Ilta Sanoma

Hexi Riihirannan mukaan Mölli Keinonen olisi taitojen puolesta voinut pelata Pohjois-Amerikassa.

Hexi Riihiranta (vas) muistaa seitsemän vuotta vanhemman Mölli Keinosen velmuna luonteena.

Hexi Riihiranta (vas) muistaa seitsemän vuotta vanhemman Mölli Keinosen velmuna luonteena. Kuva: Pentti Nissinen / Lehtikuva, Seppo Solmela / IS

Yksi suomalaisen jääkiekkoilun suurista, Matti "Mölli" Keinonen kuoli lauantai-iltana imusolmukesyöpään 80-vuotiaana.

Keinonen muistetaan äärimmäisen taitavana luistelijana sekä harhauttelijana, mutta myös velmuna luonteena.

Lukemattomia kertoja maajoukkueessa "Möllin" kanssa pelannut HIFK-legenda Heikki "Hexi" Riihiranta muistelee entistä pelikaveriaan kaiholla.

- Mölli oli melkoinen veijari. Muistan, kun tultiin nuorina kloppeina Matti Murron kanssa maajoukkueeseen vuonna 1969, niin Mölli yritti saada meitä kantamaan pelikassiaan ja yritti pomputella muutenkin.

- Valoisa kaveri ja todellisuudessa tuki meitä nuoria pelaajia oikealla tavalla.

Hexi muistelee Möllin olleen mahtava joukkuekaveri, jonka kanssa pukukoppihuumori oli aina läsnä.

- Hän aina totesi, että on pelannut jo niin ja niin paljon ennen meidän mukaantuloamme. Totesimme aina, että: "Sä olet pelaillut, me tultiin pelaamaan".

- Se oli hulvatonta aikaa, ihan samanlaista on varmasti nykyään suomalaisissa pukukopeissa. Se toiselle kettuilu hyvässä hengessä on kuitenkin vaan ja ainoastaan välittämistä.

Hexi Riihiranta oli ensimmäinen suomalainen ammattilaiskiekkoilija Pohjois-Amerikassa yhdessä Vellu Ketolan kanssa.

Hexi Riihiranta oli ensimmäinen suomalainen ammattilaiskiekkoilija Pohjois-Amerikassa yhdessä Vellu Ketolan kanssa. Kuva: Seppo Solmela

Riihiranta oli yhdessä Veli-Pekka "Vellu" Ketolan kanssa ensimmäinen suomalainen jääkiekkoammattilainen Pohjois-Amerikassa.

Sekä Riihiranta että Ketola pelasivat WHA-liigan (Hockey Association) Winnipeg Jetsissä, joka WHA:n lakkauttamisen myötä siirtyi kilpailevaan NHL:ään.

- Keinonenkin olisi taitojensa puolesta varmasti voinut pelata Pohjois-Amerikassa.

Riihiranta ruotii, että esteenä oli Keinosen ikä. Seitsemän vuotta vanhemman Keinosen ollessa nuori, ei Pohjois-Amerikassa pelannut kuin muutama ani harva ruotsalainen.

- Ei niitä siellä rapakon takana kiinnostanut eurooppalaiset pelaajat ennen kuin vasta Neuvostoliitto alkoi pärjäämään.

- Käytännössä se oli vieläkin hankalampaa Möllin pelatessa parasta kiekkoaan.

Hexi muistuttaa, että tuohon aikaan ei ollut mitään kykyjenetsijöitä tai lakimiehiä, vaan kaikki piti hoitaa alusta asti itse lentolipuista lähtien.

Viimeisen kerran Hexi kertoo tavanneensa Mölli Keinosen kanssa muutaman vuosi sitten Jääkiekkoliiton tilaisuudessa Raumalla.

Ilta Sanoma
dimanche 28 novembre 2021 13:21:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.