen käytössä olleeseen rotuerottelupolitiikkaan.

Maassa järjestetään kansanäänestyksiä useita kertoja vuodessa. Tällä kertaa äänestyksen alla käyty kampanjointi oli poikkeuksellisen vihamielistä, ja poliitikoihin kohdistui jopa tappouhkauksia, minkä vuoksi poliisi vahvisti turvajärjestelyjä.

Kuten muuallakin Euroopassa myös Sveitsissä koronavirusrajoitukset ovat herättäneet kasvavaa vastustusta.

Poliisi on sulkenut aukion parlamentin edustalla Bernissä varautuakseen tuloksen julkistamista mahdollisesti seuraaviin mielenosoituksiin. Asiantuntijat ovat varoittaneet, että äänestys saattaa kiristää jännitteitä entisestään tai jopa johtaa väkivaltaisuuksiin, jos lopputulos ei miellytä rokotuksia vastustavia.

Lue lisää: Husin Järvinen Ylellä: rajoitus­toimia joudutaan jatkamaan, jos rokote­kattavuus ei nouse

Kampanjan aikana useiden rakennusten ympärille pystytettiin aitoja rokotuksia vastustavien mielenosoitusten vuoksi. Joissakin tapauksissa mielenosoituksissa nähtiin väkivaltaisia yhteenottoja poliisin kanssa.

Kansanäänestys ajoittui hetkeen, jona koronaviruksen uusi omikronmuunnos on alkanut levitä eri puolille maailmaa. Ensimmäisen kerran muunnos havaittiin eteläisessä Afrikassa.

Äänestys on toinen kerta alle puolen vuoden sisään, kun sveitsiläisten kantaa hallituksen koronatoimiin on kysytty kansanäänestyksessä. Kesäkuussa 60 prosenttia äänestäjistä tuki kansallisten toimenpiteiden pitkittämistä.

Ilta Sanoma
dimanche 28 novembre 2021 16:09:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.