Ilta Sanoma

Johannes Hösflot Kläbo jäi yhdeksänneksi Rukan normaalimatkalla. Hän ei yllättynyt Iivo Niskasen vauhdista.

Johannes Hösflot Kläbo jäi yhdeksänneksi perinteisen normaalimatkalla lauantaina.

Johannes Hösflot Kläbo jäi yhdeksänneksi perinteisen normaalimatkalla lauantaina. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Kuusamo

Norjan ykköspyssy Johannes Hösflot Kläbo ei ehtinyt podiumkamppailuun perinteisen 15 kilometrin väliaikalähtökisassa lauantaina. Hän oli yhdeksäs ja hävisi voittaja Iivo Niskaselle 41,7 sekuntia.

Jo perjantain sprintissä aavistuksen keskenkuntoiselta näyttänyt norjalainen ei yllättynyt Niskasen vauhdista.

- Hän oli vahva kuten aina perinteisellä, hän muistutti.

Kläbon mielestä Niskasen vakuuttavasta alkukauden vireestä ei kannata vetää liian isoja johtopäätöksiä, sillä kausi on vasta nuori.

- Me kaikki tiesimme, että Iivo on kova tänään, mutta myös Aleksei Tshervotkin ja Aleksandr Bolshunov näyttivät vahvoilta. Ei se mielestäni mikään kovin iso varoitus ollut Pekingiä ajatellen, norjalainen sanoi.

Kläbo suhtautui omaan hiihtoonsa tyynesti. Hän kertoi panostaneensa harjoittelussaan rutkasti myös normaalimatkoilla pärjäämiseen, vaikka miekka pysyikin tupessa vielä lauantaina.

- Tänään ei ollut paras päivä, mutta ihan hyvää tekemistä. Nyt minun pitää keskittyä harjoitteluun. Ruka tai edes koko maailmancupin kiertue ei ole päätavoitteeni, vaan keskityn jo Pekingiin.

Siitä, miten Niskanen lyödään Pekingissä, Kläbolla on jo selvä suunnitelma.

- Hiihdän häntä kovempaa.

Ilta Sanoma
lávvardat, skábmamánu 27. b. 2021 16:22:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.