Meri Valkama asui lapsuutensa ikävuodet kolmesta seitsemään DDR:ssä - sosialistisessa Saksan demokraattisessa tasavallassa. Kun hän on kertonut varhaislapsuudestaan muille, ihmiset olettavat usein, ettei hän voi muistaa noista vuosista mitään.

Muistaminen ja unohtaminen on myös Valkaman esikoiskirjan Sinun, Margot keskeinen teema. Se, että joku toinen sanelee, mitä voi ja saa muistaa.

Syyskuussa ilmestynyt Sinun, Margot voitti juuri Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Kirjaan on lähes 4000 varauksen jono Helsingin seudun kirjastoissa. Kustantajalle kirjan suosio tuli yllätyksenä, ja koronapandemia vaikeutti kirjan painamista Baltiassa. Kirjan kaksi ensimmäistä painosta loppuivat hetkessä, ja kolmatta piti odottaa. Nyt sitä on viimein saatu markkinoille.

- On hurjaa, että kirjasta on tullut niin iso juttu, Valkama sanoo.

Romaani halutaan tulkita tositarinaksi

Romaani kertoo Viljasta, joka on asunut lapsena Itä-Saksassa, koska hänen isänsä työskenteli siellä suomalaisen lehden kirjeenvaihtajana. Vilja vain ei muista ajasta juuri mitään. Suomeen paluun jälkeen perhe hajoaa ja on selvää, että jokin DDR:ssä tapahtunut on vaikuttanut siihen ratkaisevasti. Isän kuoltua Vilja lähtee Berliiniin selvittämään, mitä perheelle oikein tapahtui.

Koska myös Valkaman isä työskenteli Itä-Saksassa kirjeenvaihtajana ja päähenkilö Viljan tavoin Valkama on parisuhteessa naisen kanssa, kirjailija saa tuskastumiseen asti vastailla kysymyksiin, kuinka paljon romaanissa on hänen omaa elämäänsä.

- Minua tökkii se, miten voimakkaasti kirja halutaan tulkita autofiktiiviseksi, vaikka se on täysin kuvitteellinen teos.

Valkaman mukaan jokainen kirjailija kirjoittaa osia itsestään henkilöihin tai tapahtumiin.

- On vaikeaa selittää, miten fiktiiviset tarinat ja hahmot syntyvät. Henkilössä voi olla yhtäläisyyksiä moniinkin tuntemiini ihmisiin, mutta kokonaisuutena ne ovat satuhahmoja, joiden yhteys todellisiin henkilöihin on lähinnä satunnainen, hän sanoo.

Voittajat määrittelevät, mitä ihmiset saavat yhteisesti muistaa

Itä-Saksan kohdalla Valkamaa on aina häirinnyt ristiriita.

Nykyään DDR muistetaan muistetaan ankean reaalisosialismin ikonina: totalitaarisena valtiona, joka kyttäsi, vahti ja kontrolloi kansalaisiaan.

Pieni tyttö koki lapsuutensa aivan toisin.

- Vuodet DDR:ssä olivat lapsuuteni onnellisimmat. Sen jälkeen Suomeen iski 1990-luvun lama ja perheelleni elämä muuttui radikaalisti.

Valkaman molemmat vanhemmat menettivät työnsä, erosivat ja perheen koti myytiin pilkkahintaan. Alkoivat niukat vuodet, joiden aikana oli varaa vain välttämättömään.

Berliinin muurin murtumisen jälkeen kuva Itä-Saksasta sosialismin mallimaana muuttui Valkaman mukaan lähes yhdessä yössä valkoisesta pikimustaksi.

- Siitä tuli paheksuttavaa, suorastaan rikollista. Sitä karnevalistoitiin ja demonisoitiin ja sille naurettiin.

Lapsuuden onnellisten muistojen ja DDR:n muuttuneen kuvan välillä tuntui olevan valtava ristiriita.

- Halusin käsitellä sitä jotenkin. Myöskään ystävieni ja tuttavieni kokemus ei ole se, mitä meille opetetaan DDR:stä. Valtaosa näistä ihmisistä ei ajattele samalla tavalla kuin meillä Suomessa yleisesti ajatellaan. Että DDR:ssä oli vain huonoja puolia.

Kirjan kantava teema on se, miten voittajat määrittelevät, mitä ihmiset saavat kollektiivisesti muistaa. Se on saanut aikaan reaktioita myös lukijoissa.

