Iivo Niskanen ja Norjan miehet eivät kilpaile Rukalla kovan pakkasen takia. Kilpailu viedään kuitenkin läpi. Yle Urheilun asiantuntija Toni Roponen kehui suomalaistähden ja norjalaisten ratkaisua jättäytyä pois kilpailusta." /> Iivo Niskanen ja Norjan miehet eivät kilpaile Rukalla kovan pakkasen takia. Kilpailu viedään kuitenkin läpi. Yle Urheilun asiantuntija Toni Roponen kehui suomalaistähden ja norjalaisten ratkaisua jättäytyä pois kilpailusta." />

YLE


Sunnuntaina saatiin Rukan maailmancup-avaukseen pakkasdraamaa, kun Iivo Niskanen ja norjalaiset vetäytyivät miesten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokilpailusta.

Rukalla on sen verran kylmä keli, että Niskanen jäi kilpailusta pois. Kilpailun tuomarineuvosto päätti kuitenkin kisan alkavan, koska lämpötila on pudonnut tuomarineuvoston mukaan pakkasrajan sisäpuolelle. Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n pakkasraja kilpailemiselle on -20.

Niskanen olisi lähtenyt takaa-ajoon paalupaikalta, koska hän oli ykkönen lauantain perinteisen hiihtotavan 15 kilometrin väliaikakilpailussa.

- Urheilijoiden päätös osoittaa, että tuomarineuvosto ei ole uskaltanut tehdä oikeaa päätöstä. Tullaan 70 kilometriä tunnissa alas solaan, jossa on vielä todennäköisesti 22 astetta pakkasta. Se on 40 pakkasastetta kroppaa vasten, Yle Urheilun asiantuntija Toni Roponen lyttäsi kilpailemispäätöksen Urheilustudiossa.

Kyseinen vauhdikas lasku mennään 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa kuusi kertaa.

- Sen takia Iivo ja norjalaiset ikään kuin "boikotoivat" kilpailua, Roponen painottaa.

- Toivoisin, että uskallettaisiin tehdä peruutuspäätöksiä. Ettei ajateltaisi niin, että ei peruta, koska ei ole koskaan peruttu.

Niskanen nähtiin ennen vetäytymistään viittomassa aikalisän merkkejä kilpailun tuomaristolle ja samalla kiittävänsä paikalle tullutta yleisöä. Roponen kehui Norjan maajoukkueen ja Iivo Niskasen päätöstä. Pakkasessa kilpailemisessa on omat terveysriskinsä varsinkin, kun Pekingin olympialaiset häämöttävät helmikuussa.

- Norjalaiset uskaltavat joukkueena tehdä päätöksen. Sen on todennäköisesti tehnyt päävalmentaja. Päätös oli todella tärkeä olympialaisten kannalta, Roponen muistuttaa.

- Olen erittäin iloinen Iivon kannalta, että hän ei riskeeraa. Iivo on elämänssä kunnossa ja menossa kohti huippuolympialaisista. Saimme nauttia hänen menestyksestään eilen. Tiedämme, että rauha on maassa.

Pakkasista puhuttiin Rukalla jo lauantaina. Muun muassa Perttu Hyvärisen korva jäätyi ja naisten kilpailun ruotsalaisvoittajan Frida Karlsson paleli maalissa.

Mikä on ero eiliseen?

- Täytyy muistaa, että tänään on ollut viisi-kuusi astetta kylmempää kuin eilen. Kaksi kilpailua on jo hiihdetty alle. Kroppa on väsynyt ja lihakset sekä hengityselimistö ovat olleet kylmässä. Toivottavasti kenellekään ei tule vaurioita, Roponen sanoo.

Sunnuntain miesten kilpailusta muodostui oikeastaan Venäjän maajoukkueen jäsentenväliset. Venäjä otti kolmoisvoiton. Aleksandr Bolshunov hiihti voittoon, Sergei Ustjugov oli toinen ja Artjom Maltsev oli kolmas.

Roposen mielestä oli loogista, että venäläiset lähtivät kisaan, koska joukkueen sisällä on kova kilpailu paikoista maailmancupiin sekä helmikuun olympiajoukkueeseen.

Rukan maastohiihdon kilpailunjohtaja Niklas Turku kertoi Yle Urheilulle, että mittaus tehtiin eri pisteillä maastossa. Kylmimmässä mittauspisteessä oli kilpailunjohtajan mukaan 18 pakkasastetta.

Myös naisten 10 kilometrin takaa-ajo kilpaillaan pakkasen aiheuttaman viivästyksen jälkeen kello 14.45.

Lue lisää:

"Ei ole mitään järkeä hiihtää" - asiantuntija tiukkana Rukan pakkasissa kisaamisesta, Iivo Niskanen ja joukko norjalaistähtiä vetäytyi

Tässä on Rukan hiihtojen aikataulu sunnuntaina: Miesten kilpailu alkoi ajallaan, naisten kisa alkaa kello 14.45

Krista Pärmäkoski antoi arvokasta apua paleltuneelle Frida Karlssonille - ruotsalaisvoittajan housut syttyivät palamaan Rukalla

Suomen yhdistetyn maajoukkueen huippuvire katosi ennen kauden alkua - vain Ilkka Herola lähtee seuraavaan maailmancupin kilpailuun

Therese Johaugille suurin tappio yli viiteen vuoteen - Ylen asiantuntija iloitsi ruotsalaisvoitosta: "Ai että, tekee kyllä hyvää!"

Katso rajut kuvat: Suomalaishiihtäjän korva jäätyi Rukan paukkupakkasissa - "Aika rapsakka keli"

dimanche 28 novembre 2021 16:12:41 Categories: YLE hiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.