Valkama kertoo saaneensa paljon palautetta ihmisiltä, joilla on jokin linkki Itä-Saksaan, Neuvostoliittoon tai taistolaisuuteen. Viesteissä on kuultanut trauma siitä, miten heidän kokemuksensa asiasta eivät vastaa ollenkaan nykypäivän puhetta siitä, millaista noina aikoina oli elää tai miten siihen aikaan ajateltiin.

- Julkisessa keskustelussa vain oman vasemmistolaisuutensa hylänneet tai oikeistolaiset ovat saaneet määritellä, mitä taistolaiset tuohon aikaan ajattelivat. Luodaan esimerkiksi kuvaa, että kaikki olivat naiiveja Neuvostoliitto-faneja, vaikka se ei ollut monelle mikään ydinkysymys. Sen sijaan tärkeää oli esimerkiksi Vietnamin sodan vastustaminen, kehitysmaiden riiston ja apartheidin kritisointi ja sukupuolten välinen tasa-arvo.

Kymmenen vuoden prosessissa ei ollut juuri helppoja vaiheita

Valkama kirjoitti lapsena paljon, ja haave romaanin kirjoittamisesta kyti pitkään taustalla.

Hän on tehnyt suurimman osan työurastaan toimittajana. Hän on työskennellyt esimerkiksi Suomen Kuvalehdelle, Imagelle, Helsingin Sanomille ja Ylelle.

Kymmenen vuotta sitten hän hakeutui Kriittiseen korkeakouluun aikomuksenaan kirjoittaa kahden vuoden opintokokonaisuuden aikana romaani.

- Se oli aika optimistinen ajatus, hän sanoo.

Kriittisen korkeakoulun opintojen aikana tekstejä luetutetaan erilaisilla palautteenantajilla, kuten kustantamoiden edustajilla. Moni heistä kehotti Valkamaa lähettämään romaanin kustantamoon kun se olisi pidemmällä.

Kirja ei lopulta valmistunut kahden vuoden opintojen aikana, mutta opinnot antoivat Valkamalle luottoa siihen, että romaaniin kannatti käyttää aikaa.

- Juuir mikään tässä kymmenen vuoden prosessissa ei ole ollut helppoa, mutta yksi helpoimmista asioista oli se, että sain Kriittisestä itseluottamusta ja tiesin, että saan kirjalle joskus kustannussopimuksen.

Välillä kirja jouti hyllylle jopa vuodeksi elämän pyörteissä, mutta hän ei koskaan menettänyt uskoaan tarinaan.

- Siitä olin huolissani, että menettäisin itse kiinnostukseni siihen. Hirvitti, että palaisin siihen ja tajuaisin, että eihän tämä ole yhtään minua. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan se tuntui koko ajan tärkeältä ja siltä, että se pitää tehdä.

Valkamaa huoletti myös, saisiko hän kirjan valmiiksi asti ja olisiko siihen aikaa ja rahallisia resursseja.

Viime vuosina Valkaman elämä on tehnyt monta mutkaa: ero edellisestä avioliitosta, kahden lapsen kasvattaminen, uusi avioliitto vasemmistoliiton europarlamentaarikon Silvia Modigin kanssa, kunnallisvaalit ja pääsy Helsingin varavaltuutetuksi, irtisanoutuminen päivätyöstä ja asunnon myyminen, jotta kirjan saisi kirjoitettua valmiiksi.

- Tällä hetkellä olen aika väsynyt. Jouluna voi onneksi pitää lomaa ja ladata akkuja.

Berliinin-vuosi lievensi kauhukuvia sormenheristelystä

Kymmenessä vuodessa myös itse kirjan sisältö ehti muuttua melko paljon. Valkama kertoo, että Kriittisen korkeakoulun aikana henkilöistä muotoutuivat luurangot, mutta liha, veri ja ajatukset rakentuivat niiden ympärille vasta myöhemmin. Yhden keskeisen henkilön sukupuoli muuttui matkan varrella kokonaan.

Paljon merkitystä oli myös sillä, että vuosina 2015-2016 Valkama opiskeli Helsingin Sanomain säätiön stipendiaattina Berliinissä.

- Olin sitä ennen huolestunut, etten tiedä riittävästä DDR:n poliittisesta järjestelmästä ja sen realiteeteista. Pelkäsin, että teen vääriä johtopäätöksiä ja kirjan ilmestymisen jälkeen jostain ilmestyy rivi harmaapäisiä miehiä heristelemään sormeaan, että "ei se tyttö näin mennyt".

Valkama otti yliopistossa pelkästään DDR-aiheisia kursseja ja opiskeli Itä-Saksan yhteiskuntajärjestelmää ja median toimintaa. Yliopistossa hän kuitenkin huomasi tietävänsä monesta asiasta enemmän kuin monet ikäisensä DDR:ssä syntyneet ihmiset.

- Se oli hämmentävää suomalaisena.

Berliinin-aikanaan Valkama työsti myös dokumenttia Itä-Saksassa työskennelleistä toimittajista ja pääsi sitä kautta moneen paikkaan ja tapaamiseen, joihin ei olisi muuten päässyt.

- Toimittajana voi myös kysyä keneltä tahansa mitä tahansa.

Sinun, Margot -romaanin tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Berliinin sekä tämän päivän Saksassa ja 1980-luvun DDR:ssä. Sosialistiseen valtioon uskova kielenkäyttö tuntuu lukijasta samaan aikaan uskottavalta ja oudolta.

- Sen omaksuminen vaati opiskelua ja tutkimista. Istuin esimerkiksi Kansan Uutisten ja Tiedonantajan arkistoissa ja haastattelin aikalaistodistajia, Valkama kertoo.

Millaista elämää haluaisin elää?

Romaanin valmistuminen täksi syksyksi vaati lopulta isoja päätöksiä.

Valkama työskenteli ensin Helsingin vasemmiston valtuustoryhmän viestintäpäällikkönä ja sen jälkeen puolueen politiikka- ja viestintätiimin vetäjänä. Työ oli haastavaa, ja se venyi usein vapaa-ajalle, joten aikaa kirjoittamiselle ei juuri jäänyt.

- Jonkin aikaa yritin sitä, että herään viideltä, kirjoitan pari tuntia, menen töihin ja töiden jälkeen on lasten asiat; sitten nukun muutaman tunnin ja taas sama homma. Jaksoin sitä muutaman viikon.

Lopulta Valkama irtisanoutui työstään, jotta saisi kirjansa valmiiksi.

Valkama oli myös pitkään pohtinut laajemmin, millaista elämää haluaa itse elää, vai elääkö hän vain yhteiskunnan odotusten mukaan. Hän tajusi, että häntä esimerkiksi ahdistaa, koska hänellä oli kodistaan "helvetillinen asuntolaina".

- Siitä alkoi pohdinta, miksi ihmisellä edes täytyy olla omistusasunto. Se on todella suomalaista, Euroopassa ihmiset asuvat vuokralla, eikä se ole iso juttu. Meillä sitä pidetään epäonnistumisena.

Valkama päätti myydä asuntonsa, maksaa jäljellä olevan lainan rahoilla pois ja käyttää loput täysipäiväiseen kirjoittamiseen.

- Hetkeäkään en ole katunut.

Asuntolainahdistukseen vaikutti myös Valkaman nuoruus lama-aikana. Hän on kirjoittanut palkintoehdokkuuksia saaneita juttuja lapsuutensa köyhyyskokemuksista ja kertoo, että lama-aika vaikuttaa yhä hänen elämäänsä.

- Ne olivat todella traumaattisia vuosia. Olin esimerkiksi sitä ahdistuneempi, mitä lähemmäksi omat lapseni tulivat sitä ikää, jolloin lapsuudenperheeltäni meni aivan kaikki.

Valkama ei usko monasti hellittyyn ajatukseen, että jokainen on oman onnensa seppä ja tarpeeksi yrittämällä kaikessa voi onnistua.

- Kokemuksesta tiedän, että ihmiseltä voi kadota kaikki yhdessä yössä vaikka valtioiden yhdistämisen tai laman takia, siis täysin itsestä riippumattomista syistä. Kun sellaisesta on omakohtainen kokemus, siitä on koko ajan pelottavan tietoinen. En varmaan koskaan pääse siitä kokonaan eroon, enkä toisaalta haluakaan. Köyhyyden kokemus on avartanut omaa katsettani.

Lue lisää Elävästä arkistosta Itä-Saksasta ja Berliinin muurista: Berliinin muuri oli idän ja lännen synkeä rajalinja